Meidän taloudessa aamupala vaihtelee todella paljon fiiliksen ja vuodenajan mukaan. Stapleiksi on kuitenkin muodostuneet itseleivottu leipä päällisineen, erilaiset puurot (lämpimät tai turvotettavat tuorepuurot), hedelmäiset jugurttikulhot sekä smoothiet.
Uusimpana tulokkaana aamupalapöydässämme on tuorepuuron ja smoothien yhdistelmä. Kuten arvata saattaa, on terveysintoinen vaimoni tämän idean takana, mutta tykästyin tähän aamupalatulokkaaseen itsekin. Tiukempirakenteinen tuorepuuro ja juoksevampi smoothie sopivat yhteen nimittäin todella hyvin. Tämä smoothie-tuorepuurokulho kuvastaa aika rehellisesti meidän talouden aamupalaa viikonloppuisin.
Optimaalinen rakenne
Tuorepuuroon saa hyvän rakenteen pähkinävoilla, siemenillä ja hiutaleilla. Kun rakenne on tarpeeksi tiukkaa, se muistuttaa hiukan fudgea tai kovahkoa karamellia. Tämän seurana voisi toimia kookosmaito sellaisenaan, mutta pyrimme hyödyntämään lähimetsän marjoja parhaamme mukaan, joten smoothieta tulee tehtyä muutenkin. Tässä yhteydessä hiukan mehustuneet tai pehmenneet marjat ja hedelmät toimivat loistavasti. Jotta smoothie ei ole liian tiukkaa, voi joukkoon lorauttaa hieman vettä, kasvimaitoa tai jäähtynyttä teetä. Kuvien kannalta koristelulla on roolinsa, mutta ilmankin tämä kokonaisuus maistuu, kun sitä marjaa ja hedelmää löytyy smoothien muodossa.
Vaalean ruskeat pikkupallot, joita näkyy ripoteltuna kulhon pintaan, ovat puffattua amaranttia, jota toimme tuliaisena Puolan reissulta, Jos löydät jostain, suosittelen kokeilemaan. Puffatussa amarantissa on hiukan pähkinäinen, paahteinen maku ja todella rapsakka rakenne, kuten puffatussa kvinoassakin. Toimii siis loistavasti niin aamupalassa kuin jälkiruoissakin.
Tiukka Tuorepuuro
Tarvitset:
1dl kaurahiutaleita
1dl kauramaitoa
2rkl chiasiemeniä
2rkl maapähkinävoita
ripaus kanelia
Valmista näin:
Sekoita kaikki ainekset ja jätä turpoamaan vähintään puoleksi tunniksi tai yön yli.
Juokseva smoothie
Tarvitset:
1dl mustikkaa ja vadelmia
1 kypsä banaani pakastettuna
1dl jäähtynyttä mustaa teetä
Valmista näin:
Poraa kaikki ainekset tehosekoittimessa täydellä teholla nesteeksi.
Annostele kulhon yhteen reunaan tiukkaa puuroa ja kaada toiselle puolelle juoksevaa smoothieta. Koristele esimerkiksi viinirypäleillä, vadelmilla ja puffatulla amarantilla.
Tämä oli siis vaimokkeen alkuperäinen resepti. Itse laittaisin puuroon vielä ripauksen suolaa, mutta muuten tykkäsin. Puuroon kannattaa maun puolesta laittaa jotakin rasvaista, kuten pähkinävoita tai vaikka kookosöljyä. Marjoja ja hedelmiähän voi varioida mielen mukaan, joten jokaiseen tunnelmaan ja vuodenaikaan sopiva versio onnistuu varmasti.