helppo kotiruoka pastasta

Viimepäivät ovat olleet blogissa poikkeuksellisen hiljaisia. Kädet ovat olleet yksinkertaisesti liian täynnä, mutta nyt alkaa jo näyttää paremmalta. Mitä viimeviikkoihin on kuulunut?

Olen ollut viimesyksystä asti taas koulun penkillä, tosin vain parin päivän mittaisissa jaksoissa kerran kuussa, mutta kuitenkin. Samalla piti tietenkin pyörittää omaa yritystoimintaa kuten ennenkin ja tehdä normaalia asiakashankintaa. Kiirettä on siis pitänyt.

Opiskelin Mikkelissä elintarvikevientiä, joka on aiheena hyvin mielenkiintoinen. Varsinkin kun työskentelen elintarvikeyritysten kanssa, koen, että koulutuksesta voi olla jatkossa paljon hyötyä. Nyt on koulutus suoritettu kunnialla päätökseen, ja ehdin taas tänne bloginkin pariin useammin.

elintarviviennin osaaja ja konsultti

Myös videoissa on tapahtunut pieniä muutoksia viimeaikoina. Olen Instassa keskittynyt lyhyempiin alle minuutin videoihin ja viilannut kuvasuhteita sopiviin mittoihin. Toistaiseksi olen huomannut, että videoiden katseluaika on pidentynyt, kun videot ovat selkeästi nopeampitempoisia. Alla pieni kooste:

Ainahan sitä on opeteltavaa, mutta videoiden tekeminen on minulle edelleen paljon helpompaa ja mieluisampaa, kuin kirjoittaminen. Olen tuttuun tapaan käynyt monissa tilaisuuksissa ja etenkin tämä toukokuun loppu on ollut tapahtumien osalta suosittua aikaa. Tähän väliin haluan sijoittaa vinkin tapahtumien järjestäjille. Promotilaisuuksissa kannattaa tähtituote nostaa ihan selkeästi esille ja kertoa myös, millä tägeillä toivotte siitä somekanavissa mainittavan. Välillä päätuote hukkuu muun ohjelman joukkoon, mutta itse ainakin arvostan selkeyttä. Toisena hyvänä pointtina se, että elintarvikkeita promotessa näin kokin mielestä se olisi hyvä tarjoilla siinä muodossa, jossa ne normaalistikin syötäisiin, eli valmiina ruokana.

Sellaisia kuulumisia tällä kertaa. Nyt ajattelin syödä vähän pastaa 🙂

pastaa
Share:

Vastaa


Looking for Something?