Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Nakkikastike ja lohkoperunat

perinteinen nakkikastike

Monet kotiruuat voivat mielikuvissa tuntua tylsiltä mutta kun niitä pääsee maistamaan niitä kunnolla valmisettuna voi ajatuskin muuttua. Yleisesti, nakkejakin on todella montaa eri sorttia mutta ainakin itse pidän Atrian ja Wigrenin nakeista, kun niissä tuntuu olevan selkein perus olemus. Jotta nakin maku ja rakenne oli paras mahdollinen, tulisi ne aina ensin paistaa. Näin, houkoinen rakenne hiukan kiinteytyy ja nakin pinnassakin on selkeämpi purutuntuma. Nakkien paistaminenkaan ei ole itsestään selvyys, nimittäin nakit palavat helposti liian korkeassa lämpötilassa. Opin eräältä ”nakki tädiltä” että parhaan lopputuloksen saa kun paistaa rauhassa hiljalleen. Itseasiassa, ensimmäisen kerran kun maistoin näin paistettua nakkia, suorastaan yllätyin kuinka kaunis rakenne siinä oli.

Koska tässä jutussa tehdään eräänlainen ruskeakastike johon nakit tulee, voi se vaatia hiukan tarkkuutta. ”Paahda ensin voi ruskeaksi ja lisää sitten jauhot, jonka myös saa antaa hiukan paahtua. Tämän jälkeen lisää neste jatkuvasti sekoittaen pienissä erissä.” Tämä voi kuulostaa varsin yksinkertaiselta tai helpolta, mutta tarkkuutta vaaditaan. Jos nyt muutama paakku tulee, niin tottakai kastikkeen voi siivilöidä. Käytän tässä reseptissä nesteenä lihalientä, joka on liemikuutiosta. Ainakin tämä liemi oli niin suolaista ettei tarvinnut erikseen lisätä suolaa mutta maistaessa huomaat jos tarvitsee lisää suolaa/mausteita. Kastike tietenkin tarvitsee lisäkkeitä, joten keksin siihen lohkoperunat ja parsakaalia. Tällä yksinkertaisella yhtälöllä mennään tällä kertaa. Jos nyt haluaa tehdä nakeista jotain tavanomaisesta poikkeavaa, kannattaa kokeilla nakkidogeja.

lautasmallin makainen annos

Nakkikastike

1pkt nakkeja
1sipuli
3rkl voita
4rkl vehnäjauhoja
4-5dl lihalientä (eli lihaliemikuutio + vettä)
Halutessa, mausta lopussa:
Ketsuppia/ tomaattipyrettä, kermaa, sinappia tai soijaa

Aloita kuorimalla sipuli ja pilkkomalla se pieneksi. Leikkaa myös nakki paloiksi. Lisää nakit/sipulit pannulle, joka on keksilämmöllä. Kun nakit rauhassa paistuu, sulata toisessa pannussa voi ja ruskista se. Lisää ruskistettuun voihin jauhot vispilillä sekoittaen. Lisää sitten pienissä erissä liemi jatkuvasti sekoittaen jotta kastikkeeseen ei tule paakkuja. Kun kaikki neste on lisätty, anna kastikkeen kiehua hetki jotta vehnäjauho kypsyy, jonka jälkeen maista ja mausta kastike. Huom. Jos kastike tuntuu vielä tässä vaiheessa löysältä, sitä voi varovasti keittää kokoon mutta muista sekoittaa jatkuvasti ettei se ota pohjaan.

Maustoin tämän version tilkalla ketsuppia, mutta sinä voit maustaa sen mukaan mistä itse tykkäät. Lisää sitten joukkoon lopuksi nakit ja tarjoile. Alla on resepti lohkoperunoille, jonka suosittelen aloittamaan ennen kastiketta koska perunoissa menee yleisesti hiukan enemmän aikaa.

Lohkoperunat

8 jauhoista perunaa
3rkl rypsiöljyä
1rkl pekonisuolaa
pippuria
kuivayrtti sekoitusta

huuhtele perunat ja lohkoa. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja lisää siihen peruna lohkot. lisää sitten mausteet, öljy ja sekoita. Nosta n. 200-220 asteiseen uuniin ja paahda n. 30 min. Peruna on sopivan kypsää kun saat siitä haarukan siististi läpi.

lohkoperunat
aseta lohkot väljäästi niin saat hiukan paremman lopputuloksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?