Helsingin keskustassa liikkuvat eivät ole voineet välttyä huomaamasta uutta Kluuvin kauppakeskuksen kulmaa vallannutta Pauligin kahvilaa. Mekin päätimme yhtenä sunnuntaina käydä tyypittämässä Paulig Kulman ruokatarjontaa sillä suunnalla liikkuessamme. Kahvilan sijainti on tosiaan ihan loistava, Kluuvin Aleksanterinkadun puoleisella sisäänkäynnillä ja tilaa on kahdessa kerroksessa.
Kahvilan alemmassa kerroksessa saa tilattua suolaista ruokaa (täytettyjä leipiä ja salaatteja näytti ainakin olevan tarjolla) sekä makeita kakkuja vitriinistä. Kahvilan ruokatarjonta on terveystrendien mukaista, löytyy mm. nyhtökauraa ja raaka-kakkuja. Kahvivalikoima on todella laaja ja saatavilla on kaikkea kahvijuomista erikoiskahveihin. Kallein taisi oli jopa 6,90 kupillisesta, joka on mielestäni jo aika paljon, vaikka kyseessä olisi aivan huippukahvi. Kahvilan toisessa kerroksessa on pieni baristakeittiö, jossa ilmeisesti järjestetään kahvikursseja. Yläkerrassa oli myös istumatilaa loosseissa, mutta ne olivat tupaten täynnä nuoria, joten oli turha odotella niiden vapautumista.
Kokeilu vuoksi tilasimme jaettavaksi talon salaatin nyhtökauralla ja yrttiöljyllä. Runsas, ruokaisa ja kiinnostavan näköinen salaatti tarjosi ihan hyvän vastineen 11,50 eurolle. Salaatin tuotteet eivät yksinään olleet kummoisia, mutta kokonaisuutena maut toimivat hyvin. Myös raakakakkupalat näyttivät houkuttelevilta, mutta jätimme ne silti toiseen kertaan.
Kehitettävää
Saatavilla oleva kahvi- ja muu juomatarjonta oli selkeästi esillä, mutta ruokalistaa sai hetken etsiä.
Henkilökunnan pitäisi katsoa että maksavat asiakkaat saavat istumapaikan.
Kehuttavaa
Ruokaisa ja monipuolinen salaatti oli kohtuullisen hintainen.
Kahvivalikoima on todella runsas.
Sisustus on todella moderni ja viihtyisä.
Vitriinin tuotteista löytyi myös vegaanisia paloja.
Kävin itseasiassa just eilen tuolla ekaa kertaa! 😀
Otin pienen tiramisu-raakakakun puoliksi kaverin kanssa (4e) ja matchalatet (4,5e), ei kyllä sinänsä tuntunut pahalta hinnalta laatuun nähden, etenkään noin keskeisellä paikalla keskustassa.
Mutta tuota samaa paikkojen valtaamista ihmettelin vähän itsekin, että jotenkin olisi kuvitellut, että henkilökunta olisi hieman tarkkaillut, ettei kokoajan ole kahvilapöydät tupaten täynnä ihmisiä joilla ei ole mitään ostettuna (tai ainakaan enää). Toisaalta vaikeita asioitahan nuo ovat, sillä helposti saa ikävää mainetta jos menee häätämään pois pöydistä.
Mun mielestä tuo kahvin saaminen viereiseltä tiskiltä oli toimiva ratkaisu, vaikka sitä ei oikein sanottu kunnolla vaan piti itse hoksata mennä vielä sanomaan baristalle, minkä kahvin sitä lopulta otti.
Mutta kokonaisuutena kiva kokemus!
Hieno sattuma! kuitenkin uudet paikat vetää väkeä 😀