Helppo lisäke paahdetuista paprikoista

Sattumalta kauppareissulla bongasin paprikoita 1,79 euron kilohintaan ja sorruin ostamaan pari kiloa. Siinä sitten pohdiskelin, että mitähän niistä tekisi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pilkoin koko satsin, laitoin vähän öljyä ja suolaa pintaan ja lykkäsin uuniin. Paahdettu paprika on nimittäin super hyvää! Ne ovat myös keskeinen ainesosa mm. paholaisen hillossa ja ajvar-kastikkeessa. Samaan syssyyn tein aloo koftia eli intialaisia peruna-kasvispalloja, joiden seuraksi […]
Omena-chiavanukas

Välillä tulee laitettua tuorepuurotkin hiukan kauniimmin esille. Kaunis esillepano, hyvä värit ja tietysti maku voivat piristää paljonkin päivää. Vaikka tuorepuurot ovat omiaan aamupaloiksi tai välipaloiksi, toimivat ne hyvin jälkiruokinakin. Esimerkiksi tähän paahdetulla omenalla höystettyyn reseptiin jos lisätään 4cl calvadosta ja uutetaan vanilijatanko kauramaitoon, niin jo kummasti alkaa luonnetta tulemaan esille. Uunissa paahdettavan omenan joukkoon voi […]
Näin syntyy vegaaninen kvinoakulho

Kvinoa on loistava raaka-aine. Trendikkyytensä ansiosta se on varmastikin jo tullut monille tutuksi. Parhaimmillaan kvinoa on ilmavaa, pehmeää ja kevyttä, ja sen maussa on kaunis pähkinäinen vivahde. Sen valmistukseen liittyy kuitenkin muutama mutka, jotka on hyvä huomioida, ellei halua kvinoastaan kitkerää velliä. Kvinoan pinnassa oleva saponiini tekee kvinoasta kitkerää, ellei sitä huuhtele pois. Kvinoan voi huuhdella […]
Vegaaniset ja gluteenittomat konvehdit kvinoasta

Näin joulun lähestyessä olen leiponut enemmän perinneherkkuja, pipareita, joulutorttuja, karjalanpiirakoita jne. Jos kuitenkin etsit jotain erikoisempaa, vegaanista, gluteenitonta ja jopa aavistuksen terveellisempää jälkiruokavaihtoehtoa pyhäpäiville (tai miksei ihan arkipäivillekin), kannattaa jatkaa lukemista! Muutama päivä sitten törmäsin Pinterestiä selaillessa mielenkiintoiseen jälkiruokaan, konvehteihin, joiden ainesosiin kuului mm. kvinoa. Olen käyttänyt kvinoaa yleensä suolaisissa ruuissa, mutta pienen tuumailun jälkeen totesin, että miksei […]
Chiapuuro ja annoona

Mielenkiinnon vuoksi päädyin nappaamaan kaupasta mukaani annoonan. Tämä trooppinen hedelmä on ainakin itselleni vielä aika tuntematon, muutaman kerran olen syönyt ja laittanut annoonasta ruokaa, mutta lähinnä pakastesoseesta tai kylmäpuristetusta mehusta. Tuore hedelmä on siis eri tarina ja annooniakin on erillaisia. Oka-annoona, joka tunnetaan myös nimellä graviola, on hiukan kookkaampi ja pinnasta piikkikäs verrattuna tähän tavalliseen annoonaan. Annoonan terveysvaikutuksista löytyy myös paljon artikkeleita […]
Vegaaninen ”Fish” and chips

Viimeaikoina olen innostunut laittamaan eri perinneruokia ja vanhoja klassikoita uuteen uskoon. Ei sillä, että niissä tutuissa vanhoissa resepteissä olisi ollut jotain vikaa, päinvastoin. Joskus vain on kiva tehdä jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin kokeillut. Jalotofun kulhohaasteen myötä tuli katsottua tofuakin ihan uusin silmin. Samalla kun ideoin eri tofukulhoja, mieleen tupsahteli kaikkia muita vaihtoehtoja ja […]
Kasviproteiinit ja näkemyksiä

Tässä on tullut jo jokunen vuosi syötyä kasvispainotteisesti. Käytännössä omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa syömistäni aterioista on joko täysin vegaanisia tai vähintäänkin kasvisruokia, satunnaisilla eläinperäisillä tuotteilla höystettynä. Vaikka pahin proteiinivillitys taitaa jo olla laantunut, kasvissyönnissä suuri ravitsemuksellinen huolenaihe tuntuu olevan edelleen riittävä proteiinien saanti. Hämmästyttävän usein joku kysyy, että saatko tarpeeksi proteiineja. Yleinen vastaukseni kysymykseen […]
Zuuroa ja banaani-tofupaistosta

Tofu on itsessään aika tylsän makuinen ja näköinen valkoinen möhkäle, mutta pienellä työstämisellä siitä saa jos jonkinlaista kivaa. Ehkäpä tofun vahvuus onkin juuri sen yksinkertaisuudessa – siitä saa maustamalla ja valmistusmenetelmää vaihtamalla tehtyä monipuolisesti eri juttuja, oli kyse sitten makeasta tai suolaisesta ruoasta. Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, inspiroi Jalotofun kulhohaaste kokeilemaan muutamaa erikoisempaa annosta tofua käyttäen. […]
Searching For Umami – Jalotofu kulhohaaste

Päätin osallistua Jalotofun järjestämään Searching for Umami -haasteeseen, jossa ideana on luoda vege-kulho Jalotofua yhtenä ainesosana käyttäen. Kulhoruoat ovat olleet jo jonkin aikaa kovassa nousussa, ainakin jos Instagramiin tasaisesti tupsahtavista toinen toistaan näyttävämmistä kulhoista voi päätellä. Ideana on yksinkertaisesti sisällyttää monipuolinen ateria yhteen kulhoon luovuutta ja taiteellista silmää käyttäen. Kulhon pohjalla voi olla esimerkiksi riisiä tai kvinoaa ja […]
Ateria padassa – Helppo papupata

Kesällä tuli syötyä paljon raikkaita, rouskuvia salaatteja. Nyt syksyn tullen olen kääntänyt toisen vaihteen. Kylminä vuodenaikoina keho tuntuu luonnostaan kaipaavan lämpöisiä ja täyttäviä ruokia, ja uuni onkin ollut viimeaikoina kovassa käytössä. Paahdetut juurekset, mausteiset keitot ja pitkään haudutetut pataruoat maistuvat juuri nyt erityisen hyviltä. Hulluilta päiviltä mukaan tarttui vain yksi kovasti kaivattu juttu – nimittäin Le Creusetin pata. […]