Ollessani kesällä saksan reissulla, törmäsin hotellien aamiaisbuffeteissa tuorepuuroon. Tosin sillä oli oma nimityksensä, bircher. Pienen tutkimisen jälkeen totesin, että meidän tuntemamme tuorepuuro on pikemminkin saanut alkunsa bircheristä. Kyse on siis paljon perinteisemmästä jutusta, kuin trendi antaa ymmärtää.

1900 luvun alkupuolella sveitsiläinen lääkäri, Maximillian Bircher, tutki ravinnon vaikusta ihmiskehoon. Hän loi klinikallaan ruokia, joiden uskoi edesauttavan potilaiden terveydentilaa. Hänen mukaansa ruokavaliossa tärkeää olivat mm. kypsentämättömät vihannekset, joita tuli olla noin puolet kokonaisruokavaliosta. Toinen hänen keksinnöistään oli mysli, joka kuului turvottaa ennen syömistä – eli siis bircher, jonka me tunnemme nykyään tuorepuurona.

Syventymättä liikaa historiaan, halusin toteuttaa oman versioni tästä klassisesta bircheristä. Tietenkin niillä aineksilla, joita on saatavilla ja sattui löytymään valmiiksi kaapista.

Saksalais-sveitsiläinen tuorepuuro bircher

Tarvitset:
1 dl kaurahiuataleita
1 omena
1 dl kuivattuja taateleita
1/2 dl mantelirouhetta
1 dl jogurttia
1/2 dl kasviamaitoa
2-3 rkl taatelisiirappia

Valmista näin:
Leikkaa omena sekä taatelit pieneksi. Laita sitten purkkiin ensin kaikki kuivat ainekset ja sitten kaikki kosteat. Sekoita hyvin ja anna seistä vähintään viisi minuuttia tai yön yli (mitä pidempään annat puuron tekeytyä, sitä enemmän nestettä se imaisee). Annostele kulhoon ja viimeistele halutessa kanelilla.

bircher tuorepuuro

Share:

1 Comment

  1. Kaura
    7.10.2018 / 12:02

    Kesällä tein reissun Berliiniin, ja siellä aamupalalla oli myös aivan mielettömän hyvää Bircheriä. Pitääkin kokeilla ohjettasi. 🙂

Vastaa


Looking for Something?