Nauravat nakit – no nyt on kokilta ideat loppu! Tai sitten ei 🙂 Kaverini kysyi kerran, eikö meillä syödä koskaan ”mitään tavallista”. Kysymys hämmensi, sillä en itse koe, että meillä syötäisiin arkisin jotenkin epätavallista ruokaa. Toisaalta ymmärrän hyvin, etteivät pitkään haudutettavat riistaruoat, itse leivottavat leivät ja omalla takapihalla kasvatetut pikkuvihannekset kuulu ihan jokaisen kodin reseptiikkaan. Koska olen jo tavallaan blogin…
Tämä postaus oli jäänyt ihan unohduksiin blogin luonnoksiin. Kyseessä on erään viikonlopun kokkailut vähän isommalle porukalle. Nyt kun ollaan taas viikonlopussa, on hyvä hetki julkaista nämäkin reseptit! Kiireistä huolimatta meillä käy aika-ajoin vieraita, jolloin kokkataan jotain tilanteeseen sopivaa. Vaikka ajatus pitkän kaavan illallisesta lautasannoksina houkuttelisi, ei ne vain toimi kaikissa olosuhteissa. Kotona onkin ehkä kiva laittaa ruokaa rennosti, isoja jaettavia…
Kaupallinen yhteistyö: Hedvi markkinointi Oy, yrityksen slogan: ”sinun resepti on parhaat. Me teemme niistä helpompia ja tuottavanpia” Laadukkaat valmisteet ovat olleet arkipäivää ammattikeittiössä jo vuosikymmeniä. On myös niitä ravintoloita, joissa tehdään kaikki itse ja parhaimmillaan tehdään jopa omia valmisteita asiakkaille myytäväksi asti. Kuitenkin moni asiakas näkee valmisteiden käytön ravintoloissa negatiivisena asiana, vaikka todellisuudessa monissa hyvissäkin ravintoloissa hyödynnetään puolivalmisteita. Esimerkiksi ranskanperunat ostetaan useisiin ravintoloihin…
Kaupallinen yhteistyö: Yrjö Wigren Vappu taitaa olla monille meistä yksi juhla muiden joukossa, mutta siihenkin liittyy varsin paljon kivoja ruokaperinteitä. Suomalaisen työn päivää on liputettu vuodesta 1979, mutta sillä on myös pitkät perinteet muuallakin maailmassa, hiukan eri tarkoituksilla ja aatteilla. Munkit, tippaleivät, perunasalaatti ja nakit eivät ehkä kuulosta kovin erikoisilta, mutta pienellä tuunauksella niihinkin saa ihan uusia ulottuvuuksia. Tässä reseptissä…
Kaupallinen yhteistyö: Vavesaaren tila Karitsa on suurta herkkuani, vaikka sitä tuleekin valmistettua kotona harvoin. Toisaalta, nyt pääsiäiseen karitsa sopii täydellisesti, joten laitetaanpa jakoon viime viikolla kokkaamani karitsan paahtopaisti. Hapokkaat marjat sopivat karitsan seuraksi erityisen hyvin. Pakastimessa ei enää ollut kesältä herukoita tai karviaisia, mutta kuivakaappia penkoessani käteen osui purkki Vavesaaren viherherukkamarmelaadia. Maullisesti tämä marmelaadi oli juuri niin hapokas, että se…