Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Arjen helpotus | Fabrik

Viime vuodesta mieleen jäi erityisesti monet hyvät ravintolakokemukset, joista yhtenä mm. Fabrik. Syyskuussa kävimme ensimmäisen kerran syömässä Fabrikissa ja tykkäsimme ruoasta ja fiiliksestä tosi paljon. Aikatauluissamme oli sen verran tilaa, että ajattelimme käydä vielä uudella visiitillä Fabrikissa.

Ensimmäinen visiittimme tässä ravintolassa oli jotenkin mieleenpainuva, ruoan esillepano ja makumaailma tuotti meille uusiakin kokemuksia. Tosin silloin ravintola oli vasta avattu ja haki vielä vähän muotoaan. Oli siis ihan mielenkiintoista nähdä, mitä ravintolaan nyt kuuluu.

Tunnelma oli juuri niin lämmin ja rento, kuin muistimmekin. Ruokalistalla oli joitain samoja annoksia, mutta myös joitain uusia. Kuulin ravintoloitsijalta, että nyt vuoden alussa ruokalista on menossa kokonaan uusiksi. Kuulin samalla myös, että tälle vuodelle on suunnitteilla yhtä jos toista mielenkiintoista, esimerkiksi uutta ravintolaa ja kahvilaa. Myös ”easy to digest” -pizza mainittiin! Mitähän kaikkea hienoa sitä oikein on tulossa?

Fabrik

Fabrik

tryffelimuna

Tilasimme annoksia, joita emme olleet viimeksi maistaneet. Uutukaisena listalla oli snack-menu, jolta löytyi hienoja juttuja, kuten tartaria ja tryffeli-kananmunia. Tartar oli itseasiassa todella viilattu annos pienine sipseineen. Suolaa oli kyllin ja tartarin rakenne oli todella hyvä – ei liian pehmoinen, kuten joissakin paikoissa.

Alkuruoaksi söimme mustajuurikeittoa, mozzarellasalaattia ja ricottaravioleja. Mustajuurikeiton päälle oli hauskasti laitettu talossa leivottu minicroisantti ja keiton pinassa muutama paistettu torvisieni. Ricottaraviolissa oli rohkeasti makua ja olimme molemmat haltioissamme tästä annoksesta. Mozzarellasalaatista voisi sanoa, että annos oli tehty raaka-ainetta kunnioittaen. Ehkä annos olisi kaivannut pikkuisen tiukemman vinegretin tuomaan hapokkuutta mutta mozzarellaa rakastava henkilö olisi tähän makumaailmaan ollut enemmän kuin tyytyväinen.

mustajuurikeitto

mozzarella

ravioli

Pääruoaksi minulle tuli tuoretta kotimaista valkohäntäpeuraa ja naisystävälle kummeliturskaa. Peura-annos oli hyvin tasapainoinen: löysin savun makua, punakaalin raikkautta ja omenaistakin aromia. Myös peuran kypsyys oli kohdallaan. Kummeliturska oli kiinnostava annos. Siitä löytyi mustaa riisiä, kauniisti paistettua kalaa ja muutamaa pyrettä. Maut olivat onnistuneet, mutta annoskoko oli jopa niin iso, ettei naisystävä jaksanut syödä kaikkea. Pelkän pääruoan tai pienemmän menun kanssa toimisi kuitenkin hyvin.

Viimeksi jälkiruoat tekivät meihin syvän vaikutuksen, joten pitihän niitä kokeilla tälläkin kertaa. Mille feuille sekä rommilla ja ananaksella höystetty baba olivat molemmat taidokkaasti valmistettu ja juuri sopivan makea päätös aterialle. Tomusokerilla ja mintun lehdellä viimeisteltyjä jälkkäreitä ei täällä onneksi saa, vaan annoksissa keskitytään selkeästi makuun ja kokemukseen.

mille fuille

rommi baba

[left]

Tämä ravintola tarjoaa mielestäni turvallisessa rajassa elämyksiä ja siinä määrin että ruoka on niin hyvää kuin miltä se näyttää. Ehkäpä voisin sanoa että tässä ravintolassa on hiukan uudempaa mentaliteettiä tuotteessa kun annoksista löydy tarpeettomia komponentteja.

 

Kehitettävää

Annokset ovat ehkä liian vaativia astetta kokemattomammalle ruokailialle.
Ruokalistan koko on siinä rajassa että se olisi liian laaja, vaikka siis se ei näkynyt ruuan laadussa.

Kehuttavaa

Viimeksi kokemukseni olivat hyviä ja nyt ne oli vielä parempia.
Tehtaankadulla, Fabrik voi hyvin olla alueen paras ravintola.
Ravintola, jossa voi saada tunteen lomalla olemisesta eli ei ollenkaan pönötyspaikka, vaikka ruoka onkin hienoa.

[/left]

[right]

mocktail

[/right]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?