Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Lihapullat & spaghetti

Vaikka lihapullat ovatkin tuttuja ja olen kertonut siitä jo muutaman kerran, on minulla vielä yksi loistava vinkki. Itseasiassa, aloittaisin tämän jutun sillä, että laadukas tomaattikastike syntyy muustakin kuin pelkästä tomaatista ja tämän tyyppinen kastike on enenemmän kuin hyvä lihapullille. Varmasti jollekkin voi tulla artikkelikuvasta mieleen kaunotar ja kulkuri mutta hain tässä itseasiassa mummoni lihapullien kaltaista […]

Minä ja muutama muuttuja

Ahdistus ja stressi ovat tulleet erityisesti tutuiksi yrittäjän arjessa. Sen lisäksi, että toimeentulosta on eritavalla vastuussa aiempaan palkkatyöhön verrattuna, ei ympärillä ole myöskään samalla tavalla työyhteisöä, johon hankalissa tilanteissa turvautua. Kuinka sitten pärjään stressin ja turhautumisten kanssa? Nojoo, itseasiassa, hallitsen ne tilat kohtuullisen hyvin kunnes alkaa tarpeeksi kuohumaan ylitse. Hyvä uni on yleensä paras lääke, […]

Trondheim – Norjan ruokapääkaupunki

Olemme jo pitkään unelmoineet Norjan matkasta. Kun sain kutsun erääseen tilaisuuteen Norjan Trondheimiin, päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi ja yhdistää samaan matkaan pikaloman. Trondheim on Norjan kolmanneksi suurin kaupunki ja sijaitsee Keski-Norjassa. En ollut kuullut erityisemmin Trondheimistä aiemmin, mutta nopeasti Googlatessa kävi ilmi, että kaupunkihan on oikea kulinaristin aarreaitta! Löysin litanian hyvin arvosteltuja ravintoloita ja mukavanoloisia […]

Varma kinuski

Hyvät perusohjeet ovat kaiken ruuanlaiton perusta, joten tällä kertaa semmoinen olisi aiheena. Aiheena siis kinuski ja tähän et tarvitse kovin montaa raaka-ainetta, mutta valmistuksessa saa olla hiukan silmää, jotta lopputulos on onnistunut. Toki reseptissä voisi olla ripaus suolaa ja joku speciaalimpi sokeri mutta pidetään ohje simppelinä, jotta se onnistuu ja ensi kerralla kun kokeilet, voit […]

Briossi hampparit / laskiaispullat

Oletko koskaan vilkaissut maitopurkin kylkeen tai jauhopussin taakse? Siellä on tyypillisesti jokin resepti, joka on kuitenkin testattu toimivaksi. Tämän kertaisessa reseptissä testaan juuri tämän tyyppistä ohjetta, joka löytyi tällä kertaa Hungry chef sämpyläjauho pussin pohjasta. Briossi sämpylät 5dl maitoa2 kananmunaa100g voita2rkl sokeria1tl suolaa1pkt hiivaa600-700g sämpylä jauhojaVoiteluun kanamunaa ja sokeria Lämmitä maito ja liota siihen hiiva. […]

Pohjoismaiset Michelin-tähdet 2020 – Näin kävi Suomen

*Sain kutsun kyseiseen tilaisuuteen Michelin Guidelta Näin lukuisissa ravintoloissa ruokailleena ja niistä kirjoittaneena, sain kutsun Pohjoismaisten Michelin-tähtien julkaisutilaisuuteen, joka järjestettiin Norjan Trondheimissä. Mikä se Michelin-opas olikaan?Kyse on veljesten Edouardin ja Andren aloittamasta matkaopaasta, joka sai alkunsa vuonna 1889. Alkujaan opas oli ilmainen lehtinen, jota jaettiin huoltoasemilla ja sen tarkoitus oli edistää moottoriajoneuvoilla kulkevien matkoja. Tuolloin […]

Sellon ruokapaikat

Arvatenkin, suosikkisi jäi uupumaan tai sinulla olisi kokemus jonka haluat jakaa? kerro se kommenttikentässä niin siitä voi syntyä jaettu ilo.

Ison Omenan ruokapaikat

Mistä paikoista pidin eniten? Herkullisuudessa Naughty brgr vie voiton, mutta jos puhutaan laadusta niin Tsuru, oma omassa luokassaan. Joka tapauksessa, jos täällä säännöllisesti söisi niin kaikki paikat tulisi enemmin tai myöhemmin käytyä läpi, joten mikäänhän ei ollut huonovaihtoehto. Missä sitten on ne muut Olarin ja Matinkylän paikat? koska liikuin ihan oikeasti julkisilla, ei täältä Isosta […]