Uudet perunat kuuluvat juhannuspöytään kiistatta. Ja mikäs sen parempi syy päästä nauttimaan uuden sadon herkuista.

Perunoiden kypsennykseen löytyy kuitenkin monta eri tapaa. Kuumaan vai kylmään veteen? Tuleeko keitinveteen suolaa vai suolaa ja sokeria? Onko tillin varret pakollinen lisä keitinvedessä ja lisätäänkö ne heti aluksi vai vasta lopuksi? Kuinka kauan uusia perunoita pitää keittää, jotta niistä tulee juuri sopivan kypsiä muttei muhjua?

Näin juhannusviikon kunniaksi jaankin oman perunankeitto-ohjeeni. Opin tämän keittotavan alunperin eräältä ruokaharrastajalta, joka oli saanut ohjeen perunankasvattajalta. Olen tiivistänyt ohjeen ihka ensimmäiseen videooni:

Uudet perunat uudella tavalla

  1. Kuumenna keitinvesi kiehuvaksi ja lisää suola.
  2. Lisää uudet perunat kiehuvaan veteen ja anna kiehua rauhassa n. 8 minuuttia.
  3. Kaada vesi pois, laita kansi päälle ja anna perunoiden höyrystyä kannen alla n. 10 minuuttia.
  4. Lisää maun mukaan perunoille voita ja tilliä.

Tällä ohjeella perunoista tulee juuri sopivan napakoita vaikka sillien seuraksi tai salaattiin. Keitetyt perunat kannattaa leikata salaatin sekaan lämpiminä, jolloin perunat oikein imaisevat maut sisäänsä.

Perunoita jos jollain tavalla aikoo juhannuspöytään laittaa, niin kannattaa ihmeessä kokeilla tätä ohjetta. Toivottavasti tykkäsitte myös videosta!

4 Comments

  1. 30.6.2016 / 22:42

    Tätä täytyy kokeilla 🙂

    • Alex
      Kirjoittaja
      1.7.2016 / 21:16

      Hieno juttu, kokeile ihmeessä! 🙂

Vastaa


Looking for Something?