Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Helppo kotiruoka maailman toiseltapuolen | pakora

[left] Aiemmilla kerroilla olen tehnyt paranthaa ja puria, niin tottakai nyt voisi jatkaa samalla linjalla ja tehdä pakoraa. Yleisesti pakoralla tarkoitetaan frittitaikinaan dipattua vihanneksia joita uppopaistetaan. Nykypäivän raaka-aine kirjolla on syntynyt myös juusto ja leipä pakora mutta aito alkuperäinen syntyy vihanneksista. Mausteet jälleen?Tässä reseptissä tarvitaan pääosin jauhettuja mausteita mutta esimerkiksi kumina menee joukossa myös kokonaisena. […]

Super umamiset suppikset – syksyn arkiruokaa

Tietenkin syksyyn kuuluu sateen ja tuulisen sään lisäksi satokauden runsaus niin kaupassa kuin metsässä. Tällä kertaa en ollut itse se, joka kävi sienimetsällä, vaan naapurini sinisentalon Satu. Saaliina oli suppilovahveroita, joita pidän työläämpinä kerätä kuin useimmat muut sienet. Yksittäinen tatti voi vastata puolta litraa suppiksia saannolta, mutta sen kerää alta aikayksikön verrattuna suppiksiin. Tiedän että […]

Lämpöiset kanaleivät – helppoa arkiruokaa

Sain perjantaina mukaani eräästä ravintolasta juurileipää ja koska tiedän sen olevan kuivuvaa sorttia, päätin tehdä lämpöisiä leipiä. Sain lahjaksi samana päivänä eräältä kansainvälistä uraa tekevältä kaverilta mausteita suoraan Intiasta. Nämäkin piti panna testiin, joten tässä olen käyttänyt Everest Garam Masalaa, jota ei mitä todennäköisemmin löydy suomesta. Oli miten oli, voit kokeilla samaa ohjetta kaupan vastineilla […]

Helsingi elämykset – Il Bucatino

Yhteistyössä: Casa Gusto oy, joka toimittaa Italialaisia jauhoja ravintolaan Il Bucatino Aiemmalla kerralla Helsingin elämyksiä, kävin Kalevankadulla ja nyt tällä kertaa kohteena oli Tehtaankatu, mutta sitä ennen pieni johdanto, mitä siellä on. Olen lukuisia kertoja pohtinut, misssä on Helsingin perinteisin Italialainen ravintola. Toki pidän muutamasta paikasta, mutta ne ovat kuitenkin sen verran moderneja, ettei niitä […]

Kaurajauhisbolognese – Helppoa kasvisruokaa

vegaaninen murukastike

Kaurajauhisbolognese 1 sipuli 1 paprika6 siitakesientä2rkl oliiviöljyä 100g Myllynparas porkkanapastaa 1rkl chilitahnaa2dl tomaattikastiketta 1/2ps Elovena Kaurajauhista 3rkl kapriksia suolaa, pippuria Aloita leikkaamalla sipuli, paprika ja sienet pieneksi. Lorauta pannulle hiukan öljyä ja freesaile siinä leikattuja vihanneksia. Laita kiehumaan porkkanapasta, jotta se on valmista kun tämäkin kastike valmistuu. Lisää vihannesten joukkoon chilitahna, kasvisleintä ja tomaattikastike. Annan […]

Kaurajauhiskeitto

muru kaurajauhis resepti

Kaurajauhiskeitto 3rkl oliiviöljyä 1rkl Samba oelek chilitahnaa1rkl mausteita (curry tai cajun sekoitus) 1 pattypan kurpitsa 4 kuningasvinokasta1/2ps Elovena Kaurajauhista1plo Nams tomaattismoothieta4-6dl kasvislientä 1 sitruunanmehu Kuumenna rasva, lisää mausteet ja Samba oelek. Pidä lämpö matalana, koska mausteet saavat hiljalleen herätä henkiin. Leikkaa sillävälin sienet ja kurpitsa pieneksi, tein tarkoituksella tikkuja, kun pidän niistä muotona enemmän kuin […]

Millaisen paistinpannun hankkisin?

paras pannu pihville

Kaupallinen yhteistyö: Swiss Diamondin maahantuoja Mastermark Brands Oy Näin ajansaatossa olen lukuisia pannuja ehtinyt tuhota kuin huoltaa. Tarkentaisin tähän vielä että ammattikeittiöissä pannuja kuluu huomattava määrä ja siellä erottuu yleensä jyvät akanoista. Laadukas paistinpannu on varmasti yksi tärkeimmistä keittiövälineistä niin kotikokille kuin ammattikokillekin. Erilaisia pannuja on markkinoilla monia, ja niillä on erilaisia käyttötarkoituksia. Hyvänkin pannun […]

Mini pizza – arkeen sopivaa naposteltavaa

Kaupallinen yhteistyö: Lejos Oy Kauppareissulla, sorruin heräteostokseen. Löysin juuri sopivan kypsiä viikunoita, enkä voinut vastustaa niiden ostamista, vaikken heti tiettytkään, mitä niistä teksisin. Kaipasin keittiööni hiukan väriä, joten matkaan tarttui myös puntti rosmariinia. Näistä aineksesta syntyi kuitenkin ihan täydelliset syksyiset pizzat. Lejoksen kanssa olimme suunnitelleet yhteistyötä Hungry Chef -pizzajauhojen ympärille. Halusin valmistaa jotain yksinkertaista ja […]

Helpot hernepyörykät – vegaanista arkiruokaa

hernepyörykät

Herne, tuo vihreä pieni ja useinmiten makea pallo on tullut minulle tutuksi jo ihan lapsena. Olin muistaakseni ihan pikkuisena vähän jopa allerginen herneille mutta kypsennettunä meni hyvin. Koska isäni oli Intiasta, herneitä käytetiin kasvismuhennoksissa ja curryissä usein, eikä ruokaa olisi voinut kuvitella ilman niitä. Tavallaan Herne on kuin soijapapu, ilman siinä olevaa rasvaa. Herneitä on […]

Fujitsun läppäri testissä

vivoläppäri kokemukset

Yleisesti tämä läppäri omaa myös kosketusnäytön jonka voi taittaa kokonaan toiselle puolelle. Jolloin läppäri muuttuu huipputehokkaaksi tabletiksi. Voisi kuvitella läppärin tarvitsevan hiiren, mutta itseasiassa osoittimena toimii kynä, joka on upotettu läppärin reunaan. Kenelle tämä läppäri olisi optimaalinen? Ehdottomasti opiskeliat ja luovaa työtä harrastavat tehokäyttäjät. Onhan tässä kuitenkin monipuolisuutta, mitä ei löydä joka paikasta. Tästä versiosta […]