Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Kotitekoiset tortillasipsit

Maissista tehtyjä tortillalettuja voi käyttää myös tortillasipsien valmistamiseen. Vähän kuivahtaneita tortilloja ei siis kannata heittää hukkaan, sillä niistä valmistuu helposti pientä sormisyötävää.

Paahdoin tortillat kokonaisena, sillä käytin Tortillas La Familian kämmenenkokoisia tortilloja. Voisihan tortillat pilkkoa pienemmiksikin paloiksi, jolloin ne muistuttaisivat enemmän kauppojen maissisipsejä. Vaikka maissisipseistä käytetään usein nimitystä nacho, niin oikeasti maissisipsistä tulee nacho vasta kun sen päälle laitetaan juustoa. Tortillasipsejä kutsutaan myös joissakin yhteyksissä nimellä tostadas.

Vehnätortillalla lopputulos ei luonnollisestikaan ole samanlainen, joten käytä ennemmin maissitortilloja rapeiden sipsien valmistukseen.

tortillasipsit

tortillasipsit

Kotitekoiset tortillasipsit

Tarvitset:
10 maissitortillaa
1 rkl öljyä

Valmista näin:
Leikkaa tortillat paloiksi tai laita ne kokonaisina uunipellille. Levitä pintaan todella ohut kerros öljyä ja paahda 200 asteessa noin 5-10 minuuttia. Uunin jälkeen tortillasipsit vähitellen kovettuvat rapeiksi.

Helppoa on, katso vaikka videolta!

Tuunattu hot sauce

Tarvitset:
2 tomaattia
3 tuoretta chiliä
3 valkosipulin kynttä
1 rkl kuivattuja chilejä
1 rkl habanero sosetta (esimerkiksi poppamies)
hiukan öljyä

Valmista näin:
Lorauta pannulle hiukan öljyä ja paahda kokonaiset tomaatit, tuoreet chilit ja valkosipulin kynnet oikein tummiksi ja kaada sitten kaikki syvään astiaan. Laita pannulle lisää öljyä ja laita kuivatut chilit paistumaan, niiden tulisuus herää näin uudestaan. Siirrä chilit öljyineen samaan asitaan muiden jo paahdettujen ainesten kanssa ja poraa sauvasekoittimella krouviksi kastikkeeksi.

Soosin resepti saattaa näyttää tutulta, tein aikaisemmin tacoja jonka jälkeen tykästyin kastikkeeseen. Lisäsin tähän muunnelmaan hanabero sosetta tuomaan lievästi hedelmäisyyttä chilin poltteen lisäksi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?