Keittiössä työskennellessä oikeanlaisilla ja laadukkailla työvälineillä on suuri merkitys työn sujuvuudelle ja tietysti myös työn lopputuloksen laadulle. Moni kokki panostaakin hienoihin ja kalliisiin veitsiin. Mutta samalla moni myös tinkii työkenkien laadussa. Tiedän tämän ihan omakohtaisesta kokemuksesta. Nuorena juuri alalla aloittaneena kokkina pienen palkan tuhlaaminen kalleimpiin työkenkiin tuntui tuhlaukselta. Silloin ei vielä myöskään haitanneet raskaan seisomatyön aiheuttamat fyysiset vaivat samalla tavoin, kuin nyt yli kymmenen vuotta alalla työskentelyn jälkeen.
Millaiset sitten ovat optimaaliset työkengät keittiöön ja miksi niihin tulisi panostaa?
Keittiössä on aina liukasta
Pienikin tippa öljyä lattialla tai vaikka salaatin lehti ovat yllättäen kiireessä liukas alusta. Ei olisi ensimmäinen kerta kun joku lentää turvalleen huonojen työkenkien takia. Vaikka normaaleissakin kengissä voi olla hyvä uritus, on työjalkineet valmistettu erityisesti näihin olosuhteisiin. Katso siis, että työjalkineissa on liukumisesto. Toinen tärkeä asia on naulaanastumissuoja (keittiössä välillä rikkoutuu laseja). Turvakärki kengissä on myös hyvä olla.
Keittiötyö on raskasta
Kahdeksan tuntia voi olla tyypillinen työpäivän pituus, mutta alalla täysin normaalia, että joskus päivät venyvät 12-16 tuntiin. Tässä kohtaa vääränlaiset kengät eivät todellakaan naurata. Oikean kokoiset ja hyvin pohjustetut ja vaimennetut kengät antavat tarpeeksi tukea pitkille päiville, kun ollaan pääasiassa koko ajan seisten. Jos pystyt seisomaan ryhdikkäästi työkengissä ja tunnet kevyen nosteen kantapäitten alla, lasket koko päivän kuormitusta.
Oikeanlaiset kengät auttavat pitämään hyvän työasennon
Myös oikeanlainen työasento ja työskentelytavat ovat äärimmäisen tärkeitä keittiötyössä. Jos työtä joutuu tehdä kumarassa, nostella painavia kuormia selkä kaarella tai toistaa samoja liikkeitä päivästä toiseen hankalassa asennossa, voi olla varma, että vuosien päästä (tai nopeamminkin) on kroppa hajalla. Työasennon ylläpitämistä auttavat kevyet kengät. Painavat kengät vetävät niskaa ja selkää jumiin vähitellen, mikä ei ole pitkän uran kannalta hyvä juttu.
Panosta myös mukavuuteen
Viimeisenä muttei vähäisimpänä, mukavuus. Hengittävät, kosteutta kestävät, jalkaan hyvin istuvat kengät ovat vain niin paljon mukavammat jalassa – varsinkin niinä pitkinä työpäivinä. Silloin kun ei edes huomaa jalassa olevia kenkiään työpäivän aikana, voi keskittyä täysin itse työhön.
Nämä samat pointit kenkien suhteen pätevät yhtälailla ravintolan salissa kuin monessa muussakin työssä. Aloittelevalla kokilla hyvät työkengät ovat melkein tärkeämpi asia kuin hienot veitset. Riittänee yksi hyvä perusveitsi alkuun, sillä kuitenkin ajan saatossa veitsivarasto kasvaa. Sen sijaan, jos jo alusta asti tekee töitä huonoissa työkengissä valmiiksi raskaassa ammatissa, voi ura loppua lyhyeen.
Tällä hetkellä työskentelen vähemmän ravintolakeittiöissä, mutta useammin näytöskeittiöissä. Nämä postauksen kuvissa näkyvät Jalaksen työjalkineet ovat niin päheän näköiset, kuin vapaa-ajan lenkkarit, ettei messuilla tai tapahtumissakaan tarvitse hävetä kenkiään 😀 Nämä kengät ovat lisäksi todella kevyet jalassa, ne sopivat niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin ja suojaavat liukastumiselta sekä nyrjähdys- ja rasitusvammoilta. Jalaksen jalkineet ovat saaneet alkunsa Jokipiissä, jossa niitä on kehitetty ja valmistettu jo reilut 100 vuotta.
Jalas 5322 SpOc
Saatavuus: työasusteliikkeet
Minkälaiset työkengät sinulla on, palveleeko ne tarkoitustaan?
Onpas kivan ja pirtsakan näköiset työkengät! Olen itsekin miettinyt uusia kenkiä, sillä työskentelen hoitoalalla joten kävelyä, nostelua ja kaikkea mahdollista tulee oikeastaan päivittäin ja huomasin oikeastaan, että lenkkareissa se ei ole niin mukavaa. Tuleeko tuollaiset kengät helposti likaiseksi, sillä luulisi, että keittiössä kuitenkin roiskuu kaikkea kengille, niin miten tuollaisien puhdistaminen/ suojaaminen kannattaa tehdä?