Hyviin arkiresepteihini kuuluu myös muutamat jälkiruuat. Toki kotitekoista jäätelöä tulee tehtyä pari kertaa kesässä mutta suklaamousse on se mitä nautin juuri näinä kylmempinä vuodenaikoina. Joskus kokeilin varmaan neljää eri suklaamousse resepti joiden lopputuloksena päädyin siihen että kotioloissa ehkä paras ohje olisi juuri minimalistisen helppo. Käytän tämän kertaisessa reseptissä taloussuklaata kun sitä on saatavilla melkein jokaisesta kaupasta. Jos kuitenkin haluat käyttää jotain muuta, vähintään 45% kaakaota omaava eli hiukan tummempi suklaa olisi parempi.

Malttia ja älä hosu! Eli niinkuin ohjeessa on, annan suklaamassan seistä kylmässä yön yli jotta saat sen oikeasti vaahtoutumaan. Vaikka tämä on mielestäni suhteellisen selkeä ohje, en voisi enempää painottaa pieniin asioihin joilla ratkeaa onnistunut lopputulos. Alla olevasta reseptistä riittää kahdelle tai kolmelle eli monin kertaista ohje mikäli sinulla on enempi ruokailioita.

Suklaamousse

1 levy talous suklaata (200g)
2prk kermaa (yht 4dl)

Riko suklaa kulhoon. Kiehauta yksi purkki kermaa eli 2dl ja kaada suklaa päälle. Peitä suklaa viideksi minuuksia. Vatkaa tasaiseks ja peitä. Nosta kylmään. Seuraavana päivänä, nosta suklaamassa kaapista ja lisää toinen purkki kermaa. Vaahdota esim käsivatkaimella ja lopputulos pitäisi olla maitosuklaisan herkullinen.

Toki, viimeistele ja koristele makusi mukaan. Minulle herukat ja krumble teki tempun mutta kokeile vaikka paahdettuja pähkinöitä ja ruohittua suklaata.

Share:

Vastaa


Looking for Something?