Kaupallinen yhteistyö: Terra Creta

terra creta hyvä oljy?

Pari päivää sitten jaoin reseptin itsetehdylle tomaattikastikkeelle. Tätä kastiketta on helppo käyttää monen eri ruoan valmistuksessa, joista perinteisin on ehkäpä pasta. Täyteläinen tomaattinen kastike pastan kanssa maistuu ihan erilaiselle verrattuna kaupasta valmiina ostettuihin laihoihin kastikkeisiin.

Tuorepasta on ihan omaa luokkaansa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Varsinkin, jos pastan valmistaa alusta asti itse. Tuorepastan etuihin kuuluu myös sen ruokaisuus, sillä pastataikinassa on usein käytetty myös kananmunaa verrattuna pelkkiin jauhoihin tehtyyn kuivapastaan. Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tai aikaakaan käyttää tuorepastaa. Kuivapastat ovat nykyään monesti hyvälaatuisia ja erittäin kelpo vaihtoehto varsinkin kiireeseen. Kastike kannattaa tällöin tehdä niin, että siinä on paljon ruokaisuutta, niin ei tarvitse täyttää vatsaa pelkällä pastalla.

Kuivapastoista olen kokeillut monta erilaista, Rummosta, Del Ceccoon ja Barillaan. Näistä en kuitenkaan vielä ole selkeää voittajaa löytänyt. Otan mielelläni vastaan suosituksia kuivapastoista, jotta voin saada joku päivä kattavan vertailun aikaiseksi.

Tämänkertainen pasta-annokseni on pecorinopasta, jonka keskiössä on vastakeitetty kuivapasta, kotitekoinen tomaattikastike ja hyvin hienoksi raastettua pecorinoa. Pecorino on lampaanmaitoon tehty kova juusto, jota käytetään erityisesti pastan seurana. Itse pidän pecorinoa jopa melkein parempana maultaan kuin tavallista parmesaania. Koska pidän hedelmäisistä oliiviöljyistä enemmän kuin pippurisista, suosin tässäkin reseptissä hyväksi todettua kreetalaista.

Pecorinopasta resepti

Pecorino pasta

Tarvitset:
100 g kuivattua spagettia
100 g kotitekoista tomaattikastiketta
100 g vastaraastettua pecorino-juustoa
tuoreita yrttejä (käytin ruohosipulia ja timjamia)
laadukasta Terra Creta oliiviöljyä*
viimeistelyyn mustapippuria

Valmista näin:
Keitä kuivapasta al denteksi eli muutaman minuutin vajaa suosituksesta. Leikkaa sillä välin yrtit pieneksi ja yhdistä yrttisilppu oliiviöljyyn.
Siivilöi pasta ja lisää sen joukkoon tomaattikastiketta, oliiviöljyä, pecorino-juustoa ja sekoita. Viimeistele vielä yrtti-oliiviöljyseoksella ja ripottele pinnalle juuri ennen tarjoilua hiukan lisää pecorinoa.

*Tuote saatu blogin kautta

maukas pecorinopasta

maailman paras pasta

Share:

Vastaa


Looking for Something?