Viime kertainen saunailta postaukseni sai niin hyvän vastaanoton, että näin tälle konseptille tulevaisuuden. Oli syy saunoa ja kokkailla uudemman kerran. Viime kerralla olin Tikkurilassa kaverini kerrostalokaksiossa, mutta tällä kertaa kyseessä isohko omakotitalo Ilolassa. Jos viimeksi löylyteltiin sähkösaunassa, nyt laitettiin puusauna lämpenemään.

Kolmelle nuore(hko)lle miehelle luulisi 800 grammaa Atrian kotimaista angushärkää riittävän. Onnistuimme arvioimaan määrän aika nappiin ja lisäkkeenä tälle arvolihalle oli mehustettua punakaalisalaattia, bataattipyrettä ja tumma herkkusienikastike. Tällä kertaa saimme myös kumottua loppuun viimeksi korkatun Arctic Ginin. Tosin perus-GT:stä poiketen sekoitimme giniin karpalomehua sekä vichyä.

Pihvit eivät ehkä ole paras mahdollinen syötävä saunailtana, mutta ohuelti viipaloitu ulkofile tuntui jotenkin huomattavasti järkevämmältä ratkaisulta. Näin ei myöskään tarvittu pihviveitsiä, joita siis ei  alkuunkaan ollut.

Black Angus ulkofilee

Tarvitset:
800 g Black Angus ulkofileetä
2 rkl Poppamiehen One for All rub-maustetta
suolaa
oliiviöljyä

Valmista näin:
Leikkaa ulkofile esimerkiksi neljäksi pihviksi. Hiero lihojen pintaan rub-mauste ja laita pannu kuumenemaan. Lisää pannulle tilkka oliiviöljyä. Laita sitten pihvit paistumaan pannulle. Paista tiukka väri pintaan eli noin 2-3 minuuttia per puoli. Nosta sitten pihvit folioon vetäytymään.

Mehustettu punakaalisalaatti

Tarvitset:
1/2 punakaali
1 rkl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl etikkaa
2 rkl seesaminsiemeniä
1 pnt ruohosipulia

Valmista näin:
Suikaloi kaali ohuelti ja laita syvään astiaan. Lisää joukkoon suola ja puristele kunnes kaali mehustuu. Leikkaa ruohosipuli silpuksi ja lisää se loppujen ainesten kanssa mehustetun kaalin joukkoon. Sekoita hyvin ja nostele salaatti tarjoilukulhoon puristaen osan nesteestä pois samalla.

Helppo bataattipyre

Tarvitset:
2 pkt Tuoreverkon bataattipyrettä
100 g voita
suolaa
sitruunan mehua tai etikkaaa

Valmista näin:
Kaada bataattisose kattilaan. Lisää joukkoon voi ja kuumenna, kunnes voi on sulanut ja seos on tasaista. Mausta vielä lisäämällä ripaus suolaa ja tuoretta sitruunan mehua.

Herkkusieni-ginikastike

Tarvitset:
2 dl ramenlientä
1 rkl punaviinitiivistettä
2-3 rkl giniä
1 pkt herkkusieniä
2 rkl voita
oliiviöljyä sienien paistoon

Valmista näin:
Leikkaa herkkusienet pieneksi ja laita pannulle paistumaan oliiviöljyn kera. Laita toiseen astiaan liemi, punaviinitiiviste ja keitä kokoon. Lisää joukkoon paistetut herkkusienet ja gini. Keitä vielä hetki kokoon ja lopuksi vatkaa joukkoon voi.

 

Share:

Vastaa


Looking for Something?