Päärynäpiirakka ja hurmaava tyrnicurd

Leipominen on ollut ihan lapsesta saakka minulle tärkeä harrastus. Muistelen aikoja, kun kouluikäisenä leivoin monta kertaa viikossa erilaisia piirakoita. Naapuruston lapset olivat meidän olkkarissa pelaamassa pleikkaria ja odottivat piirakan valmistumista. Noihin aikoihin harrastuksia oli muutenkin paljon, ja olin koko ajan menossa: milloin nyrkkeilytreeneihin, kuvataidekouluun tai vapaapalokuntaan. Monet harrastuksista ovat sittemmin jääneet, mutta yhä vieläkin leivon piirakoita monta […]
Tuunattu lohipiirakka

Tällä kertaa olin mukana pressitilaisuudessa, jossa nostettiin esille Suomen markkinoille tulossa olevaa John Ross Jr lohta. Kyseessä on siis Skotlannissa tuottettu savulohi. John Ross Salmon tunnetaan huippulaadukkaana tuotteena, mistä kertoo mm. se, että myös Brittien kuningashuone käyttää kyseistä savulohta. Sain lohta ennakkokokeiluun ja koska olen itse kalalle allerginen, tein piirakan vaimokkeeni maun mukaan. Ihan tavallisesta […]
Spelttijuurileipä | Kuinka juurileipä onnistuu

Kuten olen jo aiemmin moneen otteeseen hehkuttanut, olen tänä vuonna, erityisesti nyt syksyllä, päässyt kunnon hapanjuurileivän makuun. Vaikka olen ollut ihan tyytyväinen viimeisimpien leipomusten onnistumiseen, olen leipomusinnoissani kehittänyt juurileipääni vielä pidemmälle. Katselin muutamaa ammattilaisten leivontasivustoa ja huomasin, että monissa ohjeissa leipäjuurta on vain vähän taikinan kokonaispainosta. Olen aikaisemmin käyttänyt juurta aika runsaasti, koska juuri itsessään […]
Viikunagalette | ”Nopea” klassikkopiiras

Puolivalmisteissa on paljon enemmän pelivaraa kuin ehkä yleensä ymmärretään. Olen testaillut Myllynparhaan Ruokapiirakkataikinoita eri resepteissä ja olen ollut tyytyväinen siihen, kuinka monipuolisesti taikinaa voi hyödyntää. Vaikka nimessä ”ruoka” taitaa viitata enemmän suolaisiin leipomuksiin, olen havainnut, että taikina soveltuu yhtä hyvin makeisiinkin piirakoihin. Eikä taikinaa välttämättä tarvitse käyttää piirakkaan ollenkaan, sehän soveltuisi hyvin vaikkapa kanneksi lihapadalle. […]
Vegaaninen ”Snickers” -kakku

Usein raaka-aineita aliarvioidaan. Pidän kurkuista, tomaateista ja salaateista, mutta jos ne laittaa yhdeksi salaatiksi, ei siinä ole kummoista elämystä. Tofu on monien mielestä haastava raaka-aine, mutta siitä voi loihtia vaikka mitä. Tavallisesti paistan tofuni todella rapeaksi, paneerauksella tai ilman, ja nautin hyvän kastikkeen kera. Mutta tofusta saa makeitakin juttuja aikaiseksi. Siksi tämänkertainen leipomukseni on astetta […]
Testissä tomaattimurskat | Paras pizzakastike?

Aika-ajoin teen kotona pizaa, välillä astetta fiinimmin ja toisinaan todella arkiseen tapaan. Mitä pizzan päälle tulee milloinkin, on aikalailla jääkaapin antimista kiinni, mutta hyvä tomaattimurska ja juusto ovat vakiotavaraa. Olen jo hionut pizzapohjan taikinan valmistuksen kotioloissa, mutta mitens on tomaattikastikkeen laita? Itsetehty ketsuppi sopii hyvin pizzakastikkeeksi. Aina ei kuitenkaan jääkaapista löydy itsetehtyä ketsuppia tai tomaattimurskaa, […]
Kurpitsakakku ja Jymyn lakritsijäätelö

Foodien syksy alkaa siitä, kun kauppohin ilmestyvät ensimmäiset talvikurpitsat. On myskikurpitsaa, jättikurpitsaa, hokkaidoa ja spagettikurpitsaa. Meillä kasvaa palstalla myski- ja jättikurpitsaa, mutta sadosta ei ihan riitä omavaraiseen kurpitsatuotantoon asti, joten joudumme turvautumaan kaupan saaliiseen. Ruoanvalmistuksen kannalta myskikurpitsa on ehkäpä helpoin, mutta värin puolesta se kyllä kalpenee perinteiselle jättikurpitsalle. Kurpitsan maku on pehmeän makeahko, joten sen […]
Valrhona ja suklaakeksit

Olin jokin aika sitten käymässä Teurastamolla suklaademossa ja sieltä lähti matkaan hiukan suklaata. Erityiskiitos kuuluu Santerille Gourmet Gruppenilta, jolta sain kutsun mukaan suklaatapahtumaan. Suklaatapahtumassa Luke Frost Valrhonalta teki suklaasta jos jonkinlaisia herkkuja ja esittelyssä oli joitain uutuustuotteitakin. Näissä demoissa on usein tosi hyviä juttuja ja reseptejä, mutta ne ovat kohdennettu ammattilaisille. Siksipä tänne sivuilleni piti […]
Speltti-piimärieska | Se ryynisempi rieska

Olin tuossa taannoin Sunspeltin pressitilaisuudessa, jossa sain maistella spelttiherkkuja. Tilaisuus järjestettiin Helsingin Kulinaarisessa Instituutissa ja kokkailut hoiti chef Arto Rastas. Pääsin tilaisuudessa maistamaan myös Sunspeltin Karin tekemää piimärieskaa, joka oli uskomattoman hyvää. Hiukan hapan, rakenteeltaan ryynimäinen ohut rieska oli jotenkin todella lohdullisen makuista. Tilaisuudessa oli myös tarjolla puuroa, joka oli valmistettu spelttimannasta. Tässä puurossa oli poikkeuksellisen […]
Helppo ja hyvä tomaattipiirakka

Suolaiset piirakat ovat helppoja tarjottavia ja säilyvät hätävarana pakkasessakin. Piirakoita leipoessani olen tarkkana siitä, että pinta saa paahtua tarpeeksi. Jos piirakka jää liian kosteaksi, on lopputuloksena usein vetelä ja mauton piirakka. Samoin kannattaa olla tarkkana siitä, että reunoista tulee rapsakat, jotta piirakkaan tulee hyvä suutuntuma. Täytteiksi voikin laittaa melkein mitä vain, kunhan maut sopivat yhteen. […]