Paahdettu munakoiso ja feta | Arjen helppo kasvisruoka

paahdettu munakoiso resepti

Sain blogin lukijalta Meriltä hyvän vinkin arki-iltojen helppoon ruokaan ja pian löysinkin itseni jo sitä kotona kokkailemassa. Tein tästä oman version, mutta reseptin päätähdet, eli paahdettu munakoiso ja feta, ovat edelleen samat.

Paahdoin munakoison pekonisuolan kanssa – pekonisuola syventää paahteisen munakoison makua entisestään. Suolassa on siis vain pekonin aromi, eli se sopii kasvissyöjällekin.

Lisäksi munakoiso suorastaan huutaa oliiviöljyä. Jotta ateria ei olisi ihan liian yksinkertainen, tuunasin joskus eräällä lounaalla maistamaani seesamkastiketta tähän annokseen sopivaksi. Näin sitä inspiraatiota löytyy ihmeellisistäkin paikoista ja hetkistä 😀  Kastikkeen jokaisella komponentilla on merkittävä rooli ja ilman yhtä osaa ei pääse yhtä hyvään lopputulokseen. Punasipuli tuo makua mutta myös rakennetta. Balsamicossa on makeutta ja happoa. Seesaminsiemenissä on paahteista aromia ja tässä käyttämäni kreetalainen oliiviöljy on tietenkin hedelmäistä.

Vinkki: jos seesaminsiemenet tai feta eivät maistu, voit korvata molemmat tsatsikilla. Se sopii munakoison kanssa ihan täydellisesti!

Paahdettu munakoiso

Tarvitset:
1 munakoiso
2 rkl pekonisuolaa
3-4 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Valmista näin:
Viipaloi munakoiso neljään lohkoon ilman kantaa. Tee viiltoja munakoison pintaan ja ripottele pekonisuolaa päälle.
Viimeistele vielä kylmäpuristetulla oliiviöljyllä ja laita uuniin paahtumaan 180 asteeseen 30-40 minuutiksi.

Seesamkastike

Tarvitset:
1 dl seesaminsiemeniä
1 punasipuli
2-3 rkl balsamicosiirappia
2-3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Valmista näin:
Paahda kuivassa kattilassa seesaminsiemeniä hetki ja nosta sitten sivuun. Kuutioi punasipuli ja lisää seesaminsiementen joukkoon.
Viimeistele vielä balsamicolla ja oliiviöljyllä ja sekoita.

Tarjoilin munakoison ja kastikkeen keitetyn kvinoan, fetan, kurkun ja mintun kera.

kreikkalainen paahdettu munakoiso

Share:

Vastaa