Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Vantaan elämykset osa 5 – Ravintola koto

ravintola koto arvio ravintola koto kokemukset

Jos ravintola voi sijaita poikkeuksellisessa paikassa, on se tämä. Kahden hyvin kulkevan tien reunassa, teollisuus alueen kulmilla sijaitsee Ravintola Koto. Olen aikaan asunut hetken tällä suunnalla joten on ihan  mielenkiintoista nähdä millaista tarjontaa alueella on. Kuulin tästä paikasta facebookin puolella kommenttikentässä ja siellä mainittiin että paikan olevan ainutlaatuisen rauhallinen.

Tällä ajatuksella kontaktoin ja varasin pöydän visiitille. Tämä on itseasiassa yksi niistä harvoista paikoissa joilla on hyvin parkkipaikkoja pihassa eli sopii vaikka kiireisen perheen tai pariskunna arkeen. Näin ulkoa ei voinut päätellä minkä tyyppinen paikka olisi kyseessä mutta sisällä oli hiukan selkeämpi näkökulma.

Rentoa, rauhallista ja modernisti sisustettua. Mielestäni useinpiin viimeaikaisiin kokemuksiin nähden ehkä hiukan mininalistisempi joka on nykyään trendikästä. Meidät otettiin vastaan erittäin hyvin ja ohjattiin pöytään. Ruokalista oli kohtuullisen selkeä ja sieltä päädyimme valikoimaan tarjoilian suosituksesta hyvinkin erillaisiin annoksiin.

alkuun tuli siis prociuttoa appelsiinilla minulle ja insinöörille skagenia. Skagen oli selkeästi kuin helsingin edustan saari ravintoloiden tasoa joka tarkoittaa käsinkuorittuja rapuja hyvin laadukkaassa kastikkeessa. Annos oli sen verran hyvä että voisin kuvitella sen olevan yksi talon suosituinmista annoksista. Prociutto oli enempi kevyt ja raikas salaatti joka ei kuitenkaan ollut tylsä. Appelsiini toi kuitenkin hyvin lisämakua ja keittiömestarikin toi hiukan soosia pöytään kun oli vahingon kaupalla jäänyt unholaan (tämä kertoo siitä että keittiötä kiinnostaa mitä ihmiset ravintolassa syö) Tässä alla on myös video jossa näkee visiitin.

ravintola koto pihvi

Parin huurteisen erikoisoluen saattelemana nämä alkuruuat oli taputeltu. Mainintana että talon leipä oli tosiaan talossa tehtyä ja sen seurassa oli kolmea eri kastiketta joka tuo jälleen hiukan hienomman ravintolan mielikuvan koska kaikki oli talossa tehtyä.

Pääruokia ennen ravintolapäällikkö esitteli hiukan viinejä jotka oli luomu laatuisia mutta varsin juotavia. Pienenä vilauksena keittiömestari antoi kuvata pientä mutta kompaktia keittiötä kun annoksemme valmistui. Selkeästi jokainen annos käy valvovan silmän ali ennen asiakkaalle päätymistä.

sisäfilettä ja jättikatkarapua minulle ja insinöörille lohta hollandaisella. Korostuksena vielä että kaikki soosit ovat talossa tehtyjä ja olihan ne sen makuisia. Sisäfileenkin kypsyys oli enemmän kuin  nappiin mennyt. Seurassa olleet vihanneksia oli runsaasti ja kaikkia värejä mutta ehkä palakoko olisi voinut olla huolitellumpi. Lohi annos oli puolestaan todella tikissä, kun lohikin oli hiukan pinkkiä vielä eli kosteaa. Hollandaise kastike oli kuulemma niinn hyvä että  minun olisi pitänyt maistaa mutta näin kala-allergisena vastustin kiusausta. Lisäkkeenä saimme lohkoperunoita jotka tehdään myös talossa. Näissä oli kypsyyttä ja fiilistä kohdillaan. Kuorellinen fritattu peruna on vain niin hyvää.

Pienen rentouttavan istuskelun jälkeen meille ilmestyi jälkiruuatkin joihin otimme jäätelöannoksen sekä köyhät ritarit. Jäätelökin oli talossa tehtyä ja olihan se varsinainen lisäarvo jälleen. Myös köyhien ritarien leipä oli talossa leivottua kuin hillokin talossa keitettyä. Näissä annoksissa näki todella suurin omavalmistus asteen ilman hienoa esille panoa tai korkeaa hintalappua. Jäätelön rakenne hiukan muistutti jäädykettä mutta maku oli oikein hyvä. Myös joukossa oli aitoja metsämustikoita jotka eivät myöskään ole itsestään selvyys.

Näin hyvän aterian päätteeksi nautimme vielä kupit rauhoittavaa teetä ennen kotiin ajelua. Pienenä yhteenvetona tästäpaikasta voisi sanoa että sen sijainti on erittäin poikkeava muihin aiemmin kokemiimme paikkoihin. Myös rauhallisuus oli oma lukunsa. Tämä voisi olla se paikka jonne mennää viettämään niitä perheen herkempiä iltoja ilman että joutuisi kokemaan liiallisia aistiärsykkeitä.  Kun yksi hyvä kokemus on takana, olisi seuraavan etsintä. Minne seuraavaksi, kerro se kommenttikentässä.

talossa tehty jäätelö vantaan paras ravintola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?