Sen lisäksi, että tykkään laittaa itse ruokaa, on ravintoloissa käynti yksi lempiharrastuksistani. Ajattelinkin, että voisin useammin kirjoittaa hyvistä ravintolakokemuksista täällä blogissa. Kävin noin viikko sitten kaverin kanssa syömässä Gastropub Emossa ja tässä siitä muutama kuva ja sana.

En ole tosiaan aiemmin käynyt Emossa, joten nyt oli korkea aika. Emme olleet kaverini kanssa tehneet pöytävarausta (ajatus Emossa syömisestä kun syntyi hieman lennossa), mutta saimme silti nopeasti pöydän ravintolasta.

Pienen pohdinnan jälkeen tilasimme pidemmän ”High five”-menun. Emossa on vielä juhannukseen asti meneillään uuden sadon viikot, jolloin menussa hyödynnetään kotimaan sesongin kasviksia ja vihanneksia yhdessä Deliverden kanssa.

arkiruokaa_14062016_1

Ensimmäisenä saimme eteemme uusia perunoita pienillä lisäkkeillä. Annos oli isohko ja maut kohdillaan. Voi oli maustettu mukavasti ja rakenteeltaan ilmavaa – eikä sitä ollut liian vähän.

arkiruokaa_14062016_2

Seuraavana ruokalajina oli etanoita: maku oli hiukan valkosipulinen, krouvi, aito.

arkiruokaa_14062016_3

Hunajanauriiden makumaailma oli omaan mieleeni. Annoksessa oli naurista usealla tavalla valmistettuna; paahdettuna isompia paloja pohjalla ja ihan nuoria pehmosia salaatin reunalla.

arkiruokaa_14062016_4

Ankkaa en ole aiemmin tainnut syödä kuutioituna, mutta se toimi hyvin tässä annoksessa. Lisukkeina oli muistaakseni paahdettua juuresta, punajuurikastiketta sekä lipstikkaa. Juustoista sekä porkkanakakusta ja rakuunagranitesta en saanut kuvia, jotka olisivat tehneet annoksille oikeutta.

Kokonaisuudessaan menu oli todella hyvä. Annoksissa näkyi selvästi kausiluontoisuus ja kotimaisuus, mistä tykkäsin erityisesti. Menun olisi voinut saada myös täysin vegaanisena, ja sekin olisi varmasti ollut kokeilun arvoinen.

Vastaa


Looking for Something?