Helsinkiläistä lähiruokaa ja uunijäätelö

Vaikka suosinkin ruoassa itse valmistamista, on jäätelöä tehdessä melkeinpä pakko olla jäätelökone, jotta saadaan hyvä lopputulos. En tällä hetkellä omista jäätelökonetta, joten sen sijaan suosin jäätelöissä laadukkaita ja mielellään Suomessa käsityönä valmistettuja hyviä jäätelöitä. En pahastunut siis ollenkaan, kun sain yhteistyön merkeissä maisteluun 3 Kaverin Jäätelöä. Olen jostain lukenut, etteivät pääkaupunkiseudulla asuvat tunne lähiruokaa yhtä […]
Rosmariinipiirakka | kevään makuja

Hankin jo jonkin aikaa sitten ison ruukun rosmariinia ja olen käyttänyt sitä aikalailla kaikessa, paitsi makeassa ruoassa. Pitkästä aikaa teki kuitenkin mieli mantelipiirakkaa ja muistin, että olen jossakin matkustellessa maistanut makeaa, oliiviöljyllä ja rosmariinilla maustettua piirakkaa. Päätin siis kokeilla, mitä tästä yhdistelmästä syntyisi. Hyvänä sivuseikkana, kannattaa nyt hankkia se iso ruukku esimerkiksi rosmariinia ja antaa […]
Ranskalainen illallinen | Tarte tatin

Oli muuan viikonloppu ja tarkoituksena tehdä ranskalainen illallinen. Tarjolla oli, totta kai, teeman mukaiset alkuruoka, pääruoka, väijuustot ja jälkkäri. Aloitan kertoilun nyt vähän käänteisessä järjestyksessä, eli jälkiruoasta. Jälkiruoaksi valmistui Tatinin sisarten omenainen klassikkopiirakka, joka tunnetaan nimellä tarte tatin. Piirakka on melko helppo tehdä ja karamellisoituneiden omenoiden ansiosta siitä tulee syntisen hyvää. Tarte tatin ei kuitenkaan […]
Suklaisa struudeli

Yhtenä päivänä ruokakaupassa silmäni osuivat filotaikinaan. Näin yleensäkin saan inspiraation ruoanlaittoon – minulla on käytettävissä jokin raaka-aine ja mietin, mitä hyvää siitä saisi tehtyä. Filotaikinasta ehkä jopa vähän innostuin, pyöräytin piirakkaa, baklavaa ja struudelia. Yleensä leivon taikinat itse, mutta filotaikina on niin työlästä, että säästän hermoja ja ostan sen valmiina. Valmiin filotaikinan löysin siis Kaisaniemen […]
Gluteeniton ja vegaaninen suklaakakku

Toivottavasti pääsiäisviikonloppu on ollut kaikilla rauhallinen! Pääsen vihdoin itsekin työntäyteisen viikon jälkeen parin päivän vapaalle. Siksi pieni herkuttelu ei kuulosta ollenkaan huonolta idealta, ja siihen tarkoitukseen sopii erityisen hyvin täyteläinen suklaakakku. Halusin päästä hyödyntämään tässä reseptissä astetta erikoisempia aineksia, kuten kurpitsansiemenjauhoa. Täyteläinen ja pähkinäinen kurpitsansiemenjauho täydentää suklaan makua, tehden siitä sopivan rasvaisen ja maukkaan. Kun […]
Satokautta hyödyntämässä | Mangopavlova

Mango on yksi lempihedelmistäni. Sesonkiaikaan, eli juuri nyt, mangoa tulee syötyä useinkin, mutta muuten ne voivat olla kirpaisevan kalliita. Pehmeän makea mango on todella monikäyttöinen hedelmä. Itse pidän siitä aamupalapuuron päällisenä, jugurtin kanssa sellaisenaan tai jälkiruoassa. Olin aiemmin tehnyt ison satsin marenkeja, jotka halusin jotenkin hyödyntää, joten sain idean tehdä mangopavlovaa. Pavlova on nimetty balettitanssija Anna Pavlovan […]
Paistettu Juustokakku | nostalgia herkut

Hyydytettävät juustokakut ovat monen suosikkikakkuja, eivätkä suotta, onhan niiden valmistaminen äärimmäisen helppoa. Harvemmin tulee kuitenkin tehtyä paistettua juustokakkua. Ensimmäisen paistetun juustokakkuni muistan tehneeni joskus yläasteikäisenä, itsetehdyn omenahillon seuraksi. Tällä kertaa ei ollut omenahilloa, mutta pakastin on vieläkin pullollaan viimekesän marjoja, joiden seuraksi kaipaan satunnaisesti jotain makeaa. Tässä reseptissä haen kakulle hiukan kuohkean oloista rakennetta, jotta sitä […]
Sipulileipä | talkkuna ja piimä kohtasivat

Avaan jääkaapin oven ja skannaan läpi, mitä kaikkea pitäisi käyttää mahdollisimman pian. Avattu piimä kaipaa huomiota, kaapissa olisi myös edellispäivän talkkunahyveestä ylijäänyttä talkkunaa. Mitäköhän niistä saisi tehtyä? Olin ajatellut muutenkin leipoa leipää, joten nyt sain hyvän syyn käyttää siihen piimää ja talkkunaa. Niiden lisäksi päädyin laittamaan leipään lisämakua sipulista. Lopputuloksena oli erittäin maukas ja vivahteikkaan […]
Vegaaninen Omena-kvinoapiiras

Omena-crumble on yksi leivonnaisten bravuurini, ja sitä tuleekin tehtyä suhteellisen usein. Yleensä käytän murukerroksen tekemiseen kauraa, mutta nyt testasin vaihtelun vuoksi jotain ihan muuta, nimittäin kvinoajauhoja. En ole aiemmin käyttänytkään kvinoajauhoja, mutta olin kiinnostunut kokeilemaan, miten ne käyttäytyvät leivonnassa ja miltä ne maistuvat. Näin ensimmäiseksi kokeiluksi olen varsin yllättynyt kuinka hyvä rakenne oli lopputuloksessa. Maullisesti […]
Helppo ja näyttävä päärynäpiirakka

Murotaikina on hyvä perustaikina makeille piirakoille. Murotaikina on yksinkertaisuudessa sokeria ja rasvaa vaahdotettuna, johon kananmunat lisätään yksitellen ja kuivat ainekset nostellaan sekaan. Piirakan täytteeksi sopii hyvin esimerkiksi marjat, raparperi, omenat tai päärynät, kuten tällä kertaa. Tämän reseptin päärynäpiirakka saa pintaansa myös rapean muruseoksen, jonka kaunis kullankeltainen väri tulee punaisesta palmuöljystä. Päärynäpiirakka Tarvitset murotaikinaan: 100g voita 1dl sokeria […]