Vegaaninen BLT klubari

Suomalaisten ravintoloiden listoilta näyttää lähes kokonaan kadonneen vanha kunnon klubileipä eli klubari. Eihän se perinteisessä muodossaan mikään järin gastronominen elämys kyllä olekaan. Tyypillisimmin olen nähnyt klubileivät valmistettavan kolmioleipään burgerin täytteillä ja kylkeen ranskanperunat. Mutta kuka sanoo, että klubarin pitäisi olla tylsän makuinen? Otin haasteekseni valmistaa supermaukkaan klubileivän rapeilla leivillä ja vegaanisilla täytteillä. Täytteet jäljittelevät toisen […]
Helppo sokeriton ketsuppi tomaateista

Kun tekee töitä ruoan ympärillä, kuulee ja näkee inspiroivia asioita. Yhtenä päivänä minulla oli hetken juttutuokio erään asiakkaan kanssa ja hän kertoi itse tekemästään ketsupista, johon hän ei ollut lisännyt yhtään sokeria. Ideana tässä on se, että kun tomaatteja kypsentää pitkään matalassa lämmössä, niiden luontaiset sokerit tiivistyvät ja ketsuppiin syntyy pehmeä, maukas maku. Koska minulla […]
Nopeaa kotiruokaa | Vege wrapit

Monilla tuntuu olevan se tilanne, ettei ole aikaa mihinkään ja aina on kiire. Tällöin yleensä ensimmäinen asia, josta tingitään on valitettavasti ruoanlaitto. Itse rakastan itsetehtyä maukasta kotiruokaa niin paljon, että mielestäni siihen kannattaa panostaa aikaa ja vaivaa. Kotona tehdyn ruoan ei kuitenkaan aina tarvitse olla aikaa vievää tai hankalaa. Wrapit eivät ole suomalaisessa arkiruoanlaitossa mikään uusi […]
Poppamies ja lehtikaali

Käytän mielelläni ruoanlaitossa erilaisia chilikastikkeita. Poppamiehen chilituotteet ja maustesekoitukset ovatkin itselleni entuudestaan aika tuttuja, joten otin mielelläni testiin myös uutuustuotteen, vegaanisen majoneesin. Majonen on vegaaninen majoneesi, jossa on pääraaka-aineina auringonkukkaöljy ja muunneltu tärkkelys. Majosta löytyy maustamattoman lisäksi muutamaa eri makua mm. tuorevalkosipuli ja mango & curry. BBQ majoneesi kuluu saman firman tuotteisiin mutta on tehty […]
Tuorepuuro ja smoothie yhdessä kulhossa | Modernimpi breku

Meidän taloudessa aamupala vaihtelee todella paljon fiiliksen ja vuodenajan mukaan. Stapleiksi on kuitenkin muodostuneet itseleivottu leipä päällisineen, erilaiset puurot (lämpimät tai turvotettavat tuorepuurot), hedelmäiset jugurttikulhot sekä smoothiet. Uusimpana tulokkaana aamupalapöydässämme on tuorepuuron ja smoothien yhdistelmä. Kuten arvata saattaa, on terveysintoinen vaimoni tämän idean takana, mutta tykästyin tähän aamupalatulokkaaseen itsekin. Tiukempirakenteinen tuorepuuro ja juoksevampi smoothie sopivat […]
Makoisat säilötyt tomaatit

Vihannesten ja hedelmien tuunaaminen tekee yksinkertaisista asioista pikkuisen hauskempia ja tämänkertainen resepti onkin jotain, mitä ollen tehnyt jo vuosia sitten. Säilötyt rakuuna-tomaatit voi kuulostaa jokseenkin omituiselta, mutta kun maistat, huomaat, miten raikkaasta kokonaisuudesta on kyse. Tämän reseptin innoittajana toimi myös viljelyspalstani, jossa kasvattamani raakuuna on päässyt aivan villiintymään ja siksi täytyy yrittää harventaa sitä mahdollisimman […]
Rummo pasta | Premium-pastaa premium-vihanneksista

Kaupassa hetken pyörimisen jälkeen tulee rutiinin mukaisesti otettua tuttuja valintoja. Kun valinnan varaa alkaa olemaan, voi joutua hetkeksi pysähtymään, mikähän näistä olisi se paras? Vaikka melkein kaikkien kuivapastojen ainesosat ovatkin durumvehnä, vesi ja suola voiko niissä olla eroja? Tietenkään tähän ei ole yhtä selkeää vastausta mutta tässä julkaisussa olisi ainakin yksi näkemys. Olin jokunen viikko […]
Vegaaninen kananmunan korvaaja | Vegg

Valmistin tässä taannoin kotona kasvispihvejä, eri aineksia testaillen. Maukkaita tuli, mutta suurin haaste kasvispihveissä onkin rakenne. Jotta pihvit eivät levähtäisi tai murenisi paistaessa, käytetään niissä yleensä sidosaineena kanamunaa. Jos kuitenkin haluaa valmistaa kasvispihvit täysin vegesti, täytyy käyttää muita vaihtoehtoja. Vehnäjauhon gluteeni on yksi vaihtoehto, mutta kuin tilauksesta, sain käsiini blogin kautta myös aivan uuden vaihtoehdon, […]
”Kermainen” kanttarellipasta | Vegaaninen ja gluteeniton arkiruoka

Nyt elokuussa olen ehtinyt tehdä vain lyhyitä täsmäiskuja sienimetsälle, ja lähinnä olen tähystellyt metsänpohjaa tattien toivossa. Ystäväni toi minulle kuitenkin ison kasan kanttarelleja, jotka eivät hänellä mahtuneet pakkaseen, ja nehän katosivat heti parempiin suihin. Kanttarellin herkkä maku sopii pastaan täydellisesti ja kanttarellipasta onkin aina toimiva klassikko. Mutta tällä kertaa se sai vähän uutta twistiä, kuitenkaan […]
Vinkit onnistuneeseen smoothieen | Kuningatar-marjasmoothie

Nyt kun pakkanen taas täyttyy marjoista, sienistä ja kasviksista, on loistava aika tyhjentää koko pakastin, siivota se ja käyttää kaikki aikaisemmin kerätty pois. Olimme käyttäneet talvella niin säästeliäästi marjoja, että niitä jäi vielä rutkasti. Nyt osa marjoista päätyi hilloksi, osa piirakaksi ja lopuista tein ison satsin smoothieta. Oli aika, jolloin tein joka aamupalalle itselleni smoothien. Hedelmiä, marjoja, […]