Kaupan gnocchi testissä

Kaupan valmisteita tulee harvemmin käytettyä, mutta kun olen tykästynyt italialaisiin La Molisana pastoihin, päätin kokeilla myös kyseisen merkin gnoccheja. Mutta ennen kuin mennään reseptiin, mitä on gnocchit? Perinteisesti gnocchi on perunapasta, joka jätetään hiukan isommiksi paloiksi kuin tyypilliset pastat. Gnoccheja voi valmistaa toki vaikka bataatista tai kurpitsasta, mutta yleisimmin perunasta. Onnistuneissa gnoccheissa on kyse sopivasta […]
Viikunapiirakka | Kuivatun hedelmän salaisuus

Leipomisvimma iski taas ja nyt joulun alla viikunainen piirakka kuulosti oikein mainiolta. Lähimmässä kaupassa ei kylläkään ollut tuoreita viikunoita, mutta kannoin kotiin sen sijaan kuivattuja viikunoita. Kuivatut hedelmät sopivat leivonnaisiin paremmin kuin hyvin, mutta tässä tapauksessa ne kannattaa turvottaa ennen leivontaa, jotta niiden rakenne vähän pehmenee. Viikuna ei ole yltiömakea, mutta siinä on oma vivahteikas […]
Perunamunakas | arkiruokien kuningas

On täällä blogissa ollut jo useampi resepti munakkaalle, mutta halusin silti nostaa tänne myös perunamunakkaan. Tässä voisi nokkelimmat ajatella, että kyseessä on se espanjalainen viritys. Mutta tämä perunamunakas on vähän erilainen. Nimittäin maustan perunat chilillä, kurkumalla ja valkosipulilla, ettei mausta ole ainakaan pulaa. Miksi juuri chili ja kurkuma? Nämä molemmat mausteet varsinaisesti ”aktivoituvat” kuumennettaessa rasvassa […]
Rusinakuivakakku | Maukas kahvipöydän koristaja

Kahvipöytä on ehkäpä yksi maukkainmista lapsuuden muistoistani. Kahvileipää oli aina tarjolla ja vieläpä useampaa sorttia. Erityisesti hunajalla, rusinoilla ja liköörillä maustettu kuivakakku tulee usein mieleen, jonka takia kyseistä kakkua ajattelin tehdä. kurpitsakakku ja siruunakakku löytyy myös blogistani, joten voit haluta vilkaista nekin. Likööriä taikinaan? samalla tavalla kuin voisit lisätä mitä tahansa makusiirappia taikinaan, tilkka likööri tuo omanlaisen makunsa ilman […]
Helppo kotiruokaa maailman toiselta puolen | Puri / poori

Aiemmalla kerralla tehtiin paranthaa ja tällä kertaa jatketaan samaan kastiin kuuluvilla herkuilla. Puri on käytännössä eräänlainen leipä joka pannulla paahtamiseen sijaan fritataan. Taikina on huomattavasti kovempi kuin paranthassa mutta silti varsin yksinkertainen eli vehnäjauhoja, suolaa, öljyä sekä vettä. Korostaakseni vielä, tähän sopisi ”atta” jauho eli täysjyvä vehnäjauho mutta onnistut kyllä tavallisellakin vehnäjauholla. Salaiset mausteet? Tässä […]
Punajuuri valokeilassa | Pakkaspäivän kasvis minestronekeitto

Punajuuri taitaa olla vähän aliarvostettu juures. Kotimainen ja vieläpä edullinen punajuuri on mitä mainioin raaka-aine talviajan ruokiin, mutta sen monipuolisuutta ei aina ymmärretä. Ehkä hyviä reseptejä, joissa punajuuri pääsee oikeuksiinsa, on liian vähän? Toisaalta, itsekin joskus ajattelin, että punajuuren kypsyminen vie liikaa aikaa – ja sitten on tietenkin se sotkeva ominaisuus. Punainen väri tekee […]
Lehtikaalimuhennos | Saksalainen kotiruoka

Olin vastikään Hannoverissa, jossa törmäsiin hyvin kotoisan oloiseen ruokaan. Lehtikaalimuhennos, joka siis näytti käytännössä paksulta pinaattikeitolta, oli ulkonäköään paremman makuista. Suorastaan herkullista ja se sopi loistavasti perinteisten saksalaisten ruokien seuraksi tai toimisi ateriana ihan sellaisenaan. Ensimmäisen kerran törmäsin lehtikaalimuhennokseen paikallisessa kauppahallissa, jossa kerrottiin sen olevan paikallinen erikoisuus. En ollut ensin täysin varma, oliko tässä […]
Mausteiset Lihapullat | Parempaa Arkiruokaa

Lihapullat ovat yksi perinteisimmistä kotiruoista. Niitä onkin syöty monenlaisia, parhaat muistoni liittyvät ehkä mummolaan, jossa lihapullat olivat aina herkullisia. Muistan vielä kuinka paljon mummo kehui palvelutiskiltä ostettua naudanjauhelihaa sen laadun tähden. Sitten kokeilujen ja ammatillisen työn ohessa opin, että lihapulliakin on aikamonenlaisia, riippuen maasta ja kokista. Korppujauhoilla vai ilman? Ei ne ryynit pahasta ole, mutta […]
Helppo kotiruoka maailman toiselta puolen | Parantha

Intialaisista sukujuurista johtuen olen tottunut jo lapsesta asti syömään mausteisia ja tulisia ruokia. Myös kasvisruoat kuuluvat oleellisesti intialaiseen ruokakulttuuriin ja huomaan aina kasvisruokaa valmistaessani taipuvan herkemmin intialaisiin tai aasialaisiin makumaailmoihin. Vaikka intialainen ruoka onkin lapsuudenkodissa tullut hyvin tutuksi, en voi väittää olevani sillä saralla paras asiantuntija. Sen sijaan intiasta kotoisin oleva isäni tuntee intialaiset herkut […]
Tomaattijäätelö | Erilainen jälkiruoka

Yhteistyössä: Nams Sain suoraan yhteistyökumppaniltani vinkin mainioon jäätelöön. Nimittäin heillä on jo jonkin aikaa maistatettu tomaattijäätelöä ja olin alkuun, että mitähän ihmettä. Mutta kun näin reseptin, ymmärsin mistä oli kyse. Pienen pohdiskelun jälkeen lähdin modaamaan reseptiä vielä enemmän ja päädyin korvaamaan sokerin hunajalla. Alkuperäisessä reseptisssä käytettiin vaniljasokeria, mutta minulla sattui olemaan aitoa vaniljatahnaa, joka sopii […]