Kaupallisessa yhteistyössä: Poro reseptit

poropata resepti

Poro, tämä pohjoisen kasvatti ja etelän luksustuote, löytää yhä paremmin tietään tavallisiin kotitalouksiin. Monet syövät poroa vain laskettelulomilla Lapissa, vaikka olisihan tämän suomalaisen raaka-aineen hyvä olla pöydissä myös arkena, lokaatiosta riippumatta. Vasta myöhemmin kokin työurani aikana pääsin kunnolla kosketuksiin tuoreen poronlihan kanssa. Ymmärsin, kuinka erilainen liha on kyseessä. Lähes rasvaton ja erittäin proteiinipitoinen liha kypsyy myös aivan eri tavalla, kuin esimerkiksi naudanliha. Poronliha on yleensä niin nuorta, että mureus on jotain uskomatonta. Fileen lisäksi paististakin saa loistavia pihvejä, mutta mikä on paras sesonki hankkia poroa?

Itseasiassa se on juuri nyt, poroja teurastetaan tästä hetkestä pitkälle helmikuuhun asti, jolloin poron liha on tuoretta myös kaupoissa. Tämä tarkoittaa, että voit ostaa pakastamatonta lihaa ja itse pakastaa oman tarpeesi mukaan. Tuoretta lihaa on myös mukavampaa käsitellä, koska sitä ei tarvitse ensin sulattaa.

Mutta eihän porosta löpinä ole mitään ilman kokkailua, joten tein kotoisaan henkeen sopivan poropadan. Kuulostaa aika perinteiseltä. Mutta odotas, tässä on pieni juju. Padan kastikkeessa onkin tummaa olutta ja lakua. Kyllä, lakritsia! Kun laku sulaa tumman oluen kanssa kastikkeeksi, on maku huomattavasti täyteläisempi ja riistaan sopivampi, kuin kermakastike, joka voisi laimentaa itse poron makua. Lakritsissa on aniksen makua, joka korostaa metsämäisyyttä. Tässä pataruoka tulee valmiiksi noin puolessa tunnissa, koska poron sisäpaisti on todella pehmoista. Aivan porosesongin loppupuolella voi pakattujen lihojen joukossa olla hiukan vanhempaa poroa, joka ei ole ihan yhtä mureaa kuin nuori vasa. Silloin kannattaa tietenkin kypsentää lihaa pidempään ja lisätä liemeen enemmän nestettä.

Laku-poropata

Tarvitset:
0,5 kg poronvasan paistia (sisä- tai ulkopaistia)
2 porkkanaa
3 sipulia
1/2 pnt timjamia
1/2 dl lakritsia
0,3 dl tummaa olutta (tai lihalientä)
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa
pippuria
2 rkl voita (käytä öljyä, mikäli haluat kokonaan maidottoman)

Valmista näin:
Leikkaa poro pieniksi paloiksi ja paloittele myös sipuli ja porkkana. Laita pataan voita ja paista porokuutiot pienissä erissä. Kun kaikki poro on paistettu, lisää pataan vihannekset ja mausteet. Paistele hetki ja lisää sitten vehnäjauho, timjami sekä lakritsi. Sekoita hyvin ja lisää sitten jatkuvasti sekoittaen tumma olut.

Laita kansi kevyesti päälle ja laske lämpö minimiin. Anna hautua tai hiljalleen kiehua noin puoli tuntia. Tarjoile valmis poropata esimerkiksi perunoiden tai pastan kanssa.

poronpaisti ohje

Share:

Vastaa


Looking for Something?