En ehkä ole se tyypillisin perjantai pihvin ostaja mutta satun vahingossa näkemään Jakomäen k-marketin tiskissä liiankin hyvin marmoroitunutta lihaa. Olin muuten näkemässä erästä kaveriani joten miksei välillä sitä pihviäkin vetäisi. Kun pihvit oli saatu matkaan piti keksiä lisäkkeitä, tätä varten minulla oli edelliseltä päivältä jääneitä perunoita mutta sen seuraksi sopisi enemmän kuin hyvin purjo sekä pinaattia. Miksi juuri näitä? Olen vahvasti sitä mieltä ettei näitä aineksia osata käyttää tarpeeksi. Huomioi myös uusi pannuni, tuli terällä swiss diamondin pannulla onnistui lisäkkeen teko ilman suurempia haasteista.

Minulla oli kotona valmiiksi viikunoita sekä balsamicoa, nekin olivat itseasiassa ajatus tarjota pihvin seurassa. Pidän itse viikunaa mainiona lisäkkeenä kaikelle missä on rasvoja. itseasiassa sain ensi kosketukseni viikunan mystiseen maailmaan ollessani viimevuonna kreetalla sekä portugalissa. Tämä hedelmä ei itseasiassa ole hedelmä vaan kukinto, kuinka yllättävää. Kun yhdistän näihin makuihin laadukkaan extraneitsyt oliiviöljy pippurisuutta, on maussa vieläkin enemmän syvyyttä. Itseasiassa tähän vuodenaikaan pullotetaan yhä vasta puristettua oliiviöljyä joten kannattaa siellä kaupassa katsoa niitä oliiviöljyjä. Mitä katsoa? oliiviöljylle annetaan yleensä pullotuksesta 2 vuotta parasta ennen aikaa eli jos olet ostamassa, katso että päiväys on noin kahden vuoden päässä eikä esimerkiksi vuoden päässä koska se öljy on jo vuoden vanhaa. Jos sinulla ei ole jo mieltymys merkkiä oliiviöljyn suhteen, minun suositukseni on Terra creta.

Entrecote

400g pihvi entrecotea (hyvin marmoroitunutta mieluiten)
2rkl laadukasta oliiviöljyä
suolaa, pippuria
Hiero lihan pintaan öljy ja laita pannu kuumenemaan kunnolla. Laita pihvi kuumaan pannuun ja painele kevyesti että pihvi on kauttaaltaan kosketuksessaan pannuun. Tällä paksuhkolla palalla meni 3 minuuttia puoleltaan jonka jälkeen nostin työlaudalle ja peitin foliolla. Vetäytymiseen käytin noin 10 min ennen kuin leikkasin pihvin suupaloiksi. Yhdestä isosta pihvistä riittää kahdelle ongelmitta.

Purjoperuna lisäke

400g keitettyjä perunoita
1/3 purjoa
1/3 rasia pinaattia
2rkl laadukasta oliiviöljyä
2rkl voita
suolaa, pippuria
Leikkaa perunat paloiksi ja viipaloi purjo. Laita purjo sitten likoamaan kylmään veteen jotta siitä irtoaa hiekka ja renkaat irtoavat toisistaan. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja aloita paistamaan perunoita. Kun perunoissa on pikkusen väriä, lisää purjo ja tämän jälkeen voi. Lisää viimeisenä pesty pinaattia ja sekoita hyvin. Annostele lisäke mahdollisimman pian jotta pinaatti säilyttäisi kauniin värinsä.

entrecote valmistus

Yhteistyössä: Terra creta suomi

Share:

Vastaa


Looking for Something?