Välillä tulee laitettua tuorepuurotkin hiukan kauniimmin esille. Kaunis esillepano, hyvä värit ja tietysti maku voivat piristää paljonkin päivää.

Vaikka tuorepuurot ovat omiaan aamupaloiksi tai välipaloiksi, toimivat ne hyvin jälkiruokinakin. Esimerkiksi tähän paahdetulla omenalla höystettyyn reseptiin jos lisätään 4cl calvadosta ja uutetaan vanilijatanko kauramaitoon, niin jo kummasti alkaa luonnetta tulemaan esille. Uunissa paahdettavan omenan joukkoon voi ripotella kookos-siirappia tai hunajaa lisämakeudeksi, mutta näin arkisena välipalana nautittavat ruuat pyrin pitämään jossakin terveellisyyden rajoissa.

Chiavanukkaan tulevaisuus?

Näkisin joku päivä chiavanukkaita voisi löytyä hienoistakin ravintoloista jälkiruokina. Chiavanukkaan vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti helppous, allergeenien vähyys ja kustannusystävällisyys. Jos jälkiruokalistalla lukisi chiavanukas, voisi se herättää kiinnostusta ihan pelkän nimenkin vuoksi. Luulenpa kuitenkin, että toistaiseksi ennakkoluulot ovat suuri syy siihen, miksei chiavanukkaita löydy vielä ruokalistoilta.

Omena-chiavanukas

4 omenaa
1dl chiasiemeniä
5dl kauramaitoa
0,5dl kookoshiutaleita
1rkl kanelia

Leikkaa omenasta hattu irti ja kuutioi loput, ripottele pintaan kaneli ja paahda uunissa 160 asteessa 25-30 minuuttia.

Yhdistä sillä välin chiasiemenet, kauramaito ja kookoshiutaleet ja sekoita. Anna seoksen turvota ja sekoittele välillä.

Kun omenat ovat valmiit, nosta ne vielä hetkeksi jäähtymään. Kokoa kerroksittain tuorepuuroa ja omenakuutioita ja koristele lopputulos omenan lakilla!

Tämä resepti on minun makuuni makea, mutta makeutta voi säädellä omien mieltymysten mukaan esimerkiksi hunajalla.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt toteuttavani tuorepuuron punaviinipäärynöillä. Sitä saan kyllä vielä tovin suunnitella, ennen kuin mennään toteutusasteelle. Chian sijaan siihen voisi sopia puffattu amarantti tai hirssi, jossa olisi vaikka tonkapapua.

     

Share:

Vastaa


Looking for Something?