Suppilovahvero resepti

Tietenkin syksyyn kuuluu sateen ja tuulisen sään lisäksi satokauden runsaus niin kaupassa kuin metsässä. Tällä kertaa en ollut itse se, joka kävi sienimetsällä, vaan naapurini sinisentalon Satu. Saaliina oli suppilovahveroita, joita pidän työläämpinä kerätä kuin useimmat muut sienet. Yksittäinen tatti voi vastata puolta litraa suppiksia saannolta, mutta sen kerää alta aikayksikön verrattuna suppiksiin.

Tiedän että vahvuuteni ei ole oikeinkirjoitus mutta silti, tulen jatkamaan tätä kirjoittelu puolta. Uskon että ajansaatossa kirjoitustaitoni kehittyy, mutta myös lukijat oppivat tulkitsemaan paremmin tekstejäni.

Tämän kertaisessa reseptissä sulkellan ulos laatikosta ihan kirjaimellisesti. Olen marinoidut ja happattunut sieniä lukuisia kertoja ajan saatossa ja tällä kertaa halusin kokeilla jotain suinkin erillaista. Kun puhutaan Umamista, eli täyteläisyyden mausta, on sitä todistettavasti sienissä, soijassa, tomaateissa, paistetussa lihassa tai esimerkiksi levässä. Sienien maku on itseasiassa todella puhtaasti umamipitoinen ja kun tätä voisi vain tiivistää niin sienen oma olemus tulee vielä astetta vahvemmin esille.

soijamarinoidut sienet

Koska toivoin sienistä jotain mitä voisin tarjota alkupalan lisäkkeenä tai pääruuan kanssa lähdin keittelemään muutaman sorttisia liemiä. Oli punaviini ja punajuuri liemi, josta sain todella punaisia sieniä mutta maku ei ollut niin kummoinen. Testasin myös tummasta olueesta siirapin tekoa jonne lisäsin joukkoon tähtianiksia ja mallasviinietikkaa mutta mausta tuli liian tuhti, se olisi sopinut ehkä herkkusienille. Sitten kokeilin vielä ponzua, balsamicoa pienellä sokerin lisäämisellä ja lopputulos olis mahtava. Itseasiassa niin mahtava että minun piti keskeyttää Emilian lounashetki ja maistattaa hänelle tätä jonka johdosta silmät aukesi.

Marinoidut umami suppilovahverot

0,4kg suppilovahveroita
1/2 punasipuli
4rkl Kikkoman chili ponzua*
3rkl sokeria
4rkl tummaa balsamicoa

Kuutioi sipuli pieneksi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä reilu 5 min. Kaada sitten lasipurkkeihin ja umpioi. Vie lahjaksi tai syö itse. Tarjoile jääkaappi kylmänä. Mielestäni parhaiten saat näistä ilon irti tarjoamalla ne pääruuan lisäkkeenä, jotta arkinenkin ateria piristyy.

Hyvää loppusyksyä!

Marinoidut sienet ohje

Share:

Vastaa


Looking for Something?