Usein ajatellaan että on ne paikat joissa asiakasvirta on elävä ja vahva, ei siellä tuotteet juuri muutu mutta tämäkin voi olla harha käsite. Itseasiassa, kehitys näkyy ensimmäisenä juuri niissä paikoissa joissa on sitä liikennettäkin, kuitenkin, siellä näkyy palaute ja mielipiteet kaikista vahvimmalla tavalla. Tämän kertaisen visiitin kohteena on aikatalossa sijaitseva Grande grill joka on uudistunut niin nimellisesti kuin ruokatuotteeltaan. Nykyään…
Muistelen nuoruudessani että tämä kyseinne tila oli aikanaan nuorison suosima paikka käydä ulkona. Ajan saatossa, omistajat vaihtuvat ja tilalle tuli ihan oikea ruokapaikka, josta kerron tämän kertaisessa jutusssa lisää. N. kuukausi takaperin, huomasin erään toimittajan maininneen tästä paikasta ja käväisin silloin oluella, kun ei ollut vielä keittiö auki. Sittemmin sovin paikkaan pyörittävän Alexanderin kanssa että tulen yhden lähialueen bloggarin kanssa…
Yhteistyössä: Ravintola KG Aiemmalla kerralla olimme Hanasaaressa ja tällä kertaa suuntaamme Kiloon. Postaus alkaa tarkoituksella veikeällä kuvalla, kun on ollut muutama kuukausi enemmän tai vähemmän kiireistä ja vaihteeksi oli aikaa käydä kunnolla ulkona syömässä. Onneksi saatiin sopimaan parin kaverin kanssa aikataulut yhteen. Olimme siis Kilossa, Espoossa Nihtisillan lähellä. Suuntana oli Espoon Scandic, jonka yhteydessä on Ravintola KG. Olemme kaikki tämän…
Yhteityössä E.Ekblom Viimeisenä kesäreissuna ennen vuokra-auton palauttamista, teimme vielä yhden päiväretken. Pääkohteena oli Turku, jossa toki riittäisi tekemistä useammallekin päivälle, mutta nyt teimme vain lyhyen vierailun. Olin kuitenkin sopinut, että käymme testaamassa Aurajoen rannassa sijaitsevan ravintola E. Ekblomin, jossa en ollut aiemmin käynytkään. Matkalla Turkuun koukkasimme Mathildedalin kautta. Paikka on tunnettu pienpanimostaan ja alpakoistaan, mutta sopi hyvin pieneksi jaloittelu- ja…