Aitoa Arkiruokaa

Alexander Trivedi -
Aitoa Arkiruokaa

Tomaattikeitto | Helppoa ruokaa kiireiseen arkeen

Kiireisen arjen pelastus ovat helpot sosekeitot. Vähän aikaa sitten julkaisin reseptin kurpitsakeitolle, joka sopii tähän sesonkiin kuin nenä päähän. Kurpitsassa on kuitenkin oma työnsä kuorimisessa ja kypsennyksessä, joten ihan tosi kiireeseen vielä helpompi raaka-aine on tomaatti. Tomaattikeitto on ehkä maailman yksinkertaisimpia ruokia, joka onnistuu minimaalisella raaka-ainepohjalla. Yksi ainesosa on kuitenkin erittäin tarpeellinen maittavaan lopputulokseen. Ja […]

Mehustettu tomaatti ja rucolapesto

Vaikka monet vihannekset ja hedelmät ovat tosi maukkaita jo itsessään, voi pienellä tuunauksella saada niistä vieläkin parempia. Joskus vähän jalostamalla raaka-aineita, ne tulee varmemmin myös syötyä. Tällä kertaa työstin kypsistä tomaateista astetta mehukkaampia kypsentämällä niitä matalalämpöisessä uunissa hyvän tovin. Kaikki vihannekset ja hedelmät sisältävät vettä, joten niiden pieni paahtaminen tiivistää niissä olevaa makua luoden vielä […]

Ribsit |kolme vinkkiä joilla onnistut

Yleensä, kun puhutaan ruokaelämyksistä tai hehkutetaan jonkin ravintolan ruokatuotetta, tulee mieleen kysymys, mikä siinä on oikeastaan niin erikoista. Kun purkaa lähtemättömän vaikutuksen tehneitä hetkiä paloiksi, huomaa, että kyse onkin perusasioista ja pienistä jutuista, jotka on vain tehty erityisen hyvin. On paljon erilaisia ruokia, joissa pienillä asioilla on valtava merkitys onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Ribsit ovat yksi […]

Superwood | Taidetta Vuosaaressa

Viime viikolla järjestettiin Superwood -niminen tapahtuma Hotel Rantapuistossa. Vegeruokaa, musiikkia, lyhytelokuvia ja kaikkea muutakin pientä ja herkkää. Tässä hiukan tunnelmakuvia taannoisesta tapahtumasta.

Kombulevä | Harvinaista herkkua suomessa

Sain viime viikolla käsiini tuoretta levää Arvo Kokkoselta. Tarkoituksena oli kokeilla testierä kombulevää, miten se toimii ja minkä laatuista tavaraa on kyseessä. Selaisin netin syövereitä ja muutamaan otteeseen löysin kombuun käärittynä kaikkea kalasta lihaan. Pakkasesta löytyi sopivasti possun sisäfilee, jolla ei ollut muuta käyttöä, joten eikun sulamaan. Mitä kombulevä on? Kokeneempi keittäjä tai ruokaharrastaja on saattanut […]

Kurpitsakeitto | Appelsiinista energiaa pimeään syksyyn!

Nyt on taas se aika, kun näitä isoja oransseja herkkuja, nimittäin kurpitsoja, saa kaupasta. Pian myös appelsiinien sesonki käynnistyy, joten miksipä ei yhdistäisi näitä kahta samaan reseptiin? Appelsiini sopii kurpitsan makumaailmaan täydellisesti ja tuo raikasta potkua talvisiin makuihin. Samoin kurpitsan pehmeyteen istuvat hyvin klassiset mausteet, kaneli, tähtianis, neilikka, maustepippuri, vanilja ja inkivääri. Näistä mausteista voi […]

Vegaaninen ”Snickers” -kakku

Usein raaka-aineita aliarvioidaan. Pidän kurkuista, tomaateista ja salaateista, mutta jos ne laittaa yhdeksi salaatiksi, ei siinä ole kummoista elämystä. Tofu on monien mielestä haastava raaka-aine, mutta siitä voi loihtia vaikka mitä. Tavallisesti paistan tofuni todella rapeaksi, paneerauksella tai ilman, ja nautin hyvän kastikkeen kera. Mutta tofusta saa makeitakin juttuja aikaiseksi. Siksi tämänkertainen leipomukseni on astetta […]

Testissä tomaattimurskat | Paras pizzakastike?

Aika-ajoin teen kotona pizaa, välillä astetta fiinimmin ja toisinaan todella arkiseen tapaan. Mitä pizzan päälle tulee milloinkin, on aikalailla jääkaapin antimista kiinni, mutta hyvä tomaattimurska ja juusto ovat vakiotavaraa. Olen jo hionut pizzapohjan taikinan valmistuksen kotioloissa, mutta mitens on tomaattikastikkeen laita? Itsetehty ketsuppi sopii hyvin pizzakastikkeeksi. Aina ei kuitenkaan jääkaapista löydy itsetehtyä ketsuppia tai tomaattimurskaa, […]

Vegaaninen suppilovahverorisotto vailla vertaa

Rämmin tässä yhtenä sateisena päivänä metsässä etsiskellen tatteja. Lähimetsämme on aika pieni ja muidenkin sienestäjien suosiossa, joten tatit oli kyllä tällä erää kerätty parempiin suihin. Olin jo luovuttamassa, kun tajusin vilkaista jalkojeni juureen. Siellähän niitä! Ei sentään tatteja, vaan suppilovahveroita. Ja kun kumarruin alas poimimaan suppikset, tajusin, että niitähän on vähän joka puolella. Sieniretki oli […]

Pihlajasta jälkiruuaksi |spelttinen vispipuuro

Satoisa pihlajanmarja on harmillisen aliarvioitu. Marjan kitkeryys tekee siitä haasteellisen valmistettavan, muttei mahdottoman. Ne, jotka osaavat hyödyntää, saavat pihlajanmarjoista paljon hyvää irti. Pihlajassa on esimerkiksi sorbiinihappoa, jota voi käyttää säilöntäaineena. Olen kuullut myös, että päivittäisen C vitamiinin tarpeen saisi täytettyä vain kahdella pihlajanmarjalla. Pihlajanmarjan kitkeryyden taittamiseen löytyy pari hyvää niksiä. Marjat voi pakastaa ennen käyttöä, […]