Yhteistyössä: Onni ravintolat Tammikuu on tähän asti ollut aika vaisu, kunnes tietenkin tuli pieni lumisade sekä pakkaset. Tätä ennen ollut 0 sää on aivan loistavaa ulkoiluun, niin lämpötilan kuin hapen kannalta. Alkuvuoden suurimpina haasteita ainakin minulla on ollut yritystoiminnan pyörityksen aloitus ja siitähän sitä stressiä on tullut. Sen sijaan että olisin ollut perjantaina tai lauantaina ulkona, päätin että menemme testaamaan…
Minulle sattui juuri äsken semmoinen viikonloppu ettei ollut juuri mitään tekemistä. Päätin lähteä lähiööni kävelemään ja ihan realistisesti tutustumaan paikalliseen tarjontaan. Hakunila ei ole yhtä kehno kuin maineensa mutta kyllähän täällä liikkuu hiukan hämärää porukkaa. Aloitin kierrokseni n. 23 aikaan illalla, jotta voin testata nimenomaan yöruokaa. Aivan Hakunilan ostarin kulmilla on grillikioski joka ilmestyi siihen ehkä vuosikymmen sitten. Silloin se…
Usein ajatellaan että on ne paikat joissa asiakasvirta on elävä ja vahva, ei siellä tuotteet juuri muutu mutta tämäkin voi olla harha käsite. Itseasiassa, kehitys näkyy ensimmäisenä juuri niissä paikoissa joissa on sitä liikennettäkin, kuitenkin, siellä näkyy palaute ja mielipiteet kaikista vahvimmalla tavalla. Tämän kertaisen visiitin kohteena on aikatalossa sijaitseva Grande grill joka on uudistunut niin nimellisesti kuin ruokatuotteeltaan. Nykyään…
Yhteistyössä Onni ravintolat Malmi on näin yleisesti ei kuuluu vakio vierailun kohteisiini ja ohikin tulee kuljettua yleensä junalla. Sain kuitenkin kutsun tulla testaamaan vasta uudistunutta Ravintola Suskia, joka on ollut niillä kulmilla jo muutaman vuoden. Ennakkoon googlain, millaisesta paikasta on kyse ja aika perinteiseltä vaikutti. Ennakkoluulot sikseen ja menoksi! Makuinsinöörin kanssa uusimme juuri uimahalli korttimme ja sopivasti kävimme näin perjantaiksi…
Muistelen nuoruudessani että tämä kyseinne tila oli aikanaan nuorison suosima paikka käydä ulkona. Ajan saatossa, omistajat vaihtuvat ja tilalle tuli ihan oikea ruokapaikka, josta kerron tämän kertaisessa jutusssa lisää. N. kuukausi takaperin, huomasin erään toimittajan maininneen tästä paikasta ja käväisin silloin oluella, kun ei ollut vielä keittiö auki. Sittemmin sovin paikkaan pyörittävän Alexanderin kanssa että tulen yhden lähialueen bloggarin kanssa…