Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Se täydellinen pulla ja voisilmä kolmella tapaa

täydellinen pulla

Pullantuoksuisen lapsuuuden sain kun asuin aivan fazerin tehtaan vieressa mutta tekikö se minusta nirson? tavallaan, teollinen pulla on vaikea saada maistumaan ellei siinä ole kaikki todella kohdallaan. Tein pientä tutkimustyötä jotta saisin koostettu sen paremman pulla reseptin. Aloin tutkimaan Laroussea, keittitaitoa ja muutamaa nettisuvustoakin. Suurinosa resepteistä oli kuitenkin aika samanlaisia, joten piti syventyä johonkin huomattavasti […]

Saunailta kavereiden kanssa ja tortillat

Saunailta ruokaa

[left] Tortillat mielletään suht helppona, nopeana ja rentona kotiruokana ja juuri siksi tässä postauksessa syvennytään erään saunaillan sapuskoihin. Kyllä, minulla on kavereita ja aika-ajoin vietetään perinteisiä rientoja, joiden yhteyteen on tullut yhä vahvemmin ruoka. Tällä kertaa olen siis vieraassa keittiössä, mutta siitä huolimatta ruoka oli vallan mainiota. Pallottelimme ajatusta, että tekisimme kunnon pihvit, mutta sitten […]

Hirvilihapullat ja salainen mauste

hirvi resepti

Omaksi onnekseni olen saanut kokkailla riistaa mielin määrin nyt, kun sesonki on parhaimmillaan, ja olenkin tehnyt pari reseptiä valkohäntäpeurasta. Tällä kertaa laitetaan ruoaksi hirveä, ja tarkemmin ottaen kyseessä on hirven jauhelihaa, jonka sainn pakasteena. Hirven ulkofilettä olen muutaman kerran ravintolassa hypistellyt ja hirvenlihasta tehtyä hampurilaispihviäkin maistanut. Jos aikoo tehdä hirvenlihasta pihvejä tai lihapullia, tekevät kerma […]

Valkohäntäpeura pihvit ja naurispyre

Peuran paisti resepti

yhteistyössä: vapaata riistaa Riistalla jatketaan, sillä sehän on yhä vielä sesongissa. Valmistin jokin aika sitten wallenbergin pihvejä ja nyt kokeilen tehdä samasta valkohäntäpeuran osasta, eli sisäpaistista, suoraan pihvejä. Hetkonen, paistista pihvejä? Riistaeläinten liha, varsinkin kun kyse on vasoista, on niin mureaa että, voit melkein mitä tahansa osasta paistaa eräänlaisia pihvejä. Koska wallenbergin pihveistä jäi kaappiini […]

Sateenkaarikulho ja vielä vähän lisää kikhernettä

yhteistyössä: Sevan Värit, ne antavat niin paljon arkiseen ruualle ettei ilman niitä voisi elää. Kun pohditaan makuja ja maistamista, on näköaistimme kytkeytynyt vahvasti siihen miten maistamme tai mielämme asiat. Tässä reseptissä otin kaikkea mitä kaapista löytyi ja ryhdyin vaan toimeksi jotta saisin järkevää lounasta aikaiseksi. Tein aiemmassa yhteistyö postauksessa gluteenittomia lettuja sekä pizzaa joten tällä […]

siivouspäivä ja herkkusienileivät

  On viikonloppuja jolloin tulee leivottua tai matkustettua mutta miten sitten kotoilu? Olen yhä enemmän oppinut arvostamaan oman kodin rauhaa ja järjestystä joten kerran viikossa on hyvä myös siivoilla. Vaikka tämän blogin keskiössä ei olisi koti tai siivoaminen, ovat ne tavallaan sen verran lähellä kotiruokaa kun mikäänn voisi olla. Toisaalta jos teitä kiinnostaa miten saada […]

Kuohkeat gluteenittomat letut ja tahinajäätelö

Yhteistyössä: Sevan Kikhernejauhoista olen tehnyt pariinkin kertaan jo gluteenitonta pizzaa, mutta tällä kertaa vuorossa ovat kikhernejauhoista valmistetut gluteenittomat letut ja niiden kanssa tahinalla maustettu jäätelö. Kuohkeiden lettujen taustalla on yleensä kanamunien lisäksi joko sooda tai leivinjauhe, mutta myös hiilihapotetulla vedellä saa taikinaan mukavasti nostetta. Itseasiassa tämän yksinkertaisempaa ei taikinan teko ole; sekoitetaan vain kikhernejauhoihin tilkka hiilihapollista […]

Postipäivä ja kaali-juustomunakas

Kaiken maailman paketteja tulee postiin lähes viikottain. Yleensä ne liittyvät työhön. Olin kuitenkin tilannut puolisolleni joululahjaksi ns. infinity-ruusuja, jotka vihdoin saapuivat. Noin tunnin reissu postiin ja takaisin ja pakkaset päälle, eli ei ihan niin herkkua kuin voisi kuvitella, mutta tuleepahan oltua raittiissa ulkoilmassa ja vielä valoisaan aikaan päivästä. Itse tykkään enemmän aitojen ruusujen ulkonäöstä, mutta […]

Parturipäivä ja punajuuri-kaalikeitto

parturi suositus

En ole tainnut kertaakaan aiemmin edes mainita hiuksista tai parturista täällä blogissani, mutta tosiaan olen aloittanut säännöllisen parturissa käynnin aivan viime vuoden loppupuolella. Avovaimo voi nyt huoahtaa, sillä hänen parturointiavustustaan ei tarvita 🙂 Yritän ylläpitää jotenkin siistiä ulko-olemusta, kun viikottain on paljon tilanteita, joissa saan edustaa. Kokkina työskennellessä tällaisiin asioihin ei tarvinnut samalla tavalla kiinnittää […]