Bloggausvarustukseni ja hyvä appelsiinimehu!

Vaikka olen aiemminkin kertonut kamerasta ja kuvaamisesta, tällä kertaa haluan kertoa kokonaispaketista. Joku voisi kuvitella, että tähän kaikkeen tekemiseen tarvitsisi paljon monimutkaista kalustoa tai vaativia ohjelmia. En ole tekniikan huippu, mutta jos minä osaan, niin ihan varmasti muutkin. Kamerani on yhä sama Canon eos M50, johon suosin paria eri linssiä. Ollaakseni tarkka, viimeaikoina 22 mm pancake-linssi on  ollut käytössäni paras,…
View Post
Share:

Parturipäivä ja punajuuri-kaalikeitto

En ole tainnut kertaakaan aiemmin edes mainita hiuksista tai parturista täällä blogissani, mutta tosiaan olen aloittanut säännöllisen parturissa käynnin aivan viime vuoden loppupuolella. Avovaimo voi nyt huoahtaa, sillä hänen parturointiavustustaan ei tarvita 🙂 Yritän ylläpitää jotenkin siistiä ulko-olemusta, kun viikottain on paljon tilanteita, joissa saan edustaa. Kokkina työskennellessä tällaisiin asioihin ei tarvinnut samalla tavalla kiinnittää huomiota, kun päällä oli aina…
View Post
Share:

Hyvää uutta vuotta! | Vuoden ensimmäinen aamupala

Toivottavasti vuosi 2019 on lähtenyt käyntiin hyvin ja aattoillan juhlinnoista on selviydytty 🙂 Uusi vuosi startattiin täällä tavanomaiseen tyyliin kunnon aamupalalla. Hyvä aamu syntyy mielestäni vastakeitetyn kahvin tuoksusta, kiireettömyydestä, mukavasta tuolista ja tietenkin maukkaasta aamiaisesta. Eikä maukas aamupala ole välttämättä mitään sen kummempaa, joskus voi panostaa niihin pieniin asioihin, joilla rauhallisesta aamusta tulee varmasti onnistunut. Kun uunista löytyy salamannopeat grillivastukset,…
View Post
Share:

Vuosi 2019, mitä voit odottaa

Toivottavasti joulu on sujunut leppoisasti! Täällä palaillaan pikkuhiljaa taas normaaliin työrytmiin parin päivän lomailun jälkeen. Ensi vuoden suunnitelmat ovat nyt viimeviikkoina pyörineet kovasti mielessä ja listasin alle muutamia sellaisia teemoja, joiden ainakin ajattelen blogissa vuonna 2019 näkyvän. Sisältötoiveita saa myös esittää, otan ideoita mielelläni vastaan 🙂 Ruoka Kaiken keskiössä tulee jatkossakin olemaan tietysti ruoka, reseptit ja vinkit ruoanlaittoon ja raaka-aineisiin.…
View Post
Share:

Tunnelmaa ruokailuun | Aito puinen keittiönpöytä

Yhteistyössä: Anttiina Puhun usein ruoan makujen ja rakenteiden tärkeydestä ja raaka-aineiden laadusta. Mutta hyvä ruokailukokemus syntyy muistakin asioista, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä ruoanlaittotaitojen kanssa. Vaikka joskus pelkkä maukas ja täyttävä ruoka riittää tekemään olon tyytyväiseksi, olen yleensä hyvin tarkka ruokailuympäristöstä. Häiritsevät äänet, kirkkaat valot, epämukavat tuolit tai pöytä täynnä sekalaista tavaraa pilaa herkästi kokemuksen. Kuten moni on varmasti…
View Post
Share:

Looking for Something?