raikas sitruunakakku

Kaupallinen yhteistyö: KitchenAid

Leipominen on aina ollut minulle mieluisaa puuhaa. Tosin nykyään tuntuu olevan koko ajan niin kiire, ettei leipomaan ennätä usein. Ostin jo viikko sitten kaupasta tarvikkeet sitruunakakkua varten, mutta projekti lykkääntyi. Tällä kertaa se olikin hyvä, sillä ovelleni tuotiin juuri ennen viikonloppua paketti, jota olen kovasti odottanut.

Olen haaveillut vuosikaudet yleiskoneesta, jolla leipätaikinat vaivaisi ja kermavaahvot vispaisi helposti ja nopeasti. Nyt postipaketista paljastui hieno KitchenAidin Limited Edition Heritage Artisan -yleiskone. Klassisen mallinen ja hennon vaaleansininen laite sai myös avovaimon hyväksynnän, joten yleiskone on nyt pöydällä paraatipaikalla. Sain yleiskoneen blogiyhteistyössä KitchenAidilta.

Tuliterää yleiskonetta oli tietysti heti päästävä kokeilemaan ja toteutin ensimmäisenä sen kauan odottaneen sitruunakakun. Erityisesti perinteiset leivonnaiset ovat omaan makuuni. Pullat, kakut ja piirakat, joissa on käytetty kunnon voita ja täysmaitoa, tuovat mummolan ja lapsuuden mieleen. Jotkut klassikot on syytä valmistaa ihan pilkulleen ohjeen mukaan, mutta yksi leivonnan parhaita puolia on mielestäni se, kun pääsee vähän testailemaan ja tuunailemaan alkuperäistä reseptiä. Nyt näin pääsi käymään ihan pakon sanelemana, sillä sokeri oli unohtunut kauppaan. Makeutta kakkuun tuokin tässä hunaja. Merkittävä osa hunajan terveysvaikutuksista katoaa kuumennettaessa, joten terveellisempää kakusta ei näin tule. Hunajan maku kuitenkin säilyy ja kakun mausta tulee hunajalla leivottuna aavistuksen pehmeämpi.

Vaikka kotioloissa leipoessa määrät eivät ole grammantarkkoja, voi vaaka silti helpottaa tekemistä ja nostaa onnistumisen mahdollisuuksia. Yleiskoneen mukana tuli vaaka jauhosiivilällä, mikä olikin oiva lisä. Kakkutaikina valmistui näppärästi yhdessä kulhossa ja kun sekoitinosan irroittaa koneesta, saa sillä kaavittua taikinan vuokaan ja säästyy ainakin yhdeltä ylimääräiseltä välineeltä.

Hunaja-sitruunakakku

Tarvitset:
1 sitruuna
100 g voita
1 dl hunajaa
2 kananmunaa
100 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Valmista näin:
Vaahdota rasva ja hunaja. Siivilöi joukkoon kuivat ainekset ja lisää kanamunat yksitellen, jatkuvasti sekoitaen. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu, lisää joukkoon sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa noin 30 minuuttia.

Valmiin jäähtyneen kakun voi toki kuorruttaa sekä koristella. Itse en tällä kertaa viitsinyt 🙂 Kotona leipoessa näen paljon vaivaa valmistusvaiheeseen, mutta kun valmis tuotos odottaa syöjäänsä, en millään malttaisi ryhtyä koristelupuuhiin.

Jos tykkäät leipomisesta, vikaise ihmeessä myös aiemmin leipomani suklaakakku, mustikkapiirakka ja pannukakku.

kitchenaid arvostelu

Share:

Vastaa


Looking for Something?