Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Itämeriristeily Tallink Siljalla

Aikaisemmassa postauksessa kerroimmekin, että kotonamme alkoi keittiöremontti. Ajattelimme, että ainakin remontin alkaessa olisi hyvä päästä pariksi päiväksi evakkoon. Onneksi meille tarjoutui mahdollisuus pidempään risteilyretkeen yhteistyössä Tallink Siljan kanssa, joten pääsimme pahinta remonttipölyä pakoon ja samalla vähän lomailemaan.

Olimme molemmat käyneet risteilyllä viimeksi vuosia sitten, joten mielenkiinnolla odotimme, millaista risteily nykypäivänä on. Nyt meillä oli vieläpä mahdollisuus tehdä pidempi risteilymatka, jollaisesta en ollut aiemmin kuullutkaan. Risteilimme siis yhteensä viisi päivää, neljä yötä laivalla, ja matkakohteina oli Tukholma, Riika ja Tallinna.

[left]

Helsingistä Tukholmaan Silja Symphonylla

Reissumme alkoi Helsingistä, josta hyppäsimme Silja Symphonyn kyytiin kohti Tuholmaa. Symphonyn De Luxe -hyteissä oli uusittu raikas ilme, joka oli kaukana siitä muistikuvasta, joka minulla laivahyteistä oli. Ruokaharrastajana keskityin tosin erityisesti laivan ravintolatarjontaan.

Söimme pääruoat Happy Lobster -klassikkoravintolassa. Olen kalalle allerginen, mutta koska äyriäistarjonta oli sen verran kattava, päätimme silti mennä syömään. Naisystävä otti turskan seläkettä ja minulle tuli puolikas hummeri. Turskan kypsyys ja suola olivat todella hyvin kohdallaan. Tattikastike, muusi ja mäti olivat kaikki todella skarpissa kunnossa. Vastaavasti minulla ollut hummerinpuolikas oli valmistettu erittäin nöyrästi keittämällä. Talossa tarjottiin myös hyvää juureen leivottua leipää ja tillivoita.

Kävimme myös kurkkaamassa, millainen sauna- ja kylpyläosasto laivalla oli. Sitten lapsuuden reissujen, emme olleet käyneet Sunflower Oasiksessa, mutta saunominen ja porealtaassa lilluminen rentoutti oikeastaan todella hyvin.

Illalla nälkä pääsi uudestaan yllättämään, joten kävimme italialais-tyylisessä Tavolàtassa iltapalalla. Ravintolan tarjonta on keskittynyt hyvin perinteisiin italialaisiin annoksiin. Otin tuhdin lasagnen, jolla nälkä takuuvarmasti lähtee. Lisäksi söimme jälkkäriksi tiramisua ja suklaakakkua, joiden jälkeen oli hyvä palata hyttiin ottamaan kunnon yöunet.

Aamulla oli hyvä herätä auringonpaisteeseen laivan saapuessa Tukholmaan.Tässä kohtaa meillä vaihtui laiva, joten otimme tavaramme laivasta mukaan. Tukholman laivaterminaalissa on onneksi hyvä ja turvallisen oloinen tavarasäilytys, johon jätimme painavimmat kantamukset siksi aikaa, kun kiertelimme Tukholmassa. Kirjoitan erikseen ihan oman postauksensa Tukholmasta, jotta tämä kertomus ei venähdä liian pitkäksi.

[/left]

[right]

[/right]

   

[left]

Tukholma-Riika-Tukholma Isabellella

Tukholmasta vaihdoimme tosiaan Isabelle-laivaan, jossa matkasimme kokonaisen kahden yön risteilyn Riikaan ja takaisin. Ole itse käynyt kerran aikaisemmin Riiassa, mutta Emilialle tämä oli ensimmäinen visiitti kyseisessä kaupungissa. Riiassa riittää ostosmahdollisuuksia ja vanhan kaupungin kiertelyyn kuluu helposti enemmänkin aikaa. Kerron Riiassa viettämästämme ajasta myöhemmin lisää.

Laivalla syömistämme ruoista erityisesti jäi mieleeni The Dining Roomin alkuruokabuffet, jossa oli kaikennäköistä erityisesti äyriäisten ja kalojen ystäville, mutta myös muillekin. Jälkiruokapöydässä oli trendikkäitäkin juttuja. Löytyi raaka-suklaaleivosta ja tarjoilia täsmensi, että laivalla on oma kondiittori, joka tekee kaikki tarjolle tulevat leivonnaiset- kuinka hienoa!

Laivan vahvuuksiin ruokapuolella kuuluu ehdottomasti myös premium-aamianen, jossa tarjolla oli niin tuttuja ja perinteisiä aamiaistuotteita, kuin trendikkäämpiä lisukkeita, mm. chia-siemeniä ja raaka-kookospalleroita. Myös erityisruokavaliot oli laivan ravintoloissa otettu hyvin huomioon: kahvin joukkoon sai laittaa kaura- tai soijamaitoa ja illallisella saattoi valita vegaanisen burgerin.

[/left]

[right]

[/right]

[left]

Tukholmasta Tallinnaan Victoria I -laivalla

Vietimme Riikan risteilyn jälkeen vielä yhden päivän Tukholmassa, ennen kuin suuntasimme Tallinnaan Victoria I -laivalla. Vuonna 2004 valmistuneessa laivassa oli todella modernit puitteet ja tykkäsimme tosi paljon Deluxe-hytistämme, jossa ikkuna oli suoraan menosuuntaan päin laivan keulassa. Vaikka illalla ei tietenkään tähän aikaan vuodesta nähnyt merelle lainkaan, oli aamulla rentouttavaa katsella auringonnousua.

Illallistimme Gourmet Victoria -ravintolassa, jossa oli myös Matti Jämsénin suunnittelema Menu Nordic by Juuri, samoin kuin Silja Symphonyn Bon Vivantissa. Otimme pääruuaksi kasvisannoksen, jossa oli vuohenjuustoa ja linssejä, sekä minulle filettä. Keittiön tervehdyksenä pöytään tuotiin graavisiikaa, joka tällä kertaa maistui daamille. Pihviannos oli hiukan kasvisannosta pienempi, mutta silti kohtuullisen ruokaisa. Ehkä jokin energiaa tuova lisäke olisi toisaalta ollut paikallaan. Vatsassa oli siis tilaa vielä jälkiruoille, joten maistelimme pannacottaa sekä suklaisia macaronseja.

Illasta kävimme vilkaisemassa laivan ohjelmaa yökerhossa. Osuimme sopivasti paikalle nähdäksemme keskiyön shown, joka oli kieltämättä todella näyttävä tanssi- ja lauluesitys. Laivan pysähtyessä Marianhaminaan, me kuitenkin menimme nukkumaan, jotta jaksaisimme seuraavana aamuna taas herätä aikaisin.

[/left]

[right]

[/right]

  

[left]

Tallinnasta takaisin Helsinkiin Megastarilla

Tällä kertaa vietimme vähemmän aikaa Tallinnassa, sillä palasimme Helsinkiin jo alkuiltapäivästä Megastarilla. Paluumatka kesti kaksi tuntia ja meille oli varattu paikat Comfort Loungessa, jossa matka taittui todella mukavasti. Nettiyhteys pelasi todella hyvin, joten saimme paluumatkan aikana tehtyä hyvin hommia. Comfort Loungessa on lisäksi tarjolla pientä purtavaa, joten nälkä ei pääse yllättämään.

Jos kaipaat ravintolavinkkejä Tallinnaan, käy lukaisemassa aiemmat Tallinan postaukseni:
TOA Taste Of Asia
Miniloma Tallinnassa
Nok Nok
Ravintola Ribe

[/left]

[right]

[/right]

Kaiken kaikkiaan matka sujui todella mukavasti. Meille osui onneksi hyvät säät maissa ollessa ja laivoissa oli ruokaharrastajille ja ei-niin-bilettäjille myös sopivasti tekemistä. Samaan tyyliin eri risteilyjä yhdistämällä olisi mahdollista muodostaa erilaisia risteilykokonaisuuksia. Jos kaipaat siis jotain ruotsin risteilystä poikkeavaa, suosittelen kokeilemaan kokonaista itämerikierrosta.

 

Kaupallinen yhteistyö:

0 vastausta

    1. Juuh, ruotsinlaiva reissu 2.0!
      Onhan kuitenkin perinteiset reissut hyvin tuttuja useimmille kuluttajille 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?