Yhteityössä E.Ekblom

Viimeisenä kesäreissuna ennen vuokra-auton palauttamista, teimme vielä yhden päiväretken. Pääkohteena oli Turku, jossa toki riittäisi tekemistä useammallekin päivälle, mutta nyt teimme vain lyhyen vierailun. Olin kuitenkin sopinut, että käymme testaamassa Aurajoen rannassa sijaitsevan ravintola E. Ekblomin, jossa en ollut aiemmin käynytkään.

Matkalla Turkuun koukkasimme Mathildedalin kautta. Paikka on tunnettu pienpanimostaan ja alpakoistaan, mutta sopi hyvin pieneksi jaloittelu- ja taukopaikaksi matkan varrelle.

Mathildedalista löysimme hauskannäköisten alpakoiden lisäksi idyllisen kylän puutaloineen, pikkupuoteja ja muutaman ruokapaikankin. Olimme kuitenkin maanantaina liikkellä, ja panimopuoti näytti olevan kiinni, joten osa elämystä jäi tällä kertaa kokematta. Silti kävely auringonpaisteessa ruukkialueella ja merenrannassa rentoutti mukavasti ja nappasimme myös kahviosta jäätelöt viilentämään oloa.

Pienen tallustelun jälkeen otimme suunnaksi Turun, jonne oli noin tunnin ajomatka. Matkalla taivaalle alkoi kertyä tummia pilviä ja tietenkin Turkuun päästyämme alkoi jo tihuttaa vettä. Suuntasimme siis suoraan ravintolaan ja tyydyimme ihailemaan Aurajoen rannan miljöötä ikkunasta.

Viihtyisän terassin lisäksi E. Ekblomilla on sisällä kotoisat tilat, jotka jatkuvat kellarinkin puolelle. Ruokalista oli selkeä ja kiinnostava, ja päädyimme ottamaan Kattila-menun, mutta näin kala-allergisena sain hieman erilaisen kokonaisuuden. Kysäisimme myös holittomia juomia ja niitä löytyi juomalistalta useampikin, mikä on aina positiivinen yllätys.

Vaikka en Mathildedalissa päässytkään maistamaan olutta, löytyi kyseisen panimon juomia myös ravintolasta. Maullisesti tartarin kylkeen yleensä suositellaan viiniä, mutta mieto olut oli ainakin omaan makuuni oikein hyvä.

Pääruoaksi söin kananpoikaa timjamikastikkeella ja puolisolle tuli nieriää beurre blanc. Kana tai broileri voi helposti olla kuivaa, mutta tässä ohuehko liemi lautasen pohjalla teki annoksesta erinomaisen. Itseasiassa annos muistutti paljon pot au feuta, mutta tietenkin lintuun tehtynä.

Nieriässä oli rapea nahka ja todella hyvä rakenne kastikkeessa. Yleensä rasvaemulsiokastikkeet ovat haasteellisia ravintolassa kuin ravintolassa, mutta tässä se oli enemmän kuin nappisuoritus. Maistelin pääruuan yhteydessä mukavan kuivaa punaviiniä, joka sopi annoksen makuihin loistavasti.

Väliin söimme juustot, eli punahometta ja pitkään kypsytettyä lehmänmaitojuustoa, jotka olivat molemmat kotimaista tekoa. Omenahillo oli makean sijaan raikas ja hiukan ehkä rosmariinilla maustettua. Onneksi juustoannos oli sopivan pieni, niin jäi tilaa jälkiruuallekin.

Jälkiruokana oli kesäistä mansikkapavlovaa ja suklaakakkua. Pavlovan kanssa oli reilusti mansikkaa ja marenkiakaan ei ollut liikaa niinkuin monissa paikoissa on tapana. Jäätelöt vaikutti talossa tehdyiltä ja suklaakakussakin oli kosteutta.

Tavallaan koko ateria kokonaisuus toi mieleen Tanskan kokemamme ravintolat joissa saman tyyppinen tyyli toistui usein. Pidin myös paljon jälkiruoka viinistä, se ei ollut läheskään niin makea kuin usein saattaa vastaan tulla, enkä näin muutenkaan ole kovinkaan suuri jälkiruoka viinien ystävä mutta tämä oli maullisesti kovin hyvää.

Olimme kylläisiä ja valmiita istumaan tovin ennenkuin oli aika ajaa kotio kohti. Kamomilla teetä otimme vielä ”palan painikkeeksi” ja sittenhän oli rentouttavaa vantaalle päin.