Tallinna

Toivottavasti juhannus on sujunut rauhallisesti! Meillä perinteinen mökkijuhannus vaihtui tänä vuonna parin päivän lomaan Tallinnassa. Edellisestä visiistä olikin jo vierähtänyt tovi. Satuimme myös löytämään lyhyestä varoitusajasta huolimatta ihan kelpoisan hotellin alle 50 eurolla aivan vanhan kaupungin ytimestä. Loma hujahti nopeasti, käveltyjä kilometrejä ja hyviä ruokakokemuksia kertyi samalla ihan mukavasti.

IMG_2802

Ravintoloita on Tallinnassa vähän joka nurkan takana ja lisää näyttää koko ajan tulevan. Turistiravintoloiden rinnalle on onneksi tullut myös kattava joukko vähän tasokkaampia ravintoloita. Osaa näistä täytyy varmasti seuraavalla kerralla kokeilla.

Olin kuullut paljon hyvää ravintola Ribestä ja nyt vihdoin pääsin sitä kokeilemaan. Kolmen ruokalajin menu olisi ollut vain 29 euroa, mutta me otimme tällä kertaa listalta muutaman annoksen ja jaoimme ne keskenämme, jotta saisimme maistella montaa erilaista.

arkiruokaa_26062016_5

Keittiön tervehdyksenä härkätartar tilpehööreineen.

arkiruokaa_26062016_6

Alkuruokana oli kaninkoipiconfittia.

arkiruokaa_26062016_7

Tuoreita silakoita, greippiä, avocadoa ja saaristolaisleipämurua.

arkiruokaa_26062016_8

Kevätkananpoikaa parsalla ja pikkuruisilla uusilla perunoilla. Kanamuna oli juuri sopivan geelimäinen rakenteeltaan.

arkiruokaa_26062016_9

Possun vatsaa, bimiä ja peruna fondant. Possun nahka oli todella rapeaa ja se toi annokseen kivasti lisää rakennetta.

arkiruokaa_26062016_10

Ensimmäisenä jälkiruokana oli raparperia ja valkosuklaata.

arkiruokaa_26062016_11

Jälkkärinä myös suklaabrownie, timjamigeeliä ja Earl Grey -jäätelöä.

Kaikenkaikkiaan Riben ruoka oli todella maukasta – selkeää ja skandinaavista. Annoskoot olivat reiluja, joten ne sopivat hyvin jaettavaksi. Ehdottomasti uusintavisiitin ansaitsee tämä ravintola.

arkiruokaa_26062016_3

Löysimme hyvän pikkukahvilan hotellimme viereiseltä sisäpihalta etsiessämme sateensuojaa. Kahvila oli pieni, boheemi ja hyvällä tavalla erikoinen. Hiostavan ilman takia päätimme nauttia kahvit ulkona autiolla terassilla

arkiruokaa_26062016_1

Iltapäiväväsymykseen kahvia ja suklaacroisantti.

arkiruokaa_26062016_2Istuimme pienillä rappusilla katoksen alla sateessa, siinä oli tunnelmaa. Oman huvituksensa toi sekin että kaikki kahvilan astiat olivat eriparia.

arkiruokaa_26062016_4

Pizzannälkää taltuttaaksemme suuntasimme yhteen vanhan kaupungin lukuisista pizzerioista. Paikan nimi ei harmillisesti jäänyt muistiin, mutta noin 5 euron hintaan nähden laatu oli hyvää.

Matkasta jäi hyvä maku sekä muisto. Tallinnan ravintolatarjonta on kattavaa ja kaikille löytyy paikka jos toinenkin.

 

Share:

Vastaa