Yhteistyössä: La Locanda

Onhan tässä mennyt tovi, kun viimeksi kirjoitin Vantaan elämyksistä. Uskottelin itselleni, että olin kolunnut läpi jo kaikki kiinnostavat ravintolat, mutta huomasin, että jossakin Vantaan Sanomien listauksissa La Locanda -niminen ravintola nousi esille ja peräti kahdesti toiselta sijalta. Eihän tällaista listasuosikkia voi jättää välistä!

Vantaalainen ravintola

La Locanda sijaitseen Simonkalliossa eli noin 20 minuutin kävelymatkan päässä Tikkurilan asemalta. Kyseessä on itseasiassa turkkilais-italialainen ravintola, jossa selkeästi halutaan tehdä asiat tasokkaasti.

Iloksemme saimme loistavan istumapaikan aivan ikkunan vieressä, joten saimme napattua oikein hyviä kuvia visiitistä. Aivan ensimmäisenä, kun olimme saaneet tilattua tarjoilijan suosituksesta muutaman annoksen, pöytään tuotiin talon leipää. Leipä oli vielä lämmintä ja sen kanssa oli kolmea eri maustetta: tsatsikia, hummusta ja jotain tomatti-/paprikasoosia. Kaikki soosit olivat loistavia ja totesimme, että Vantaalla käymistämme ravintoloista ehdottomasti paras leipä.

la locanda arvio

Tällä kertaa päätimme mennä ihan pääruuilla ja juuri ennen niiden saapumista, tultiin meille kaatamaan talon viiniä, punaista italialaista laatua. Olimme nimittäin tilanneet pääruuaksi härkää ja kanarisottoa. Viini täydensi kokonaisuutta loistavasti ja itse asiassa, viini oli maullisestikkin hyvää.

la locanda kokemukset

Kuten kuvasta näkyy, risotto oli massiivinen. Koristeita oli kuin 80-luvulla ja nekin oli massiivisia. Olen syönyt tähän ikään todella paljon erilaisia risottoja, joten olen aika kriittinen risoton suhteen. Tässä annoksen vahvuus oli ruokaisuus, jota oli siis ylitse oman vatsalaukkuni kapasiteetin.

Vantaan parhaat ravintolat

Härkäruukku oli myös aivan valtava annos, jolle tuli omalla lankulla riisiäkin. Riisistä näki hyvän laadun ja uskoisin sen olleen jotain parempaa laatua basmatiriisistä, sen mukainen oli rakenne. Itsessään härkäruukun maku ja mureus olivat aivan omaa luokkaansa. Sanoisin, että ehkä yksi parhaista pääruuista vähään aikaan. Annoksen mausteisuus toi tavallaan lohturuokaelementtiä ja mässäiltävyyttä olemalla vain todella herkullista.

vantaan parhaat mestat

Vaikka olimme hyvin syöneet, päätin kokeilla talon jälkiruuat, eli baklavaa ja tiramisua. Vantaalla on tullut jo muutama tiramisu maistettua ja kaikki, mukaan lukien tämä, ovat olleet hyvä. Puolestaan isomman yllätyksen toi baklava, joka oli itseasiassa todella tuoreen makuista ja rapeaa. Tarjoilija kertoi että useamman kerran viikossa näitä leivotaan, eli ne ovat aina tuoreita. Jos siis päädyt La Locandaan, kannattaa tilata ehdottomasti härkäruukku ja baklava.

Visiitistäni on myös video, käykää katsomassa! kiitos 🙂

Share:

2 Comments

  1. Eija
    10.8.2019 / 15:10

    Toinen La Locanda on Munkkivuoren ostarilla, jos ei jaksa lähteä Vantaalle 😁

    • Alexander
      Kirjoittaja
      11.8.2019 / 11:16

      Katos, en tiennyt 😀 ihan mielenkiintoista että niitä on useampi

      Alexander

Vastaa


Looking for Something?