Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Eväsrasia |Linssejä, raitaa ja perunaa

Sain alkuviikosta nauttia parista vapaapäivästä, mutta loppuviikolle onkin sitten pakkautunut tekemistä ja menemistä senkin edestä. Kiirettä helpottaa onneksi hyvät, etukäteen valmistetut eväät.

Puhtia perunoista, protskua linsseistä ja viilentävä raitakastike tasapainottamaan makuja. Tämänkertaisessa eväsrasiassa asettelu olkoon viikon niksi. Kiinteillä komponenteilla voi jakaa eväsrasian lohkoihin ja erottaa nestemäisemmät komponentit toisistaan. Tämä eväsrasia on huomattavasti täyttävämpi kuin viimekertainen eväsrasia.

linssimuhennos

Linssimuhennos

Tarvitset:
1dl vihreitä tai ruskeita linssejä
1 sellerin varsi
1 porkkana
1 sipuli
400ml tomaattimurskaa
2rkl öljyä
mausteita: kuminaa, jeeraa, kurkumaa, anista ja paprikaa.
suolaa
sitruunan mehua

Valmista näin:
Laita kattila lämpenemään liedelle, lisää öljy ja mausteet ja anna niiden lämmetä. Sillä välin kuori sipuli ja porkkana ja kuutioi ne sellerin kera.

Lisää kattilaan paahtuneiden mausteiden sekaan linssit ja vihannekset. Pyörittele hetki ja lisää tomaattimurska. Laita lämpö pienelle ja anna seoksen kiehua hiljalleen noin puoli tuntia, jotta linssit ovat kypsiä. Jos näyttää paikoin liian kuivalta, lisää joukkoon hiukan vettä.

Viimeistele muhennos muutamalla tipalla sitruunan mehua ja ripauksella suolaa.

evasperuna3

Tilli-jogurttiraita

Tarvitset:
2dl jogurttia
3 tillin vartta
5 mintun lehteä
1tl jauhettua jeeraa eli juustokuminaa
suolaa, sokeria

Valmista näin:
Leikkaa tilli ja minttu pieneksi silpuksi. Lisää joukkoon loput ainekset ja sekoita. Tarjoile kastike hyvin jäähtyneenä esimerkiksi linssimuhennoksen ja perunoiden seurana.

Lisäkkeenä eväsrasiassa oli tavanomaiset keitetyt perunat. Tein perunoista tiiviin jakajan, jotta kastike ei sekottuisi muhennokseen. Tämä eväs maistuu hyvin kylmänä, mutta jos haluat, voit ottaa jogurttikastikkeen mukaan erillisessä rasiassa, jolloin voit lämmittää perunat ja linssit ennen ruokailua. Voit vielä koristella annoksen parilla basilikanlehdellä tai muilla yrteillä.

evasperuna2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?