Aitoa Arkiruokaa

Aitoa Arkiruokaa

Stroganov – se herkullinen lihasoosi

stroganoff resepti

Kokoliha näin yleisesti on aika hintavaa ja kun suomessa puhutaan ”strogiksesta” tarvitaan juuri sitä. Se on sikäli hassua että ihan itä naapurissa, stroganoffi on aika speciaalia juhlaruokaa kun se tehdään fileestä. Samalla tavalla kun syö venäläis-ranskalaisessa ravintolassa melkein missäpäin vain eurooppaa, on liha pääosin filettä.

Koska asia tavallaan kiinnosti lähdin googlailemaan mitä kaikkea tarinaa stroganofist on. No ensimmäiset havainnot ovat 1800 luvun loppu puolelta, jolloin kyseinen ruuan nimitys esiintyi venäläisessä keittokirjassa. Taustatarinana tietenkin se että stroganoffit oli vaikutusvaltainen suku jolla työskenteli hovi kokkeja joilla oli tietenkin sitäkin laadukkaampia raaka-aineita käytössä. Tästä johtuen, file oli mahdollisesti käytössä ihan ensimmäisissä versioissakin. Sittemmin resepti kulkeutui muutamanlaisen kulman kautta jos johonkin hoviin kokattavaksi ja sekaan ilmestyi kaikkea tomaattipyreestä, metsäsieniin. Sittemmin kun tsaari katosi venäjältä, alettiin stroganoffia tarjoamaan ihan kiinassa asti ja tätäkään en tiennyt ennen googlailua. Toki tänä päivänä löytyy jo kaikkea nakkistroganofin ja vegestrogikseen väliltä, joten lienee selvä että ettei ole yhtä ”oikeaa” tapaa.

Lisäkkeeksi sai alkuun todennäköisesti perunaa jossain muodossa mutta nykyisin voi lisäkkeenä löytää vaikka riisiä tai pastaa jotka joissa ei myöskään ole vikaa. Mitens ne suolakurkut? vaikka kuinka etsin ja etsin, suolakurkuista olevaa mainintaa ei oikein löytynyt. Rakastan suolakurkkuja ja tottakai aion sisällyttää niitä tähänkin vähintään lisäkkeeksi. Voi myös hyvin olla että ison aterian yhteydessä on ollut aina tarjolla suolakurkkuja jonka johdosta esimerkiksi suomessa olevissa ravintoloissa on alettu tarjoamaan myös suolakurkkuja stroganovin lisäkkeenä.

stroganov valmistus

perinteinen Stroganoff /stroganov

1rsa naudan paistisuikaleita
2 sipulia
5 herkkusientä
2 valkosipulin kynttä
3-4 dl liha tai vasikan lientä
2rkl vehnäjauhoja
2rkl rasvaa
2rkl sinappia
1prk smetanaa
suolaa, pippuria

kuori sipulit ja pilko ne herkkusienen kera. Lorauta syvään kattilaan rasvaa ja laita sipulit, sienet sinne paistumaan. Lämmitä erikseen paistinpannu jossa paistat erissä lihaan kunnon värin jonka jälkeen lihat voi lisäillä kattilaan. Kun kaikki lihat on paistettu, lisää jauho ja sekoita hyvin. Lorauta sitten lientä lihanpaisto pannulle ja kaada tumma liemi liemi sitten kattilaan hyvin sekoittaen. mausta sitten pippurilla ja sinapilla. Keitä muutama minuuttia pohjasta kunnolla sekoittaen. Laske sitten lämpöä ja anna lihojen rauhassa mureutua kastikkeessa välillä sekoittaen. Tässä voi mennä 15-30 min, riippuen lihan laadusta. Lisää sitten joukkoon smetana ja tarjoile esimerkiksi keitinperunoiden ja suolakurkkujen kera.

juomasuositus lihakastike

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yritys, haluatko näkyvyyttä?