Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Kahvituorepuuro | Energisoiva aamupala

Kahvia juodaan Suomessa tolkuttomasti  ja mikäs siinä. Mutta käykö teillekin joskus niin, että keitätte vahingossa liikaa kahvia kerralla? Minulle käy, varsinkin jos kylässä on porukkaa ja olen yliarvioinut kahvin menekin. Onneksi sitä ei tarvitse heittää pois, vaan ylimääräiselle kahville voi kehitellä hyviä käyttötarkoituksia. Erityisesti monet suklaiset leivonnaiset tykkäävät kahvista. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin esitellä kahvin uudemmalle tuttavuudelle, tuorepuurolle. Syntyi kahvituorepuuro.

Yksinkertaisuudessaan käytin siis jäähtynyttä kahvia tuorepuuron nesteenä. Kylmä kahvihan kaunistaa, eikös? Niin tai näin, kahvituorepuuro osana aamupalaa ainakin herättää. Perinteisen kauratuorepuuron sijaan tein chia-puuron, mutta kahvi sopii kyllä varmasti ihan kaurankin kanssa. Ulkonäkö tällä puurolla ei ole maailman viehättävin, mutta hei, ei arvostella kaveria ulkonäön perusteella, makua on senkin edestä. Kahvinystävät ymmärtävät kyllä tämän päälle. Mainittakoon lisäksi, että tämä virkistävä aamupalaherkku on myös gluteeniton, vegaaninen, sokeriton ja pähkinätön.

kahvituorepuuro

Kahvituorepuuro

Tarvitset:
2dl kahvia
5rkl chiasiemeniä
8 taatelia
2rkl punaista palmuöljyä, kookosöljyä tai muuta kasviöljyä
ripaus vaniliaa, kardemummaa tai kanelia

Valmista näin:
Leikkaa taatelit pieneksi, sekoita kaikki ainekset ja odota vähintään muutama tunti että chia-siemenet turpoavat. Sekoita ennen nauttimista, koska öljy kovettuu pintaan kerrokseksi.

tuorepuuro

Kuulostaako tuorepuuro hyvältä, mutta kahvi ei ole juttusi? No worries, tuorepuurot ovat yksi bravuureistani ja niitä löytyykin blogista jo muutama:

Omena-Chiapuuro
Appelsiini-kauratuorepuuro
Speltti-tuorepuuro

Vilkaise myös vinkkejäni tuorepuuroon.

0 vastausta

    1. Kiitos kehuista, alkuun ajattelin että ”maalaisbistro” on ravintola mutta sehän on hieno blogisi 🙂

  1. Testasin tätä viikonloppuna. Maistui oikein hyvältä jälkiruokana kahvin kanssa. Sekoitin ainekset lämpimään kahviin, jolloin öljykerrosta (käytin punaista palmuöljyä) ei muodostunut pinnalle.

    1. Aivan loistavaa että maistui! Ajatuksena oli että kehitän lisää erillaisia reseptejä joissa voi hyödyntää kahvia 😀

  2. Jos haluaisi vaihtaa chian kaurahiutaleisiin, paljonkohan olisi sopiva määrä, ettei puurosta tule liian tymäkkää? Onkohan 2/3 dl riittävästi? 🙂

    1. Moikka Sari,
      lähtisin kokeilemaan noin desillä kaurahiutaleita. Kuitenkin tuorepuuroissa perusohjeena olen käyttänyt nestettä 2 osaa 1 osa hiutaleita 🙂 Hiutaleiden turpoaminen vaihtelee myös hiutaleiden mukaan joten kokeilmalla parhaan lopputuloksen saa.

    1. Taateli toimii makeutena, halutessa sen voi korvata normaalilla sokerilla tai hedelmä soseella 🙂
      Olkaa hyvä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?