Mietin vegebuumin alkuaikoina, että miksei ole tasokkaita vegaanisia valmispihvejä. Kaupoista löytyi kyllä kasvispihvejä, joissa oli joko maitoa tai kananmunaa, muttei erityisemmin vegaaniasia verrokkeja.

Sain nyt testiin uusia Härkispihvejä, joten uteliaana lähdin niitä testaamaan. Härkispihvejä on kolmessa eri maussa, perinteinen, punajuurella maustettu sekä itämainen. Peruspihvit päätyivät tällä kertaa burgerin väliin, joihin leivoin itse hampurilaissämpylät. Pienen tarkastelun ja tunnustelun jälkeen nämä vegaaniset pihvit vaikuttivat aika tiheiltä, mutta pehmenivät mukavasti lämmittäessä.

Härkiksestä minulla on reseptejä puolen vuoden takaa ja tottakai nekin kannattaa katsastaa jos härkis kiinnostaa.

harkishamppari2

Halusin täytteiden olevan härkiksen tapaan vegaanisia ja siksi tein omena-kaali salaattia ja vegaanista aiolia. Ranskalaisten sijasta hamurilaisten lisäksi tein uunissa paahdettua maa-artisokkaa, mutta siitä vielä myöhemmin lisää.

Omena-kaalisalaatti

Tarvitset:
100g punakaalia
1 hapan omena
1 punasipuli
1rkl valkoviini- tai punaviinietikkaa
1rkl sokeria
1tl suolaa

Valmista näin:
Leikkaa sipuli, omena ja kaali ohuiksi suikaleiksi. Lisää kaalin joukkoon suola ja puristele viitisen minuuttia, kunnes kaalista on irronnut runsaasti nestettä. Purista ylimääräinen neste pois ja siirrä kaali uuteen astiaan. Lisää sipuli, omena, sokeri ja etikka ja sekoita. Anna salaatin olla huoneen lämmössä ennen tarjoilua, jotta maut tasaantuvat.

hampparilisuke3

Vegaaninen aioli

Tarvitset:
2rkl soijamaitoa
1tl sinappia
1tl etikkaa
1 valkosipulin kynsi
1tl sokeria
1/2tl suolaa
2dl öljyä

Valmista näin:
Laita kaikki muut ainekset paitsi öljy syvään astiaan. Aja kaikki sauvasekoittimella sekaisin ja aloita lisäämään öljyä vähitellen koko ajan sekoittaen. Kastikkeen pitäisi emulsioitua vähitellen majoneesiksi. Jos rakenne leikkaa, aloita alusta poraamalla uuteen soijamaitosatsiin leikannutta kastiketta.

harkishamppari3

Sitten kaikki on enää kokoamista vaille valmista.

4 hampurilaiskuorta
4 härkispihviä eli yksi härkispihvirasiallinen
2rkl öljyä

Laita uuni lämpenemään 100 asteeseen. Paahda hampurilaissämpylöihin pannulla kevyt väri ja nosta uuniin odottelemaan. Kuumenna pannussa öljyä ja paista härkispihveihin keskilämmöllä hiukan väriä. Tässä kannattaa olla varovainen, etteivät pihvit pala, koska ne ottavat helposti väriä.

Kun pihveissä on väri, nosta uunista hampurilaiskuoret ja aloita hampurilaisten kokoaminen. Pohjaan ja kanteen hiukan vegaanista aiolia, pohjalle salaatinlehti, päälle pihvi ja pihvin päälle kaali-omena salaattia. Kruunu päälle ja ääntä kohti.

Valmispihveiksi nämä härkispihvit ovat varsin hyviä.

harkishamppari4

2 Comments

  1. 19.2.2017 / 19:43

    Onpas herkullisen näköinen setti! Härkispihvit testattu täälläkin, eilen viimeksi niitä punajuuri-härkispiffejä porkkana sämpylöiden välissä! Tykkään, hyvä kun on varteenotettavia valmisruokavaihtoehtoja markkinoilla.

    • Alexander
      Kirjoittaja
      19.2.2017 / 22:56

      Kiitos kehuista 🙂 komppaan tuossa korkeatasoisessa valmisruoassa. Kuitenkin niin usein näkee eri palstoilla että tarvetta olisi hyville vegaanisille pihveille kun ei kaikilla ole aikaa kokkailla niin kuin minulla 🙂

Vastaa


Looking for Something?