Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Kesäinen kaalikeitto

aurajuusto-pinaattipasta

Kaali mielletään yleensä syksyn ja talven raaka-aineeksi, mutta itse pidän siitä juuri kesällä. Erityisesti, kun kyse on pehmeästä ja nopeasti kypsyvästä varhaiskaalista. Varhaiskaali on siitä mielenkiintoinen, että sitä voi syödä raakanakin, kun taas monet kaalilajit eivät sellaisenaan ole hyviä. Kuitenkin esimerkiski grillatessa tai savustaessa, varhaiskaalinkin maku muuttuu eri käyttötarkoituksiin sopivaksi. Tällä kertaa en käytä kumpaakaan […]

Kesäreissu kotimaassa – Rentoutumista Yyterissä

vuojoen kartano

Road trip jatkui Raumalta kohti Poria. Koska välimatkat ovat lyhyet, ehdimme käväistä myös Porin keskustassa ennen, kuin suuntasimme varsinaiseen kohteeseen, eli Yyteriin. Yyterissä en ole käynyt sitten nuoruusvuosien, mutta pitkä ranta ja hiekkadyynit olivat juuri niin hienot, kuin muistinkin. Sopivasti saimme nauttia myös lämmöstä ja auringosta monen päivän sateen ja harmauden jälkeen. Otimme loppupäivän ihan […]

Prässätty kesäburgeri

tuplajuusto hampparit kotona tehtynä

Olen lukuisia kertoja tehnyt hamppareita kotosalla. Varsinkin kesällä, yhdistettynä grillaukseen ja ulkona syömiseen, ovat burgerit parhautta. Kaasugrillimme mukana tuli hampurilaispihveille tarkoitettu pihviprässi. Saahan toki jauhelihapihvit muotoiltua helposti käsinkin, mutta tällä prässillä pihveistä tuli hyvin symmetriset ja hienon muotoiset. Kokeillessani prässiä heräsi päässäni idea testata sitä myös kasvispihvien muotoiluun, jolloin puristimesta voisi olla apua tiiviin rakenteen […]

Espoon elämykset – Taste of Thailand

kivenlahden paras ravintola

Yhteistyössä Taste of Thailand Viimeksi oltiin Haukilahdesta ja matkamme jatkuu tällä kertaa Kivenlahteen. Määränpäänä siis Kivenlahden ostarilla sijaitseva Taste of Thailand, joka nimensä mukaan tarjoaa thaimaalaista ruokaa ja Facebook-kyselyssäni kyseinen ravintola nousi suositeltujen joukkoon. Joidenkin mielestä thaimaalainen, kiinalainen ja veitnamilainen ruoka voi olla kaikki samanlaista, vaikka todellisuudessa ne ovat kaikki hyvinkin erilaisia. Harmi kyllä, olen […]

Kesäreissu kotimaassa | Vanha Rauma ja Kalatori

yyteri kokemukset

Yhteistyössä Ravintola Kalatori & Hotelli Vanha Rauma Kesät ja lomat ovat viimevuosina kuluneet pitkälti ulkomailla matkustaessa. Tänä kesänä ajattelimme kuitenkin pysytellä pääsääntöisesti Suomen rajojen sisällä ja tutkia kaikkia niitä kivoja kotimaan matkakohteita, joissa harvemmin tulee käytyä. Kirjoitan jokaisesta matkakohteesta omat postauksensa ja julkaisen niitä tässä vähitellen. Toivottavasti niistä löytyy muillekin ideoita maakuntien matkakohteisiin. Ensimmäisenä kohteena […]

Helppo Aurajuusto-pinaattipasta

Yhteistyössä Myllynparas Tämän arkiruoan kimmoke syntyi postissa saapuneesta Myllynparhaan gluteenittomasta pinaattipastasta. Usein gluteenittomat pastat häviävät rakenteen ja ravintoarvojen puolesta tavalliselle pastalle. Tässä pastassa rakenne kuitenkin pysyi keittäessä hyvänä, ja pinaatin ansiosta pasta ei ole pelkkää maissijauhoa. Käytinkin pinaattipastaa eräässä hyvin arkisessa lounaassa. Ennestään kaapissa oli pinaattia ja sinihomejuustoa, jotka sopivat pastaan paremmin kuin hyvin. Pasta […]

Espoon elämykset – Ravintola Rioni

suomen paras georgilainen ravintola

Yhteistyössä Ravintola Rioni Ensimmäisessä osassa postaussarjaa käytiin Otaniemessä ja tällä kertaa matka jatkui Haukilahteen. Julkisilla matkanteko tapahtuu muutaman mutkan kautta, mutta olimme autolla liikkeellä ja kätevästi löytyi parkkipaikkakin, sehän ei ole nykyään itsestäänselvyys. Ravintola Rioni on siis tämänkertainen vierailun kohde. Ravintola sijaitsee Haukilahden ostarin kupeessa. Tästä paikasta olen kuullut mainittavan jo silloin, kun kirjoitin juttusarjaani […]

Suolaiset kasvisletut ulkotulella – muruletut

kasvistäytteiset letut

Yhteistyössä Elovena Kesä on ulkona kokkailun parasta aikaa, ja mikäs sen kesäisempää, kuin Muurikalla paistetut letut. Vaikka muurinpohjaletut mansikoiden ja vaniljajäätelön kanssa ovat parhautta, tein tällä erää suurempaan nälkään ruokaisia suolaisia lettuja. Lettuihin tuli täytteeksi Elovenan Muru Kaurajauhista sekä juustoraastetta. Jos haluaa lihaisampaa ruokaa, voisi täytteenä kauttaa paistettua jauhelihaa. Lisukkeeksi tein raikkaan tomaatti-sipulisalaatin, joka ei […]

Kesäkeitto – Parasta kesäruokaa

kesäkeitto ohje

Kesäkeitto jakaa mielipiteitä. Osalle tämä kouluruuan inhokki on saattanu muuttua ajan saatossa suosikiksi, mutta hyvän kesäkeiton salaisuus piilee raaka-aineissa. Kuten nimikin kertoo, kuuluu kesäkeitto kesään, ja ilman kesän nuoria ja hyviä vihanneksia ei keitosta tule yhtä hyvää. Viime kesänä jaoin blogissa Jarmo-Vähäsavon kesäkeiton reseptin, joka oli tietenkin hyvää. Nyt ajattelin tehdä oman versioni tästä klassikosta. […]

Espoon elämykset – ravintola Fat Lizard

Ravintola fat lizard arvostelu

Yhteistyössä Ravintola Fat Lizard Vantaan ravintolapostussarja sai niin hyvän vastaanoton, että päätin jatkaa samalla teemalla – nyt kuitenkin Espoossa. Tuttuun tapaan kierrän ravintoloita kaverini Tomin, eli makuinsinöörin kanssa. Otaniemessä sijaitseva Fat Lizard on ollut positiivisesti otsikoissa lähinnä hyönteisruoan, mutta myös muiden annosten tähden. Napolilainen pizza ja premium burgerit vetävät ilman muuta, ja olinkin kiinnostunut maistamaan […]