Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Autenttinen kanaviillokki | Klassikkoresepti

Monista perinteisistä suomalaisista kotiruuista tehtiin teollistumisen myötä laitosversiot, jotta ruokaa voitiin valmistaa isommassa mittakaavassa. Tästä johtuen monet todella herkulliset klassikkoruuat ovat saaneet vähän huonon maineen, esimerkkinä kesäkeitto. Tällä kertaa haluan irrottaa laitosruoan maineen kahleistaan erään perinteisen kastikeen, kanaviillokin. Aikoinaan tätä kastiketta tehtiin hiukan vanhemmasta linnusta eli kanasta. Ero nykyajan broileriin on mm. lihan rakenne, joka […]

Grillikanaa, lisäkkeitä ja kesätunnelmaa

Muurinpohjapannu on monille varattu vain kesälettujen paistoa varten, vaikka avotulella muurinpohjapannulla voi valmistaa vaikka mitä muutakin. Jotkut tykkäävät hiillostaa kalaa, toiset paistaa lihaa taikka ihan kasviksiakin. Juhannus tuli vietettyä tänä kesänä taas mökkioloissa, jossa huonosta säästä huolimatta kokkailtiin paljon ulkosalla. Mm. muurikkaa tuli käytettyä monipuolisesti. Tietenkin mökkiolosuhteissa ei ole samaa määrää keittiökalustoa kuin kotosalla, mutta […]

Korealaiset lihapullat ja hapatettu keltajuuri

Broilerin jauhelihaa tulee käytettyä jostain syystä harvemmin. Käytössä se on kuin mikä tahansa jauheliha, mutta kun mennään sen ominaisuuksiin, voidaan löytää eroavaisuuksia. Broilerin jauheliha on naudan tai porsaan jauhelihaa pehmeämpää, rasvattomampaa ja maultaan myös miedompaa, joten se tarvitsee hyvin mausteita. Mikä tekee näistä lihapullista korealaisia? Ehkäpä hapatetut keltajuuret. Tiesitkö, että ensimmäiset hapatetut ruuat Korean niemimaalla […]

Savustettu broileri | naapurin maalaiskana

Savustaminen mielletään usein kesäiseksi mökkipuuhasteluksi. Blogin kautta saamallani Muurikan sähkösavustimella olen kuitenkin kokeillut ihan arkena savustamista. Savustetun ruoan valmistamisessa ei välttämättä kestä kauaakaan, tämän kertaisen reseptin savustettu broileri syntyi alle tunnissa. Minulta löytyi kohtuullisen pulleita Naapurin Maalaiskanan rintafileitä, jotka laitoin savustumaan. Totta kai voisin savustaa kokonaista broileria tai koipireittä, mutta silloin kannattaa varautua vähän pidempään kokkaukseen. Jotta […]

Astetta parempi kanasalaatti | Naapurin maalaiskana

Kanasalaatti, klassikoiden klassikko. Ehkä jopa vähän tylsä, vai mitä? Olen sitä mieltä, että salaattiin täytyy laittaa vähän luovuutta, jotta se maistuu. Sesongin raaka-aineita hyödyntämällä, voi salaattiin tuoda vaihtelua ja monipuolisuutta. Tähän vuodenaikaan suomalaisia vihanneksia ei ole hirveästi tarjolla, mutta juurekset ovat loistavaa talviruokaa. Edulliset juurekset sopivat hyvin myös salaatin elävöittäjäksi. Kun ruoka on yksinkertainen, kannattaa […]

Patanuijat | Helppoa kotiruokaa

Kauppavisiitin aikana tulee aika usein pohdittua, mitähän sitä kokkaisi tästä tai tuosta. Ajatuksen kohteena voi olla kaikkea munuaisista, harvinaisempiin ruhonosiin. Broilerinnuijat tyypillisesti valmistetaan uunissa, minkä jälkeen ne pyöritetään siipikastikkeessa. Minulle tuli ajatus syödä lounaaksi näitä nuijia, mutta ilman, että käyttäisin siinä uunia. Uunin käyttö on nimittäin yhä useammalle liikaa aikaa vievä tekijä, vaikka se ei aina […]

Mehukkaat broilerinsiivet ja vakuumipakkauslaite

Yksi uuden keittiön parhaista laitteista on AEG-Vakuumipakkauslaite, joka on kiinteästi sijoitettuna kalusteisiin. Vakuumipakkauslaitteen hyödyt ovat niin monipuoliset, että olin valmis maksamaan hiukan ekstraa ja tinkimään laatikon verran säilytystilasta, jotta keittiöömme tällainen laite saadaan. Vakuumilaitetta voi käyttää ruoan säilyyvyyden pidentämiseen, mutta myös joihinkin kypsennystekniikoihin. Kolme esimerkkiä vakuumin hyödyllisyydestä: Lihat voi vakumoida ennen pakastusta, jolloin ne säilyttävät […]

Fasaani padassa | Pakkaspäivän ruokaa

Kun säät kylmenee, on padassa valmistettu ruoka ainakin minulla lähellä sydäntä. Pidän erityisen paljon kanaviillokista, jonka erillaisia variaatioita on tullut tehtyä varmaan satoja. Fasaanin rintaa olen laittanut myös useassa ravintolassa, ollen aika helppo ja siisti tuote vakuumipakasteena. Kokonainen fasaani on astetta vieraampi, mutta samalla tavalla kuin muutkin riistalinnut, halusin valmistaa tämän padassa. Selailin ohjeita parista […]

Padassa haudutettu villisorsa

Pidän riistasta äärimmäisen paljon, mutta sitä on yleensä aika vaikea saada, paitsi sesonkiaikana. Makumuistoni sorsasta ovat aika voimakkaat ja sorsa tuokin minulle aina mieleen lämpimät pataruoat, joita voisi syödä monta lautasellista. Yleensä valmistan sorsan hauduttamalla, sillä silloin liha jää varmasti kosteaksi ja liemestä saa erittäin hyvän kastikkeen. Ammattilaiskäyttöön ja kuluttajapuolelle tulee sorsia PNM:ltä mutta myös […]

Herkullinen kanaviillokki | Näin onnistut

Kunnon perinteisistä kotiruoista kanaviillokki on yksi kestosuosikkini. Kanakastikkeesta tulee kuitenkin helposti laimeaa ja mautonta, jos käyttää pelkästään fileesuikaletta. Kanannahka on aliarvostettu osa kanasta, vaikka se tuo ruokiin uskomattoman paljon makua. Kanannahasta irtoavaa rasvaa voi käyttää monipuolisesti muussakin ruoanlaitossa, sillä voi maustaa vaikkapa sipulirenkaita. Siksi käytänkin usein nahallisia kanankoipia. Tällä kertaa päädyin valmistamaan kanaviillokin kokonaisesta kananpojasta. […]