Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Viikunapiirakka | Kuivatun hedelmän salaisuus

Leipomisvimma iski taas ja nyt joulun alla viikunainen piirakka kuulosti oikein mainiolta. Lähimmässä kaupassa ei kylläkään ollut tuoreita viikunoita, mutta kannoin kotiin sen sijaan kuivattuja viikunoita. Kuivatut hedelmät sopivat leivonnaisiin paremmin kuin hyvin, mutta tässä tapauksessa ne kannattaa turvottaa ennen leivontaa, jotta niiden rakenne vähän pehmenee. Viikuna ei ole yltiömakea, mutta siinä on oma vivahteikas […]

Rusinakuivakakku | Maukas kahvipöydän koristaja

Kahvipöytä on ehkäpä yksi maukkainmista lapsuuden muistoistani. Kahvileipää oli aina tarjolla ja vieläpä useampaa sorttia. Erityisesti hunajalla, rusinoilla ja liköörillä maustettu kuivakakku tulee usein mieleen, jonka takia kyseistä kakkua ajattelin tehdä.  kurpitsakakku ja siruunakakku löytyy myös blogistani, joten voit haluta vilkaista nekin. Likööriä taikinaan? samalla tavalla kuin voisit lisätä mitä tahansa makusiirappia taikinaan, tilkka likööri tuo omanlaisen makunsa ilman […]

Helppo kotiruoka maailman toiselta puolen | Parantha

Intialaisista sukujuurista johtuen olen tottunut jo lapsesta asti syömään mausteisia ja tulisia ruokia. Myös kasvisruoat kuuluvat oleellisesti intialaiseen ruokakulttuuriin ja huomaan aina kasvisruokaa valmistaessani taipuvan herkemmin intialaisiin tai aasialaisiin makumaailmoihin. Vaikka intialainen ruoka onkin lapsuudenkodissa tullut hyvin tutuksi, en voi väittää olevani sillä saralla paras asiantuntija. Sen sijaan intiasta kotoisin oleva isäni tuntee intialaiset herkut […]

Sitruunakakku ja uusi laite keittiössäni

Kaupallinen yhteistyö: KitchenAid Leipominen on aina ollut minulle mieluisaa puuhaa. Tosin nykyään tuntuu olevan koko ajan niin kiire, ettei leipomaan ennätä usein. Ostin jo viikko sitten kaupasta tarvikkeet sitruunakakkua varten, mutta projekti lykkääntyi. Tällä kertaa se olikin hyvä, sillä ovelleni tuotiin juuri ennen viikonloppua paketti, jota olen kovasti odottanut. Olen haaveillut vuosikaudet yleiskoneesta, jolla leipätaikinat […]

Chapati / Roti | helppoa kotiruokaa

Aasian ja Lähi-Idän ruoissa on usein lisäkkeenä riisin lisäksi myös jotain vaaleaa ohutta leipää. Englanniksi nimitys olisi flatbread, mutta suomeksi en keksi vastaavaa nimeä (ehkä pannuleipä?) Itse asiassa, ensimmäiset ihmisen tekemät leivät ovat olleet juuri tällaisia ohuita lättysiä ja vasta paljon myöhemmin on syntynyt nykypäivän kuohkea leipä. Tässä reseptissä puhun chapati- tai roti-leivästä, jota olen […]

Omenacrumble | Syksyn leivonnainen

Syksyyn liittyy monia ruokamielikuvia ja -muistoja. Yksi näistä on itselleni kotimainen omena. Viime viikonlopun retkellä Elimäellä sain mukaani blogini uskolliselta lukijalta, Anitalta, matkaan kotipihansa omenoita. Nämä omenat olivat poikkeuksellisen maukkaita talousomenoita ja ne olivat nappivalinta piirakkaan tai paistokseen. Siispä ilman isompia mietteitä, lähdin leipomaan omenacrumblea, joka tunnetaan myös omena-kaurapaistoksena. Omenaa, kaurahiutaleita, voita, vehnäjauhoja, kanelia, sokeria ja pienenä […]

Kasvispiirakat | ruokaisa välipala

Vuokaan leivottuja piirakoita pyöräytetään tässä keittiössä useinkin, niin makeina kuin suolaisinakin. Tällä kertaa halusin kuitenkin tehdä käsinsyötäviä piirakoita, sillä ne tuovat vaihtelua tyypillisiin leipomuksiini ja niistä tulisi myös minulle helppoja eväitä. Huom, pasteija tarkoittaa useinmiten voitakinaan leivottua leivonnaista mutta tällä kertaa kyseessä on perinteisempi taikina joka uppopaistetaan. Lähdin liikkeelle yksinkertaisesta leipätaikinasta, johon lisäsin hiukan leipäjuurta […]

Pannukakku | Näin onnistut entistäkin paremmin

Kirjoittelin blogissa joskus aiemmin mannapannukakusta, joka tietenkin on hyvää mutta pitäähän täällä nyt olla hiottu versio perinteisestäkin ohjeesta. Pannukakku on yksi ikisuosikeistani, ja vaikka olen maistanut monia erilaisia pannukakkuja niin ravintoloissa kuin kotioloissakin, on yllättäen paras muistoni pannarista kouluajoilta. Silloin pannareiden takana taisi olla kokenut keittäjä ja erinomainen resepti (kyllä, rakastin ruokaa jo lapsena :D). Pannukakkuja […]

Mansikka-tomaattipiirakka | kahvipöydän yllättäjä

tomaattipiirakka

Yhteistyössä NAMS tomaatit Joskus aikaa sitten, kun tein tomaattihilloa, mielsin maun jotenkin mansikan kaltaiseksi. Moni ei ole kuullutkaan tomaattihillosta- tai sorbetista, ehkä johtuen siitä, että Suomessa useimmat kaupan tomaateista kerätään raakana ja niistä puuttuu makeus. Kitkerän tomaatin käyttäminen hillossa tai muussa makeassa ei houkuta. Sen sijaan kypsänä poimitut tomaatit pääsevät oikeuksiinsa makeissa jutuissa ja jos […]

Näin onnistut mokkapaloissa

Tiesitkö, että mokkapalat ovat Suomen googlatuin resepti? Ei toisaalta ihme, ovathan nämä kaakaoiset kahvilla kostutetut ja suklaalla kuorrutetut ruudut superhelppoja valmistaa. Reseptejä mokkapaloille on monia, ja tällä kertaa perehdyn syvemmin onnistuneiden mokkapalojen anatomiaan – oli resepti sitten mikä tahansa. [left] Toisesta suklaisesta klassikosta, mutakakusta poiketen, mokkapalat ovat kuohkeita ja pehmeitä. Rakenteen tulisi siis olla mokkapalaksi […]