Lupailinkin jo aiemmin, että kerron enemmän Ravintola Emosta, joka on hiljattain muuttanut uuteen lokaatioon Helsingin keskustassa. Kävin puolisoni kanssa pari viikkoa sitten herkuttelemassa Emon kuuden ruokalajin Chef’s menun.
Ravintola Emo
Sijainti: Kluuvikatu 2, Helsinki
Hinta: neljän ruokalajin menu 54 €, kuuden ruokalajin menu 69 €
Oli torstai-iltapäivä ja astelimme sisään, meidät otettiin välittömästi vastaan. Pääsimme aikalailla salin keskelle, josta näkyi suuresta ikkunasta suoraan keittiöön. Sittemmin selvisi, että ikkuna on vain yksipuolinen, eli keittiöstä ei juurikaan näe salin puolelle. Aika pian pääsimme asiaan ottamalla alkudrinkit ja katsomalla ruokalistaa. Näin sivuhuomiona, puolisoni ei juo alkoholia, mutta drinkkilistassa oli selkeästi myös alkoholittomia vaihtoehtoja, mikä oli hänelle iso arvo.
Ruokalistalta löytyy moderneja annoksia ja kaksi erikokoista menuta. Koska meillä ei ole parempaa tekemistä arki-iltaisin, pidempi menu oli helppo valinta. Itse otin menun ilman kalaa allergiani vuoksi, mutta sehän onnistui ilman muttia.
Pian meille tuotiin talossa leivottua leipää ja voita. Talossa leivottu leipä todella maistui hapanjuureen leivotulta, eikä sen tuoreudesta ollut jakavia mielipiteitä. Saaristolaisleipä oli vastaavasti imelää niin kuin sen pitääkin olla. Itse paljon leipää leipovana otan leivän aina vakavasti, eikä täällä tarvinnut todellakaan pettyä.
Alkuruoaksi paremmalle puoliskolle tuli graavikalaa ja minulle vastavaasti kurpitsaa. Kurpitsa on usein aika tylsästi keittona, mutta kun annokset tulivat pöytään, oli kurpitsa kaikkea muuta kuin keskinkertaista. Kurpitsaa oli niin monessa muodossa, ettei kaikkia voinut edes aistia: oli rapeasti fritattuna, pikkuisen pyreenä, saattoi olla pikkelöitynäkin, mutta hyvää oli kerrassaan. Graavilohiannos oli hyvin samankaltainen kun avajaisillan pikkupurtavissa, hyvää ja pirteän kirpeää.
Menun viinit olivat hyvin valikoituja, joten laitetaan yksi kuva pullosta tähän väliin.
Seuraavaksi vuorossa oli karitsaa, ylikypsää, rasvaista ja maukasta. Annos oli oikeastaan todella suuri ollakseen osa kuuden ruokalajin menua. Briossia revittynä ja pinnasta vihreänä maustettuna. Mustaherukkahilloke oli herkkua, sitä olisin ehkä kaivannut hiukan lisää.
Seuraavaksi oli maailman kuohkein sellerikeitto, joka maistui muullekkin kuin voille tai kermalle. Sellerin maku oli puhtaan paahteinen ja keittoon oli saatu ilmaa selkeästi sifonilla. Lautasen pohjalla oli myös omenaa sekä selleriä tuomaan suutuntumaa keitolle.
Kun minä sain lasin viiniä, sai parempi puolisko toisen alkoholittoman drinkin. Käytännössä siis raitiskin voi saada kattavasti juomia menun maisteluun.
Seuravaksi tuli turskaa ja minulle arancinia. Turskan maku oli mieto ja lihassa oli hiukan hohtoa eli kypsyys oli tullut nappiin. Kalan seurassa oli fritattua kukkaalia ja romescoa. Niistä löytyi hyvin suutuntumaa ja kalalle tarkoitettu kastike oli kohtuullisen mieto. Arancinit ovat omaan makuun todella kulutettuja tuotteita, mutta näkisin sen kuitenkin kiinnostavampana kuin risoton. Näissä arancineissa oli erittäin onnistunut rapeus ja lautasella olleet vihanneslisäkkeet olivat kypsyydeltä kohtuullisen hyvä kokonaisuus. Tämä annospari oli koko menusta meidän vähiten suosikki, mutta silti hyvä yleisesti.
Seuraavana vuorossa oli kyyhkystä cascouletten kera. Kyyhkysen kypsyys oli punertava niin kuin sen kuuluukin. Olimme jokseenkin kriittisiä kokonaisuudesta, koska olimme edellisenä päivänä syöneet Fabrikissa erittäin hyvää kyyhkystä. Tämä kyyhkynen oli itseasiassa myös todella maukasta. Lisäke cascoulette olisi kaivannut hiukan lisää makua, mutta pieni lisäkekattila teki siitä erittäin tunnelmallisen lisän ateriaan.
Maistelimme sitten hiukan juustoja, jotka olivat kyllä hyviä, mutta niiden kuvaaminen on aina hiukan haastavaa. Jälkiruoka saapui ja saimme hetken ihmetellä ennen kuin upotimme lusikat valkosuklaa-karviaisparfeeseen ja tässä päällä olevaan paahdettuun valkosuklaagranolaan. Hauskan esillepanon lisäksi maku oli erittäin onnistunut, sopivasti rapeutta ja pehmeyttä tuomaan mielenkiintoa. Jälkiruoka oli omaan makuuni kohtuullisen iso, mikä ei ollut huono juttu, sillä kaipasin makeaa koko suun täydeltä.
Tämän illallisen perusteella uskallan itse väittää, että Emon rima on kasvanut sitten aiemman sijainnin.
Kehitettävää
Karitsa-annos oli ehkäpä hiukan liian iso ja arempi kuluttaja voisi mieltää sen liian rasvaisena
Cascoulette-lisäke olisi voinut kaivata hiukan kokoon keitettyä lientä ja suolaa.
Kehuttavaa
Jos Helsingin keskustassa pitäisi valita ravintola hyvän makuun, tämä olisi helppo valinta.
Kurpitsa-annos, leipä ja jälkiruoka olivat aivan omassa kategoriassaan. Näissä maut ylittivät ymmärryksen raaka-aineita kohtaan.
Näen Emolla todella hienon tulevaisuuden näinkin hienolla ja innovatiivisella ruokatuotteella.
