Yhteistyössä Deliverde
Kun muistelen parhaita syömiäni kasvisruokia vuosien saatossa, toistuu muistoissa usein munakoiso. Olen syönyt munakoisoa ihan lapsesta saakka ja sitä on valmistettu niin intialaisittain kuin italialaisittain. Teen yhä säännöllisin väliajoin tomaatti-munakoisotahnaa tai nasu dengakua, mutta olen kuullut, että monille tämä veikeä tumma koisokasvi on ihan vieras. Tästä johtuen, halusin kehittää reseptin, joka sopii kaikille kotikokeille.
Moussaka tai baba ganouch kävi mielessäni, mutta päädyin maun ja helppouden takia melanzaneen. Italiasta tuttu melanzane on aidoimpien reseptien mukaan runsaassa öljyssä paistettua munakoisoa, koottuna uunivuokaan kerroksittain tomaatin ja parmesanin kanssa. Koska suomalaiset eivät yleensä ole niin suuria öljyn ystäviä, piti se vaihe hiukan tuunata. Lisäksi kaapissani oli paljon juuston kantoja, että päätin sunnuntairuokatyyliin hyödyntää niitä parmesaanin sijaan. Muita helppoja munakoisoruokia on myös paahdettu munakoiso tai vaikka marinoitu munakoiso.
Lopulta, reseptiä voisi kutsua heittomerkkien kera melanzaneksi tai ihan vain suomalaisittain munakoisovuoaksi. Kun täällä olosuhteet ovat sen verran erilaiset kuin italiassa, niin laitetaan ruokaa saatavilla aineksilla. Lisäsin vuokaan aimo annoksen tuoretta kirveliä, sillä se on yksi lempiyrteistäni. Kirveli on voimakkaan makuinen ja aivan tuoreena jopa menttoolinen, mutta kuumentaessa sen maku pehmenee. Erittäin hyvin kirveli sopii myös voi-emulsiokastikkeisiin, kuten bearnaisekastikkeeseen.
[left]
Helppo ”melanzane” eli munakoisovuoka
Tarvitset:
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 tlk tomaattimurskaa
1 sipuli
2 rkl tomaattipyrettä
4-5 rkl oliiviöljyä
1 pnt Deliverden kirveliä tai muita yrttejä maun mukaan*
200-300 juustoraastetta
4 tomaattia
suolaa ja pippuria
Valmista näin:
Kuori ja kuutioi sipuli, lorauta kattilaan hiukan oliiviöljyä ja paista sipulia siinä. Lisää joukkoon tomaattipyre ja anna kuullottua hetki. Kaada joukkoon vielä tomaattimurska ja laita lämpö niin pienelle, että tomaattikastike kiehuu todella hiljalleen.
Viipaloi munakoiso sekä kesäkurpitsa ja paahda viipaleita kuivalla pannulla kunnes niistä on hiukan nestettä haihtunut. Kokoa vuokaan paahtuneita viipaleita, tomaattikastiketta, yrttisilppua ja juustoraastetta kerroksittain. Lopuksi, päällystä vuoka viipaloiduilla tomaateilla ja lorauksella oliiviöljyä.
Paista uunissa 160 asteessa 1,5-2 tuntia. Lopussa voit nostaa lämpöä, jotta tomaatit saavat hiukan väriä. Tarjoile valmis munakoisovuoka sellaisenaan tai vaikka pastan/leivän kera.
*Kirveli saatu yhteistyössä Deliverdeltä
[/left]
[right]
[/right]