Sipuli on ehkä yksi käytetyimmistä kasviksista ruoanlaitossa. Sillä on myös mielenkiintoinen historia, sillä sen alkuperä on jäljitetty Pohjois-Aasian ja Palestiinan alueelle ja sitä on viljelty tiedettävästi yli 5000 vuotta. Muinoin Egyptissä sipulia arvostettiin suuresti ja siihen liittyi paljon uskomuksia (sipulin ajateltiin kuvastavan mm. Horuksen silmää). Sipulin voimakas tuoksu ja silmien vuotaminen liitettiin taianomaisiin asioihin, kunnes tiede osasi antaa sipulin itettävälle vaikutukselle selityksen. Sipulilajikkeitakin on monta, ja sipulia on muodossa tai toisessa syöty ja hyödynnetty pitkään maailman eri kolkissa. Yksi syy sille, miksi sipulia on käytetty paljon suolaisen ruoan valmistuksessa, on sipulin antiseptiset vaikutukset, jotka saavat ruoan säilymään hiukan pidempään.

Kaikilla sipuleilla on syötävät varret, kun ne ovat nuoria, mutta varsien säilyvyys on muuta sipulia huonompi. Varastoidussa talvisipulissa ei siksi ole vartta ja täällä pohjoisessa joudumme tyytymään varrellisen, tuoreen kesäsipulin lyhyeen kauteen. Sipuli on yleinen allergeeni, mutta myös superruoka omalla tavallaan. Sipulilla saattaa olla useiden tutkimusten mukaan syöpäriskiä pienentäviä vaikutuksia. Sipulissa on keskimäärin 11 % ravintokuitua, mistä johtuen tosin sipuli saattaa osalle aiheuttaa raakana syötynä turvotusta.

Jättisipuli

Makea kuin kesäinen herne eikä juurikaan kitkerä. Ihan sellaisenaan raakanakin salaatissa käytettävä. Kun jättisipulin laittaa juuri leikattuna jäiseen veteen pieneksi hetkeksi, sipulista tulee vielä astetta rapeampaa. Jättisipuli on mielestäni yksi niistä sipuleista, joita toivoisin käytettävän enemmän. Saatavuus on toinen tarina, tätä sipulia löydät todennäköisesti hyvälaatuisena vain kesäisin, sillä jättisipulin varastosäilyvyys ei ole niin kovin hyvä. Jättisipuli on ehdottomasti parhaimmillaan täysin raakana.

Keltasipuli

Ehkä yleisin käytetty sipuli, joka on myös kaikista sipuleista voimakkain ja kitkerin. Tämän sipulin vahvuuksiin kuuluu myös pitkä säilyvyys. Keltasipuli on yleensä hyvin kypsennettynä hyvää, mutta joidenkin ruokien seurassa toimii raakanakin, esimerkiksi hernekeitossa. Pienenä niksinä, tämän sipulin voi ryöpätä siivilässä, jolloin se käy ihan mädinkin lisäkkeenä. Sipulin itkettävää vaikutusta voi lieventää laittamalla sipulin pakastimeen 10 minuutiksi tai jääkaappiin tunniksi ennen kuin sitä leikkaa. Teen keltasipulista mielelläni myös sipulikeittoa.

Punasipuli

Kaunis punasipuli on äärimmäisen hyvä tuomaan ulkonäköä ruokaisaan salaattiin esimerkiksi marinoituna. Punasipulin seuraksi riittää loraus etikkaa ja hiukan sokeria, niin sinulla on valmiina äärimäisen hyvä lisäke hampparin tai salaatin seuraksi. Resepti marinoidusta sipulista löytyy myös täältä blogista.

Makea sipuli

Sipulien makeimmasta päästä. Suomessa makeaa sipulia on nykyään ihan hyvin saatavilla kaupoista. Makea sipuli saattaa muistuttaa lämpimissä maissa syötyjä sipuleita olemalla miedompi. Tuoretta makeaa sipulia on joskus kesäisin saatavilla, varastoituna tämän sipulin säilyvyys ei ole yhtä hyvä kuin muilla sipuleilla. Makea sipuli kuuluu ehdottomasti salaatteihin ja käytin sitä vähään aikaa sitten tacojen lisäkkeenä olleessa Pico de galossa.

Salottisipuli

Tästä sipulista pidetään kohtuullisen paljon ammattilaisten käytössä ja varsinkin hienommassa ruoassa. Salottisipuli on huomattavasti miedompi kuin keltasipuli tai punasipuli. Salottisipuli on pieni ja työläs kuoria, mutta nykyään kaupasta saa myös banaanisalottisipuleita, joita on kuvassakin. Banaanisalottisipuli on astetta kookkaampi ja hyvin helppokäyttöinen – vahvasti suosittelen kokeilemaan, jos on vielä uusi tuttavuus. Klassisessa uunimunakkaassa salottisipuli pääsee helposti oikeuksiinsa.

Tässä jutussa olisi voinut olla myös mukana purjosipuli, ruohosipuli ja valkosipuli, mutta jätetään ne toiseen kertaan (ehkäpä kesään, kun niitä on tuoreena saatavilla).

Raaka-aineissa näin yleisesti on aika suurta vaihtelua, kuten viineissä, tomaateissa, oliiviöljyissä jne. Laatu voi vaihdella suuresti sesonkien aikana ja niiden ulkopuolella, mutta tietenkin käyttötarkoitus osaltaan myös vaikuttaa valintaan. Jos raaka-ainetietämys kiinnostaa, lue toki, mitä muuta olen blogissa eri raaka-aineista kertonut:

Sokerit
Oliiviöljyt

Share:

Vastaa


Looking for Something?