Jes, nyt se vihdoin alkaa! Syksyn mittaan suunnitelemamme keittiöremonttiprojekti käynnistyy nyt tammikuussa ja odotamme molemmat intopiukeina lopputulosta. Kun muutimme tähän asuntoon, pohdimme, että jossain vaiheessa keittiötä voisi vähän päivittää. Keittiö oli aikaisemman asukkaan remontoima, emmekä me muuttaessamme tehneet siihen mitään muutoksia. Parissa vuodessa kävi hyvin ilmi, että vaikka keittiö olikin suht hyvässä kunnossa, ei se toiminnallisuuksiensa ja materiaaliensa puolesta sopinut meidän arkeen ollenkaan. Meillä kuitenkin keittiö on niin kovassa käytössä, ettei tietyistä jutuista voi tinkiä.

Uudenkin näköinen keittiö voi olla epäkäytännöllinen

Niinpä syksyllä selvitimme, vertailimme ja suunnittelimme keittiön remonttia. Syksyllä piipahdime Habitare-messuilla hakemassa inspiraatiota ja lopulta eri keittiöfirmoista päädyimme Keittiömaailmaan kilpailukykyisen hinnan ja meitä miellyttävän suunnitelman vuoksi. Keittiömaailman Anna piirsi meille kärsivällisesti uusia suunnitelmia aina, kun mieleemme juolahti jotain uutta ja onnistui muuttamaan välillä lennokkaatkin ideamme toteutuskelpoisiksi ehdotuksiksi.

Ja nyt vain odotellaan lopputulosta! Ennen kuin remontti pyörähtää käyntiin, otin keittiömme nykytilanteesta muutaman kuvan.

Ahtaassa tilassa oli tosi haastavaa saada hyvää kokonaiskuvaa keittiöstä, mutta paremmat kuvat sitten valmiista, vai mitä 🙂 Tässä muutamia niistä toiveista ja haaveista, jotka ohjasivat meitä suunnitteluvaiheessa:

Helpompi puhtaanapito
Vaikka musta onkin keittiöissä tällä hetkellä kovasti muodissa, eivät korkeakiiltoiset mustat ovet ole ollenkaan käytännönläheinen ratkaisu. Pienestäkin hipaisusta jää selvät sormenjäljet ja ”vääränlaisesta” saippuasta puhdistaessa viirut. Ei hyvä.
Elävä kivipinta on muuten selkeälinjaisessa tilassa ihan kiva idea, mutta jestas, tällä emännällä meni hermot rasvatahroja ja roiskeita laatoista jynssätessä. Karhea ja röpelöinen kivipinta suorastaan imaisi itseensä kaikki tahrat, kaikenmaailman suojausaineista huolimatta. Kaiken lisäksi välitilan kivilaatan ja pöytäpinnan väliin jäi pieni rako, johon iloisesti livahtivat ruoanmurut sun muut. On siinä remonttimiehillä kiva homma purkaa, kun laatan alta paljastuu parin vuoden sössöt 😀

Paremmat laitteet
Vaikka vanhat keittiölaitteet kyllä hoitivat hommansa, eivät ne sopineet täydellisesti kokin keittiöön. Painotankin, että iso osa muutostarpeistamme johtui siitä, että meillä laitetaan todella paljon ruokaa ja keittiössä on aina meneillään jotain porinaa tai paistamista. Nyt meille on tulossa paremmilla ominaisuuksilla varustettu liesi, (toivottavasti) parempi liesituuletin, höyrytoiminnolla varustettu uuni, sous vide, ergonominen tiskikone sekä isompi ja laadukkaampi jääkaappipakastin.

Paremmin suunnitellut säilytystilat
Blogin myötä meille on aiheuttanut päänvaivaa keittiön säilytystilojen puute. Kaapit ovat aina pullollaan ruokaa ja erilaisia astioita on ruokakuvausta varten täytynyt hamstrata lisää. Neliöitä ei tähän keittiöön ole kuitenkaan mahdollista lisätä, joten strategiana on optimoida säilytystilat mahdollisimman hyvin. Syvät komerokaapit vaihtuvatkin vetolaatikoihin, joissa sisältö on helpompi nähdä yhdellä silmäyksellä eikä tavaroiden ottaminen vaadi kurottelua.

Avokeittiö
Ja ehkäpä tärkeimpänä kaikista – avokeittiö. Käytävän mallinen keittiömme kävi ajoittain ahdistavaksi ja varsinkin näin pimeään vuodenaikaan luonnonvaloa pääsee keittiöön todella vähän. Keittiön ja olohuoneen erottava seinä on siis tarkoitus purkaa ja tilalle tulee saareke. Näin keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat kaikki yhtenäistä tilaa.

Nyt on kaikki säästettävät tavarat pakattu keittiöstä väliaikaiseen säilöön ja vanhan keittiön purkaminen aloitetaan pian. Me annamme ammattilaisten hoitaa koko homman ja evakuoidumme rempan ajaksi seuraamaan tapahtumia etäältä. Päivittelemme remonttikuulumisia projektin edetessä ja toivottavasti pian päästään myös esittelemään niitä jälkeen-kuvia!

Onko kellään muulla meneillään tai suunnitteilla keittiöremppa? Millaisia keittiöunelmia teillä on? 🙂

T. Emilia

 

Yhteistyössä: Keittiömaailma

Share:

Vastaa


Looking for Something?