Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Helsingin vegeburgereiden parhaimmistoa

Burgerin ystäviä kyllä hemmotellaan. Uusia hampurilaisravintoloita nimittäin tuntuu tupsahtelevan pääkaupunkiseudulle tiheään tahtiin. Kasvisruokatrendin myötä myös burgeritarjonta on kohentunut. Kasvishampurilainen ei välttämättä enää tarkoita tylsää hampparia kuivalla juuresraastepihvillä. Parhaissa burgeripaikoissa vegehampparit ovat yhtä hyvä, elleivät jopa parempia, kuin perinteiset bursat. Testattuani Helsingin kasvishampurilaisten tarjontaa, päätin tehdä pienen koosteen hyviksi todetuista yksilöistä. Tähän otokseen otin mukaan 10 […]

Härkishamppari | Härkispihvit testissä

Mietin vegebuumin alkuaikoina, että miksei ole tasokkaita vegaanisia valmispihvejä. Kaupoista löytyi kyllä kasvispihvejä, joissa oli joko maitoa tai kananmunaa, muttei erityisemmin vegaaniasia verrokkeja. Sain nyt testiin uusia Härkispihvejä, joten uteliaana lähdin niitä testaamaan. Härkispihvejä on kolmessa eri maussa, perinteinen, punajuurella maustettu sekä itämainen. Peruspihvit päätyivät tällä kertaa burgerin väliin, joihin leivoin itse hampurilaissämpylät. Pienen tarkastelun ja […]

Astetta paremmat hampurilaissämpylät

Hyvässä burgerissa ei pelkästään pihvi tai täytteet ratkaise. Pullava, pehmoinen sämpylä tekee hampurilaisesta hampurilaisen ja auttaa pitämään kaikki täytteet ojennuksessa. Sämpylän kuuluu olla myös muhkea, kuitenkin niin, että koko komeus mahtuu suuhun. Rapea paahtopinta sämpylässä kuuluu toki myös asiaan. Paljon vaatimuksia sämpylälle ja sopivasti haastetta kokille. Otin tavoitteeksi ilmavat hampurilaissämpylät, joissa olisi sopivan joustava ja […]

Arpaonni suosi kokkia | BBG on Wheels

Harvoin arpaonni suosii missään. Mutta nyt ihmeen kaupalla voitin Facebookissa käydyssä arvonnassa ateriat Kampin BBQ on Wheels -burgerikojussa. BBQ on Wheels sijaitsee Kampin 6K Food Marketissa, Espoon bussiterminaalin varrella. Sijaintihan on aivan keskeinen, ja vaikka voisi kuvitella paikan olevan todella hälyisä, on Food Marketista saatu viihtyisä ja rauhallinen ruokailupaikka. Valinnanvaraa toki löytyy, Food Marketin muita rafloja ovat […]

Vegaaniset burgerit

Mistä on täydellinen hampurilainen tehty? Mielestäni loistokkaan hampurilaisen anatomia koostuu paahtuneesta kuoresta, joka on rapsakka ulkoa ja pehmeä sisältä; hyvin paistetusta ja mehevästä pihvistä; rapeista ja fresheistä lisäkkeistä; sekä kastikkeesta, joka kosteuttaa ja antaa extramakua, muttei valu sormille ja veltostuta koko hampurilaista. Ei hätää, tämähän onnistuu! Mutta entä jos kyseessä onkin kasvishampurilainen? Ongelma kasvishampurilaisissa on yleensä juurikin pihvi. Huonojen kasvishampparikokemusten takana […]

Burgereiden parhaimmistoa – Naughty brgr

naughty brgr

Ei ole mikään salaisuus, että olen heikkona burgereihin – ja nyt ei puhuta pikaruokaravintoloiden surullisista hamppareista vaan ihan kunnon mehevistä, huolella valmistetuista burgereista, joissa on käytetty tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita. Naughty Brgr -ravintolaa on paljon kehuttu ja olen useammalta kaverilta kuullut hyvää. Pari viikkoa sitten kävin vihdoin itsekin testaamassa ravintolan tarjontaa. Vaikka oli sunnuntai-ilta ja lähes jo sulkemisaika, oli ravintola […]