Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Pähkinäpiirakka | niin pähkinäistä!

Kun olin käymässä Bottega 13:sta, kuulin myös hienostuneesta italialaisesta pikkuputiikista samalla kadulla. Tutkin asiaa ja liikkeen nimeksi ilmeni La Tartufata. En ollut ennen liikkeestä kuullutkaan, joten oli aika mennä katsomaan, mistä oikein on kyse. Ullanlinnassa sijaitseva La Tartufata on erikoistunut italialaisiin korkealaatuisiin elintarvikkeisiin, kuten esimerkiksi tuoreisiin tryffeleihin, pähkinöihin, oliiviöljyyn ja balsamicoon. Pelkästä kaupasta ei ole kuitenkaan kyse, […]

Tomaattinen hernecurry

hernecurry

Yhteistyössä: NAMS-tomaatit Curryt ovat olleet keittiössäni arkisen kotikokkailun kulmakiviä jo pitkään. Ne on todella helppo valmistaa ja periaatteessa raaka-aineet voivat olla mitä vain – lihaa, kanaa tai kasvista. Tällä kertaa käytin currykastikkeeseen loput avatusta hernerouheesta sekä NAMS-tomaatteja. Hernerouhe on yllättänyt monipuolisuudellaan ja se sopi curryyn hyvin muiden palkokasvien tapaan. Luonnollista makeutta ja umamia tuovat puolestaan […]

Täydellisen kuohkeat banaaniletut

Banaaniletut ovat taloudessamme aika yleinen aamu- tai välipala, sillä ne on superhelppo valmistaa ja raaka-aineet löytyvät usein jo valmiina kaapista. Banaanilettuihin tarvitaankin vähintään kaksi raaka-ainetta ja perusohje kuuluu: kaksi kananmunaa ja yksi banaani muussattuna yhdeksi massaksi ja paistettuna letuiksi. Perusohjetta voikin sitten varioida oman maun ja mielen mukaiseksi. Tämän postauksen banaanilettujen resepti on itseasiassa avovaimoni […]

Gorilla BBQ uudet burgerit

gorilla bbq

[left] Katuruoka ei ole kadonnut vielä minnekään, päin vastoin, uusia katuruokaravintoloita ja -rekkoja tupsahtelee koko ajan lisää näköpiiriin. Ensimmäisen kosketukseni Gorilla BBQ-katuruokarekkaan tapahtui jo syksyllä. Siitä lähtien olen mielenkiinnolla seurannut Gorilla BBQ:n edistystä. Alkuvuodesta sain tietooni, että Fafa Gorilla BBQ:sta ja Jussi Murtomaa Hermannin Näkkäristä puuhaavat yhteistä ruokarekkakonseptia keväälle. Vaikka alkuun voisi kuvitella ettei näkkärillä […]

Quorn-focaccia | Alle 30 minuutin resepti

Kun tykästyn johonkin tuotteeseen, niin haluan kokeilla sitä mahdollisimman monipuolisesti. Tässä siis ajatuksen alku oli Kanniston Leipomon foccacia, jota olen jo kokeillut täyttää kanalla ja nyt olisi vuorossa kasviproteiinit. Olen syönyt erilaisia sandwichejä jo kouluikäisestä ja opin pitämään erityisesti fetasta tässä yhteydessä. Käytännössä tykkäsin murentaa fetaa lähes kaiken ruuan päälle. Jotta täytetyn leivän ominaisuudet pääsevät […]

Korealaiset lihapullat ja hapatettu keltajuuri

Broilerin jauhelihaa tulee käytettyä jostain syystä harvemmin. Käytössä se on kuin mikä tahansa jauheliha, mutta kun mennään sen ominaisuuksiin, voidaan löytää eroavaisuuksia. Broilerin jauheliha on naudan tai porsaan jauhelihaa pehmeämpää, rasvattomampaa ja maultaan myös miedompaa, joten se tarvitsee hyvin mausteita. Mikä tekee näistä lihapullista korealaisia? Ehkäpä hapatetut keltajuuret. Tiesitkö, että ensimmäiset hapatetut ruuat Korean niemimaalla […]

Eurooppalainen linssisalaatti

linssisalaatti

Salaatin keksiminen voi välillä olla puuhduttavaa ja hankalaa, jos kaikkea on tullut jo kokeiltua. Tässä kuitenkin muutama viikko takaperin tein salaatin, johon sain tavallisesta salaatista poiketen upotettua linssejä, tomaattia, piparjuurikastiketta sekä yrttejä – ei siis kovin tylsää salaattia! Usein linssit mielletään aasialaisena raaka-aineena, vaikka esimerkiksi Italiassa linssit ovat varsin yleinen raaka-aine. Tavallaan siitä lähdin pohtimaan […]

Jäätelöä ja oliiviöljyä | Kannattaa kokeilla!

Joskus aikapäivää sitten bongasin netistä reseptin, jossa vaniljajäätelöön oli yhdistetty merisuolaa ja oliiviöljyä. Kaikki kolme ainesosaa ovat ikisuosikkejani ja nyt jo monta kertaa kyseistä komboa nauttineena voin sanoa, että se toimii tosi hyvin. Mutta miksi moinen makuyhdistelmä? Kun käytetään aitoa vaniljajäätelöä, jossa on ihan kunnolla vaniljaa siemenineen, on jäätelön maku pehmeä ja voimakkaan vaniljainen. Kuten […]

Savubroileri-sandwich | Laatua leipomosta

Leivällä on erityinen paikka sydämessäni – onhan tuoreessa, tuoksuvassa leivässä jotain aivan vastustamatonta! Leivän leipomisessa on myös oma taikansa. Kun saa pidettyä juuren hengissä, kasvatettua sitä ja leivottua siitä rapeakuorisen, täydellisen leivän, on onnistumisen tunne taattu. Työvaiheita priiman leivän leipomisessa on tosin valitettavasti paljon ja se vie aikaa. Siksi en pane lainkaan pahakseni, jos joskus […]

Arkinen papu-bolognese ja pin-up olutta

Helppo arkiruoka syntyy jauheliha-papukastikkeesta sekä kvinoasta. Tuntuu ainakin näin tosi simppeliltä, mutta en ole syönyt kyllä vähään aikaan mitään vastaavaa. Kvinoa sopii aivan loistavasti myös liharuokien lisäkkeeksi. Tässä käytin SunSpeltin kotimaista kvinoaa, joka hiukan puuroutuu keitettäessä, mutta tarpeeksi niukalla vedellä keitettynä, siitä saa melkein kuin polentaa rakenteeltaan. Jauhelihasta ja pavustuista tehty papu-bolognese voi tuntua varsin […]